Pääkirjoitus: Hyvä uskoa käsittelevä taide kuvaa, mikä on sielun pohjalla asti totta, eikä se ole aina kaunista

Pääkirjoitus: Hyvä uskoa käsittelevä taide kuvaa, mikä on sielun pohjalla asti totta, eikä se ole aina kaunista

Huuto syvyydestä -televisiosarja näyttää esimerkkiä isojen elämänkysymysten käsittelemisestä.

Miten se onkin niin, että kun elokuvassa tai televisiosarjassa käsitellään uskonnollista uskoa, henkilöhahmoksi tarvitaan pappi? Useimmat Jumalaan uskovista ihmisistä kun kuitenkaan eivät ole pappeja.

Kyllähän sen toisaalta ymmärtää. Pukemalla päähenkilön papin pukuun saa käsikirjoittaja kerrottua katsojalle aika paljon siitä, millaisessa sielunmaisemassa nyt liikutaan. Esimerkiksi Klaus Härön erinomainen elokuva Postia pappi Jaakobille kertoo jo asetelmallaan paljon: sen päähenkilöt ovat vanha sokea pappi ja hänen vastentahtoisena avustajanaan työskentelevä armahdettu elinkautisvanki.

Kukaan ihminen ei ole vain sitä, mitä hän huonoimmillaan on.

Viime viikolla alkoi Ylellä uusi tanskalainen televisiosarja Huuto syvyydestä. Siinä seurataan Kööpenhaminan piispan virkaa tavoittelevan papin ja hänen perheensä elämää. Sarjan käsikirjoittaja Adam Price tunnetaan suositun Vallan linnake -sarjan luojana.

Jo sarjan ensimmäinen jakso vakuutti. Tarinan miljöönä on tutun tuntuinen pohjoismainen pääkaupunkiseutu, jossa kirkon merkitys ei ole enää lainkaan samanlainen kuin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Silti isot elämänkysymykset ovat samoja kuin ihmisillä aina.

Uskoa käsittelevä taide käsittelee väistämättä myös toivoa ja rakkautta. Usein myös niiden kääntöpuolien avulla. Huuto syvyydestä näyttää esimerkkiä: uskoa, toivoa ja rakkautta kuvataan siinä myös kateuden, ahneuden, riippuvuuksien, pelon, vihamielisyyden ja yksinäisyyden kautta.

Uskossa ei ole kysymys vain siitä, millaisia Jumalaa ja Jeesusta koskevia mielipiteitä jollakin on. Siksi uskoa käsittelevä taide kuvaa parhaimmillaan sitä, mikä on sielun pohjalla asti niin totta, että sille ei voi mitään vaikka haluaisi. Silloin puhutaan väistämättä myös armosta. Silloin puhutaan siitä, millaisin silmin Jumala meitä katsoo: rakkauden ja armon läpi vai vihan ja syytöksen läpi.

Armollisuus on sitä, että ketään ei tuomita hänen kaikkein heikoimman kohtansa perusteella. Kukaan ihminen ei ole vain sitä, mitä hän huonoimmillaan on. Tällaisia asioita kuvaa hyvä uskontoa käsittelevä taide.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi