Oppilaitospappi Leena Huovinen ja opiskelija Salli Ahtiainen-Helanne melkein tyhjänä olevassa Helsingin yliopiston päärakennuksessa Fabianinkadulla.
Opiskelijaelämä meni uusiksi – vaikka etäopiskelu monelta sujuukin, yksinäisyys ja toimeentulo ahdistavat
Korona on lisännyt nuorten aikuisten huolta tulevaisuudesta ja läheisistä sekä ikävää toisten ihmisten luo.
Salli Ahtiainen-Helanne on fuksi eli ensimmäisen vuoden opiskelija jo toista kertaa. Aiemmin teologian maisteriksi valmistunut Ahtiainen-Helanne aloitti syksyllä sosiaalitieteiden ja sosiaalityön opinnot valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
– Verrattuna aiempaan nyt koronasyksynä opiskelijalta vaaditaan paljon enemmän itsekuria ja itsensä johtamista. Pienryhmäopintoja on hyvin vähän ja luennot etänä, Ahtiainen-Helanne sanoo.
Hänen mukaansa opinnot sujuvat näinkin, vaikka oppimisen kannalta olisi hedelmällistä tavata ihmisiä myös fyysisesti. Opiskelijoiden jaksamisessa toisten tapaaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen on tärkeää.
Ihmisillä on valtava ikävä toisten luo, myös fyysinen ikävä, jota netti ei korvaa.
– Oppilaitospappi Leena Huovinen
Ahtiainen-Helanne iloitseekin siitä, että haastattelua seuraavana päivänä hän on menossa ensi kertaa pitkään aikaan yliopiston kahvilaan tapaamaan ystäväänsä.
– Sekä yliopisto että tutorit pyrkivät siihen, että koronarajoituksista huolimatta uudet opiskelijat pääsisivät osaksi yhteisöä. Myös oppilaitospappien työ on tärkeää, Ahtiainen-Helanne sanoo.
Häntä itseään askarruttaa epävarmuus tulevasta ja siitä, millainen on uusi normaali, jos se joskus koittaa. Hän kertoo olevansa siinä onnellisessa asemassa, että hänellä on puoliso ja osa-aikatöitä. Jos on muuttanut muualta eikä vielä tunne ketään ja rahatilannekin on tiukka, koronan rajaama arki voi tuntua paljon pahemmalta, Ahtiainen-Helanne arvioi.
Miten löytää ne, jotka tarvitsevat apua?
Taideyliopiston papin Hanna Similän ja Helsingin yliopiston johtavan oppilaitospapin Leena Huovisen mukaan Salli Ahtiainen-Helanne osuu arvioissaan oikeaan. On asioita, jotka sujuvat, ja toisia, jotka ahdistavat yleisesti. Ja on opiskelijoita, jotka pärjäävät ihan hyvin, ja toisia, joilla on vaikeampaa. Eniten pappeja askarruttaa se, miten apua tarvitsevat löytyvät avun.
Kirkon tutkimuskeskus julkaisi keväällä tutkimuksen, jonka tulos yllätti. Eniten huolissaan koronasta olivat alle 30-vuotiaat. Heitä ahdisti toimeentulo, pelko omasta tai läheisen kuolemasta, työpaikan säilyminen ja yksinäisyys.
Nämä asiat tulevat oppilaitospappien käymissä keskusteluissa vastaan myös nyt, vaikka yleisin puheenaihe, kuten aina, ovat ihmissuhteet. Eli joko se, että ystäviä ei ole, tai se, että esimerkiksi parisuhteessa on vaikeaa.
– Vaikka emme vastaanotolla puhuisi sanaakaan koronasta vaan niistä tavallisen elämän asioista, niin usein niissä on koronakerroin, Hanna Similä kuvaa.
Sosiaalitieteitä opiskeleva Salli Ahtiainen-Helanne vaihtaa kuulumisia oppilaitospappi Leena Huovisen kanssa. Yliopistolla on korona-aikaan hiljaista.
Loppukesästä mediassa kerrottiin nuorista, jotka rajoitusten helpottaessa tuntuivat unohtaneen koko koronan. Leena Huovinen sanoo, että hän olisi paljon enemmän huolissaan siitä, jos nuoret eivät haluaisi tavata toisiaan.
Hänen mukaansa opiskelijat, opiskelijajärjestöt ja yliopistot ovat yleensä olleet hyvin vastuuntuntoisia. Monia sosiaalisia tilanteita on peruttu, rajattu tai järjestetty turvallisesti ulkona.
– Opiskelijarientojen perumisessa on se varjopuoli, että kun juuri nämä riennot ovat olleet paikkoja saada uusi alku sosiaaliseen elämään, nyt ne menetetään. Myös oppilaitosten käytävillä ja kuppiloissa on voitu tavata, verkostoitua, rakastua. Ihmisillä on valtava ikävä toisten luo, myös fyysinen ikävä, jota netti ei korvaa, Leena Huovinen kertoo.
Moni pelkää sairastuttavansa muita
Oma kuolema tai vielä enemmän läheisten kuolema pelottaa monia ja saattaa nousta esille papin kanssa puhuttaessa. Näkymätön virus ahdistaa, ja omaa sairastumista enemmän pelätään sitä, että itse tartuttaisi muita. Papin kanssa puhutaan myös hengellisistä asioista ja kysellään elämän mieltä ja tarkoitusta.
Leena Huovinen ja Hanna Similä rohkaisevat opiskelijoita ottamaan yhteyttä ja puhumaan asioistaan. Heidän mukaansa keväällä moni panttasi yhteydenottoa, koska uskoi toisten tarvitsevan apua enemmän ja ajatteli, että itse voisi olla ennemminkin auttaja.
Nyt moni on havainnut, että asioita ei kannata pantata ja että tarvitseekin itse tukea. Esimerkiksi kesätyön peruuntuminen tai osa-aikatyön loppuminen on ajanut monen opiskelijan talouden tiukalle, ja se alkaa rassata henkistä kestokykyä.
– Jopa hyvinvoivien opiskelupaikkana pidetyssä ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa on opiskelijoita, joille koulun oppilaitospapin järjestämä ruoka-apu on ollut tarpeen, Leena Huovinen kertoo.
Toki elämä oppilaitoksissa jatkuu useimmilla kohtalaisen normaalisti, ja esimerkiksi etätyöskentelyyn on opittu aika hyvin. Opinnoissa korostuu nyt itsensä ohjaaminen. Se voi tuoda ongelmia myös menestyjille: yritetään liikaa ja uuvutaan.
Oppilaitospappeihin saa yhteyden puhelimitse sekä netin ja erilaisten sosiaalisen median kanavien kautta. Similä tapaa opiskelijoita enimmäkseen etäyhteyksien kautta. Huovinen kertoo tavanneensa monia myös tilavissa sisätiloissa ja ulkona. Toisille verkkotapaaminen madaltaa kynnystä jutella henkilökohtaisista asioista, toisille yhdessä kävely avaa puhumisen padot.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Oppilaitospappi Laura Mäntylä jodlaa työkseen – Somekanavan nimettömyys tarjoaa mahdollisuuden puhua papille syvällisistä ja vaikeista asioista
Ajankohtaista Hyvä elämäHelsingin yliopiston oppilaitospappi Late Mäntylä kertoo naputtavansa usein kännykkä sauhuten jodlauksia opiskelijoille. Mistä oikein on kyse?
