Kodittomien hätämajoitus siirtyy kirkoista Hermannin diakoniataloon
Kodittomien hätämajoitukset siirtyvät jatkossa Hermannin diakoniataloon. Kuvassa aikaisempi yömajoitus diakoniatalossa.

Kodittomien hätämajoitukset siirtyvät jatkossa Hermannin diakoniataloon. Kuvassa aikaisempi yömajoitus diakoniatalossa.

Kodittomien hätämajoitus siirtyy kirkoista Hermannin diakoniataloon

Ensi viikon alussa kodittomat ja suojattomat ihmiset saavat yösijan Hermannin diakoniatalosta. Helsingin kaupunki osallistuu uuteen järjestelyyn.

Helsingin kirkkoherrojen kokous on päättänyt, että marraskuun lopulla alkanut kodittomien yösuojatoiminta kirkoissa keskeytetään toistaiseksi tammikuun lopussa. Meneillään oleva temppeliaukion kirkon yösuojaviikko jää ainakin tällä erää viimeiseksi.

Lauttasaaren kirkkoherra, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki korostaa, että eri seurakuntien vuoroviikoin tarjoamat yösuojat nähtiin alusta alkaen väliaikaisena ratkaisuna.

– Tarkoituksena oli vastata akuuttiin hätään ja herättää yhteistä vastuuta tilanteessa, jossa jotkut joutuvat viettämään yönsä ulkona. Vastuun herättämisessä on minun nähdäkseni onnistuttu, Rintamäki sanoo.

Rintamäki ja Helsingin yhteisen seurakuntatyön diakonian päällikkö Kirsi Rantala korostavat, että kodittomat ja suojattomat ihmiset tarvitsevat hätämajoitusta pitemmälle kantavaa apua.

– Majapaikan tarjoaminen yhdeksi yöksi kerrallaan on vain laastari avohaavan päälle. Kodittomat ihmiset tarvitsevat ratkaisuja, joissa katsotaan kauemmas tulevaisuuteen ja he saavat mahdollisuuden ponnistaa johonkin pysyvään, Rantala sanoo.

Hätämajoitukseen turvautuneita ihmisiä ei jätetä jatkossa taivasalle. Seurakunnat sopivat tiistaina uudesta järjestelystä Helsingin kaupungin ja Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa.
Hätämajoitus siirtyy ensi viikon alussa Helsingin seurakuntien Hermannin diakoniataloon. Diakoniatalon henkilöstö on Helsingin seurakuntien palkkalistoilla ja työtä tehdään yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa.
–    Helsingin kaupunki tukee hätämajoitusta taloudellisesti. Uutta on myös se, että kaupungin liikkuvan sosiaalityön tekijät jalkautuvat kohtaamaan ja auttamaan hätämajoittuneita asunnottomia, Rintamäki kertoo.

Liikkuvan väestön auttaminen keskittyy jatkossa Diakonissalaitoksen Munkkisaaren toimipisteeseen, jossa nykyinen majoitustoiminta jatkuu.

Vapaaehtoiset ovat kokeneet hätämajoituksessa avustamisen erittäin mielekkääksi. Monelle on avautunut täysin uusi näkökulma Helsinkiin.

Diakonian päällikkö Kirsi Rantala

Yhtenä perusteluna hätämajoituksen keskeyttämiselle on yösijaan turvautuneiden vähäinen määrä. Kun tieto kirkon tarjoamasta yösijasta levisi marraskuun lopulla, kirkoissa yöpyvien määrä vakiintui noin kahteenkymmeneen. Viime päivinä hätämajoitusten määrä Munkkisaaressa ja Temppeliaukion kirkossa on kasvanut jonkin verran.

– Jos tilanne muuttuu, seurakunnilla on valmius avata kirkkojen ovet uudelleen, Rintamäki sanoo.

Vapaaehtoisia tarvitaan myös jatkossa

Juha Rintamäki korostaa, että myös uudessa järjestelyssä tarvitaan helsinkiläisten vapaaehtoisten apua. Kirsi Rantala laskee, että hätämajoituksen järjestämiseen on osallistunut tämän viikon alkuun mennessä yhteensä 524 vapaaehtoista.

Mukana on ollut paljon uusia vapaaehtoisia, jotka eivät ole osallistuneet aikaisemmin seurakuntien toimintaan.

– Vapaaehtoiset ovat kokeneet tehtävän erittäin mielekkääksi. He ovat tarjonneet yöpyjille konkreettista apua, jolla on ollut merkitystä. Monelle on avautunut täysin uusi näkökulma Helsinkiin, Rantala sanoo.

Hätämajoitus on ollut uudenlainen kokemus myös seurakunnille. Rantala mainitsee spontaanin liikkeellelähdön ”ilman komiteoita” ja eri työalojen välisten rajojen ylittämisen.

– Tämä ei ollut minkään yksittäisen työalan vastuulla, vaan lähdimme yhdessä tekemään jotakin uutta ja katsomaan, millaista apua tarvitaan. Uusi tilanne on aiheuttanut myös hämminkiä, joka on opettanut meitä tosi paljon.

Helsingin seurakuntien tarjoama kodittomien hätämajoitus alkoi Hermannissa 4.11.2016 ja laajeni sieltä seuraavaksi Lauttasaaren kirkolle 21.11. 2016. Hätämajoitukseen turvautuvista 74 prosenttia on ollut kantasuomalaisia. Yöpyjien joukossa on ollut muutama kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut.

Juttua korjattu pe 5.2. klo 10.30. Hermannin diakoniatalon henkilöstö on Helsingin seurakuntayhtymän palkkalistoilla ja yhteistyötä tehdään Diakonissalaitoksen kanssa. Helsingin seurakuntien tarjoama yömajoitus alkoi Hermannissa, ei Lauttasaaren kirkolla, kuten jutussa alun perin kerrottiin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: