null Pääkirjoitus: Rauha vaatii uskaltamista

Puheenvuorot

Pääkirjoitus: Rauha vaatii uskaltamista

Vaikka pahan valta näyttää kasvaneen, myös ääni toisenlaisesta maailmasta on vahvistunut. 

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 77 vuotta siitä, kun saksalainen luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer kuoli natsien vankina. Bonhoeffer oli rauhanaktivisti, joka näki Kolmannen valtakunnan vaarat jo varhain. ”Rauha edellyttää uskaltamista”, hän vetosi eri kirkkojen edustajiin ekumeenisessa kokouksessa Tanskassa vuonna 1934.

Puheessaan Bonhoeffer painotti, että rauha ei synny niin, että kansa pyrkii turvaamaan oman turvallisuutensa ja etsimään rauhaa vain itselleen. Hän sanoi myös, ettei mikään kirkko pysty yksin rakentamaan rauhaa, vaan kaikkien maailman kirkkojen tulisi yhdessä lausua maailmalle yhteinen radikaali rauhan viesti.

Rauha oli Bonhoefferille varmistelun vastakohta: rauha syntyy vain sitä kautta, että uskallamme luottaa ja antaa kohtalomme Jumalan käsiin.

Olen ajatellut Bonhoefferia paljon viime aikoina. Olen ajatellut rauhaa ja sen rakentamisen helppoutta ja vaikeutta.

Rauhan rakentajana Bonhoeffer itse päätyi äärimmäiseen keinoon. Hän osallistui operaatio Valkyyriaksi kutsuttuun salaliittoon, joka suunnitteli Adolf Hitlerin surmaamista. Mukana juonessa oli joukko korkea-arvoisia upseereita ja virkamiehiä. Yritys oli hyvin lähellä onnistumista, mutta epäonnistui lopulta. Bonhoeffer kuten muutkin operaatioon osallistuneet vangittiin ja teloitettiin. Dietrich Bonhoeffer oli kuollessaan 39-vuotias.

Meillä Bonhoeffer tunnetaan parhaiten virrestä 600, ­Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, jonka teksti perustuu hänen kirjoittamaansa uudenvuoden runoon. Bonhoeffer kirjoitti runon tervehdykseksi ystävilleen ja sukulaisilleen vuodenvaihteessa 1944–45. Hän oli siinä vaiheessa ollut jo pitkään vangittuna.

Olen ajatellut Bonhoefferia paljon viime aikoina. Olen ajatellut rauhaa ja sen rakentamisen helppoutta ja vaikeutta. Olen ajatellut uskaltamista ja luottamista. Ja kyllä, olen myös ajatellut hirmuvaltiaan salamurhan mahdollisuutta. Ymmärrän hyvin Bonhoefferin ratkaisun.

Ennen kaikkea olen ajatellut Bonhoefferin virren säettä: Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.

Vaikka juuri nyt näyttää siltä, että pahan valta vain kasvaa, on virinnyt myös aivan uudenlainen toivo siinä, miten eri kansat, kirkot ja uskonnot sekä erilaiset ihmiset ponnistelevat yhdessä rauhan puolesta.
 

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Pääkirjoitus: Parane pian, Salman Rushdie

Puheenvuorot

Kun vastakkain ovat ajatollah Khomeinin sanan- ja uskonnonvapaus ja Rushdien oikeus henkeen, terveyteen ja työhön, menee Rushdien oikeus Khomeinin vapauden edelle.






Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.