null Paavi Johanna: Viikko 3, never again

Puheenvuorot

Paavi Johanna: Viikko 3, never again

Vuoden 2016 loppuessa huokailtiin että huh, päästiinpä tästä kauheasta vuodesta vihdoinkin. Mutta nythän se kaikki vasta alkaa.

Vuoden 2016 loppuessa yleisenä mielipiteenä näytti olevan, että kauhea vuosi, onneksi siitä päästiin. Ja miksi tuo vuosi oli kauhea? Meille tietenkin ennen kaikkea siksi, että maailmanpolitiikka muutti merkittävällä ja aika järkyttävällä tavalla suuntaa. Maailman yhdentymisen ja liberaalin ja sivistyneen arvomaailman voimistumisen jälkeen äänestettiin päinvastaisten asioiden puolesta. Kaikki osaavat kuvailla missä olivat ja mitä tekemässä, kun kuulivat Brexitistä ja Trumpista. Tai no, ei se kovin vaikeaa ole, luultavasti sängyssä unenpöhnässä kännykkä kädessä. Niin minäkin.

Mutta hyvänen aika. Jos vuodesta 2016 tekivät pahan äänestykset, niin eihän se ole vielä mitään. Vasta seuraavina vuosina alkavat tapahtua ne asiat, joista äänestettiin.

 

Toivoa sopii, että nämä vuodet tuntuvat mielestämme vastaisuudessakin pahoilta, eivätkä korvaudu vielä suunnattomasti pahemmilla.

 

Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain presidentti vuonna 2017. Ei mikään suuri meriitti tälle vuodelle. Ja hän on jo aloittanut uhittelun sodalla ja ydinaseilla, joten toivoa sopii todellakin, että nämä vuodet tuntuvat mielestämme vastaisuudessakin pahoilta, eivätkä korvaudu vielä suunnattomasti pahemmilla.

Seuraavat vuodet näyttävät, kuinka moni Euroopan maa havittelee xit-päätettä myös itselleen. Joutuuko EU kriisiin? Kaivautuvatko kaikki omiin poteroihinsa? Alkavatko kovat arvot jyllätä? Oi vuosi 2016, silloin saatoin kuunnella työmatkalla radion aamujuontajien keskustelua uudesta iPhonesta ja langattomista kuulokkeista!

Seuraako tästä ja kaikesta muusta hallitsematon tapahtumien ja muutosten vyöry? Tuleeko pahat ajat? Ja jos joudumme keskittymään maailmanpoliittiseen turbulenssiin, unohtavatko kaikki ilmastonmuutoksen ja muut ympäristöongelmat – ja tuleeko sen seurauksena vielä pahemmat ajat? No, ei ajatella näin vakavia. Pääasia että ikävä vuosi 2016 on ohi.

Tämä viikko, jota nyt elämme, vetää muuten hyvin vertoja viime vuodelle. Tällä viikolla Brexit nytkähti olennaisesti eteenpäin, kun Theresa May piti linjapuheen. On myös vihjailtu, että jos ette anna meille erivapauksia, niin me ryhdytään hankaliksi. Jaahah. Ja tänään perjantaina Donald Trumpista, joka on kuluneen viikon aikana muun muassa haastanut riitaa toisen suurvallan kanssa, tulee Yhdysvaltain presidentti ja maailman vaikutusvaltaisin mies. Aika hurja viikko, mutta onneksi se kohta loppuu! Nyt vaan kirkkain silmin ja toiveikkain mielin ensi viikkoon.

Viikko 3, en jää kaipaamaan.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Paavi Johanna: Nuortensarja SKAM herättää sisäisen teinisi

Puheenvuorot

TV-sarja muistuttaa, miltä tuntuu olla 17. Siis ihanalta ja kamalalta.


Paavi Johanna: Pulskuus kunniaan

Puheenvuorot



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.