null Pyhäinpäivän kynttilämeret kertovat ikävästä

Haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa sodan jälkeen. Kuolleiden muistelemisen lisäksi päivä muistuttaa jälleennäkemisen toivosta. Kuva on Hietaniemen hautausmaalta.

Haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa sodan jälkeen. Kuolleiden muistelemisen lisäksi päivä muistuttaa jälleennäkemisen toivosta. Kuva on Hietaniemen hautausmaalta.

Ajankohtaista

Pyhäinpäivän kynttilämeret kertovat ikävästä

Pyhäinpäivänä edesmenneitä voi muistaa hautausmailla, hartaushetkissä tai virtuaalisesti.

Pyhäinpäivän viikonloppuna hautausmaiden portit ovat auki yötä päivää, sillä ihmiset käyvät sankoin joukoin sytyttämässä kynttilöitä läheistensä haudoille. Hautausmaiden siunauskappeleissa pidetään hartaushetkiä. Monen omainen tai ystävä on haudattu muualle, ja heille omistetut muistelupaikat täyttyvät kynttilöistä.

Herttoniemen seurakunnan pastori Juha-Matti Tikkanen pitää pyhäinpäivän hartauden Honkanummen hautausmaalla. Ketkä oikeastaan ovat niitä "pyhiä", joihin päivän nimi viittaa?

– Pyhäinpäivässä yhdistyy kaksi pyhää: kaikkien pyhien sunnuntai ja kaikkien poisnukkuneiden kristittyjen muistopäivä.

– Vaikka luterilaisuudessa ei ole pyhimyksiä samassa mielessä kuin muissa kristillisissä kirkoissa, he voivat olla meille esikuvia ja rohkaisijoita.

Missä sielut ovat?

Tikkasen mukaan pyhäinpäivänä voimme muistella heitä, jotka ovat jo päässeet perille. Voimme katsoa taaksepäin kiitollisuudella. Samalla olemme matkalla eteenpäin.

Haudalla tulee miettineeksi sitäkin, missä vainajien sielut ovat nyt. Mitä kristinusko opettaa siitä?

– Aistimme eivät yllä rajan taakse, joten siitä ei voi puhua yksityiskohtaisesti. Paras vastaus on, että he ovat Jumalan rakastavalla suurella kädellä, Tikkanen sanoo.

Hän muistuttaa, että kristillisessä perinteessä on tästä kaksi ajatusta. Toisessa kuolemaa verrataan uneen. Sielut "nukkuvat" ja nousevat ylös ruumiin ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.

Toisen perinteen mukaan sielut ovat jonkinlaisessa välitilassa kuoleman ja ruumiin ylösnousemuksen välissä, Jumalan kädellä kuitenkin.

Pyhäinpäivän hartauden teksti on Jeesuksen vuorisaarnasta. Siinä sanotaan muun muassa: Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.

Mene verkkoon tai kirkkoon

Hautausmaalla voi käydä pyhäinpäivänä myös virtuaalisesti. Sivustolla www.pyhainpaiva.fi nähdään suoraa lähetystä eli striimausta Hietaniemen hautausmaalta, muualle haudattujen muistopaikalta. Tunnisteella #sytytänkynttilän voi jakaa kuvia Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Kynttiläkuvan voi jakaa myös Facebook-tapahtuman Pyhäinpäivä – Sytytän kynttilän seinällä.

Lisäksi useimmissa kirkoissa on pyhäinpäivänä tilaisuus, jossa luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet. Se voi olla nimeltään vaikkapa poisnukkuneiden muistotilaisuus, kuten Laajasalon kirkossa kello 16, pyhäinpäivän kynttiläkirkko kuten Puistolan kirkossa kello 16 tai vainajien muistoilta, kuten Kannelmäen kirkossa kello 18.

 

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Kolumni: Beatles toi minulle pyhäinpäivän

Puheenvuorot

Ihmisen sielussa ihmeellisintä on se, että hän ymmärtää kaiken katoavuuden ja kaipaa katsoa sitä kauemmas, kirjoittaa Heikki Nenonen.




Näin järjestät etämuisteluhetken

Hyvä elämä




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.