null Pakkanen ruuhkautti diakoniset hätämajoitukset – kirkkoja ei oteta majoituskäyttöön

Hermannin diakoniatalolla on 30 majoituspaikkaa. Kuva on toissavuodelta.

Hermannin diakoniatalolla on 30 majoituspaikkaa. Kuva on toissavuodelta.

Ajankohtaista

Pakkanen ruuhkautti diakoniset hätämajoitukset – kirkkoja ei oteta majoituskäyttöön

Osa Itä-Euroopan romaneista on palannut kotimaahansa pakkasten vuoksi.

Kovat pakkaset ovat aiheuttaneet ruuhkaa Helsingin Diakonissalaitoksen ja Hermannin diakoniatalon hätämajoituksissa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Hermannin diakoniatalon johtava diakoniatyöntekijä Marita Nummelin kertoo Kirkko ja kaupungille, että pahin yö oli kaksi päivää sitten.

– Silloin meillä jäi kahdeksan ihmistä ulkopuolelle. Ohjasimme heidät Diakonissalaitokselle, ja sinne kyllä pääsi.

Hermannin diakoniatalolla on 30 majoituspaikkaa. Kirkolliset tahot ovat jakaneet vastuuta niin, että Diakonissalaitos majoittaa pääasiassa Itä-Euroopan liikkuvaa väestöä ja Hermannin diakoniatalo muita.

Nummelinin mukaan kahtena viime yönä ruuhka on hellittänyt. Diakonissalaitokselta on kerrottu, että monet Itä-Euroopan romanit ovat palanneet pakkasten vuoksi kotimaahansa.

Nummelin arvioi, että Diakonissalaitoksella ja Hermannin diakoniatalolla on riittävästi majoituspaikkoja. Kovien pakkasten on kuitenkin ennustettu jatkuvan ensi viikolla, ja kaikki hätämajoitusta järjestävät tahot ovat selvittäneet, mistä majoituspaikkoja saadaan tarpeen vaatiessa lisää.

– Me otamme lisätilaksi kriisiasuntomme. Se on yksiö, johon voidaan majoittaa muutamia, jos diakoniatalon paikat täyttyvät, Nummelin kertoo.

Viime talvena kodittomille tarjottiin yösijaa myös Helsingin kirkoista. Marita Nummelinin mukaan kirkkotilojen käyttämistä majoitukseen ei olla suunniteltu tänä vuonna.

– Jos muut paikat täyttyvät, Diakonissalaitoksella on mahdollisuus nostaa kapasiteettia. Heillä on joustoa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Diakonissalaitoksen hätämajoitus aukeaa kylmenevien säiden takia

Ajankohtaista

Diakonissalaitos tarjoaa yösijan liikkuvalle väestölle, kaupunki helsinkiläisille asunnottomille ja seurakuntayhtymä paperittomille. Ketään ei jätetä ulos.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.