null Olarin seurakunnan pappi Antti Kruus sai varoituksen somekirjoituksistaan – piispan mukaan kyse on ennen kaikkea tyylistä, ei aiheista

Antti Kruusilla on Facebookissa 6 900 seuraajaa ja hänen päivityksensä ovat usein julkisia. 

Antti Kruusilla on Facebookissa 6 900 seuraajaa ja hänen päivityksensä ovat usein julkisia. 

Ajankohtaista

Olarin seurakunnan pappi Antti Kruus sai varoituksen somekirjoituksistaan – piispan mukaan kyse on ennen kaikkea tyylistä, ei aiheista

Pappi Antti Kruus on arvostellut piispoja ja kirkon nykytilaa, mutta kirjoittanut myös muun muassa Israelista ja islamista. Hän on saanut varoituksen ennenkin.

Espoolaisen Olarin seurakunnan pappi, kappalainen Antti Kruus on saanut Espoon tuomiokapitulilta kirjallisen varoituksen kirjoituksistaan sosiaalisessa mediassa. Tuomiokapituli katsoo, että Kruus on toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla.

Tuomiokapitulin mukaan papin julkaisut ovat olleet omiaan vaarantamaan luottamusta kirkkoon ja seurakuntaan ihmisiä yhdenvertaisesti kohtelevana organisaationa. Kruusin saamasta varoituksesta uutisoi ensimmäisenä Kotimaa.

Menettely on poikkeuksellinen, sillä tuomiokapituli otti asian oma-aloitteisesti käsittelyyn istunnossaan elokuun lopussa, ilman taustalla olevaa papista tehtyä kantelua. Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka korostaa, että tällaisissa asioissa edetään askel kerrallaan. Kruusin kanssa on keskusteltu hänen somekirjoittelustaan, ja hän sai jo syksyllä 2024 niin sanotun työnjohdollisen muistutuksen käyttäytymisestään sosiaalisessa mediassa.

– Asiassa ei ole tapahtunut havaittavaa parannusta. Kesän aikana on ollut sellaisia kirjoituksia, jotka ovat olleet merkittävällä tavalla pappisvirkaan sopimattomia, Hintikka sanoo.

Kannanottoja niin kirkosta kuin Israelistakin

Kaisamari Hintikan mielestä Kruusin saamassa varoituksessa kyse on ennen kaikkea kannanottojen tyylistä.

– Tässä ei ole niinkään kyse siitä, mitä pappi tekee vaan siitä, miten hän sen tekee eli ei siitä, mitä hän kirjoittaa, vaan miten kirjoittaa. Se on erityisen tärkeää nyt kun elämme ajassa, joka kannustaa ihmisiä vastakkainasetteluun, Hintikka sanoo.

Antti Kruusilla on Facebookissa 6 900 seuraajaa. Hän on julkisissa postauksissaan ottanut kantaa monenlaisiin aiheisiin kuten Israeliin ja Gazaan, islamiin, kirkon tilaan, piispoihin ja Pride-tapahtumaan.

Tuomiokapitulin pöytäkirjan mukaan Kruus on muun muassa moittinut piispoja, arvostellut islaminuskoisia ja kysynyt, pitäisikö arkkipiispa Tapio Luoma erottaa virastaan.

Hän on myös kysynyt, johtuuko kirkon tila siitä, että virassa on kolme naispuolista piispaa. Kruusin näkemyksen mukaan pappisvirka kuuluu vain miehille ja naispuoliset piispat ovat kiihdyttäneet kirkon liberalisoitumista.

Rakastan kirkkoa enkä sen vuoksi voi olla hiljaa.
– Antti Kruus

Antti Kruus kertoo Kirkko ja kaupungille laatineensa tuomiokapitulille 25-sivuisen vastineen toiminnastaan. Hän ei oikein ymmärrä, miksi asia on pitänyt hoitaa näin.

– Näistä asioista pitäisi käydä keskustelua siinä mediassa eli Facebookissa.

Piispanko siellä pitäisi käydä tällaista keskustelua?

– No se olisi yksi vaihtoehto, Kruus toteaa. 

Kruusin mukaan kirkossa konservatiivisesti ajattelevat joutuvat tällä hetkellä kaitsennan kohteeksi ja vapaamieliset saavat toimia vastoin kirkon opetusta. Hän on myös sitä mieltä, että poliittiset, vasemmistolaiset näkemykset sallitaan jopa papin työtehtävien yhteydessä, mutta muita ei. Omia ajatuksiaan hän luonnehtii kristillisdemokraattisiksi ja perussuomalaisiksi, mutta kertoo jättävänsä poliittiset kannanotot someen.

Kruusia hiertää esimerkiksi piispojen kesäkuussa antama pastoraalinen ohje, joka tarkoittaa sitä, että seurakunnissa voidaan vihkiä sateenkaaripareja ilman erillistä päätöstä tilojen käytöstä. Tästä hän kirjoitti paljon somessakin.

– Pappi on tietenkin kaitsennan alainen, mutta jos piispat tekevät päätöksen, jossa kävelevät kirkolliskokouksen ylitse, niin silloin pienellä kappalaisellakin on oikeus sanoa, ettei mennyt ihan hyvin, Kruus sanoo.

Antti Kruus työskentelee Olarin seurakunnassa pappina. 

Antti Kruus työskentelee Olarin seurakunnassa pappina. 

Palautetta on tullut myös ekumeenisilta toimijoilta

Kaisamari Hintikan mukaan Kruus on pitkän linjan pappi, joka on tehnyt hyvää työtä kirkossa, mutta sometoiminta luo ison varjon kaiken ylle. Piispalle ja tuomiokapituliin on tullut yhteydenottoja ekumeenisilta kumppaneilta, jotka ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Kruusin kannanotot ovat ristiriidassa ekumeenisen liikkeen arvojen kanssa ja vaarantavat ekumeenista toimintaa ja yhteistyötä.

Tämä palaute ihmetyttää Antti Kruusia.

– Minulle ei ole kerrottu, mistä tuo tuli. Olen tehnyt pitkään työtä ekumenian hyväksi, joten tuo kuulosti loukkaavalta. Voin vain aavistella, mistä tuossa on kysymys.

Kruus on sitä mieltä, että hänen kannanottonsa sopivat sananvapauden rajoihin ja faktat pitävät. Vastineessaankin hän kuitenkin myöntää, että sävy on joskus ollut turhan kärjekäs.

Piispan mukaan työnantajan arvostelu on sallittua

Kirkossa on paljon asioita, joista papit ja piispatkin ovat eri mieltä. Piispa Kaisamari Hintikan mukaan pappien sananvapaus on laaja.

– Työnantajaansa ja piispaansa saa arvostella. Ongelma syntyy, jos esimerkiksi tietyn synnynnäisen ominaisuuden perusteella kyseenalaistetaan toisen ihmisen pätevyys tai usko. Kritiikin pitää olla rakentavaa, hän sanoo.

Hintikan mielestä ei pitäisi syntyä sellaista vaikutelmaa jatkuvasti, että työntekijä ei arvosta omaa työnantajaansa tai seiso sen arvojen takana. 

– Silloin herää kysymys, onko tämä ihminen rakentamassa sitä, mitä meidän pitäisi kirkkona ja yhteisönä olla.

Antti Kruus kertoo haluavansa yhä olla luterilaisessa kirkossa töissä.

– Luterilainen kirkko on minulle rakkain kirkko. Koska olen perehtynyt myös katoliseen ja ortodoksiseen teologiaan, niin moni on kysynyt, että koska siirryn, mutta koen, että luterilainen messu on minulle tärkein paikka. Rakastan kirkkoa enkä sen vuoksi voi olla hiljaa.

Entä aiotko jatkaa kirjoittelua samaan tyyliin kuin ennenkin?

– Ei, en tietenkään. Pitää ymmärtää vaieta. Esimerkiksi Gazan tilanteesta olen kuitenkin jatkanut kirjoittelua.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.