Pääkirjoitus: Pyhäinpäivänä ei tarvitse olla synkkä ja elämänkielteinen

Pääkirjoitus: Pyhäinpäivänä ei tarvitse olla synkkä ja elämänkielteinen

Kuolema tuntuu nykyään harvinaisemmalta vieraalta kuin vielä 1970-luvulla.

Mitä kuuluu?

Lyhyt, arkinen kysymys. Vähän semmoinen, että välttämättä siihen ei edes odota vastausta, ainakaan kovin perusteellista.

Mitäs tässä. Siinä se menee. Kiitos ihan hyvää.

Minulla on syöpä.

Ystävän sanat putoavat hänen suustaan alakuloisina ja pelokkaina. Ne tulevat suoraan kohti.

Hän laskee loppuelämänsä mittaa nyt kuukausissa.

Ei meistä kukaan tiedä päiviensä lukumäärää. Yksi aivastus auton ratissa liukkaalla moottoritiellä saattaa katkaista monta ihmiselämää aivan kesken kaiken. Varoittamatta ja nopeammin kuin mikään sairaus. Joku menee täysin terveenä illalla nukkumaan eikä enää aamulla herää. Joku sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja joutuu maksamaan siitä hengellään.

Suomalaisten elinikä on pidentynyt kymmenellä vuodella 1970-luvulta tähän päivään. Liikennekuolemat ovat Suomessa vähentyneet alle kolmannekseen vuodesta 1975. Suomen itsenäisyyden alkaessa sata vuotta sitten 45-vuotias oli jo selvästi elämänsä ehtoopuolella. Lapsikuolleisuus on Suomessa laskenut niin, että nykyään se on pienimpiä maailmassa.

Kuolema tuntuu, onneksi, harvinaiselta vieraalta. Harvinaisemmalta kuin vielä vähän aikaa sitten.

Silti me kaikki kuolemme.

Suomen itsenäisyyden alkaessa sata vuotta sitten 45-vuotias oli jo selvästi elämänsä ehtoopuolella.

Kohta vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa harras ja melankolinen, tummanharmaa vainajien muistopäivä. Meksikossa se on valoisa ja värikäs fiesta pääkallon muotoisine leivoksineen ja omaisten haudoilla pelattuine korttipeleineen.

Pyhäinpäivä, tummanharmaana tai värikkäänä, ei ole pelkästään vainajien muistopäivä. Se on myös kuoleman muistutuspäivä.

Sellaisena sen ei tarvitse olla synkkä ja elämänkielteinen. Päin vastoin: kulttuuri, joka kieltää kuoleman todellisuuden ja pyrkii työntämään sen pois mielestä, tulee kieltäneeksi myös elämän.

Kuolemasta puhuttaessa sanojen rajat tulevat vastaan, varsinkin puhuttaessa siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Täytyy siirtyä kuviin.

Raamatussa paljon käytetty vertauskuva on koti. Kuolema on kotiinpaluu. Eikä kotiin tarvitse harhailla yksin: Kristus itse saattaa meidät sinne.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi