”Jos minulla on hankala tilanne, hakeudun sellaiseen sisäiseen kohtaan, joka on tilanteesta riippumaton ja vapaa”, kuvailee Mika Seppänen mielen hiljaisuutta.
Papiksi opiskeleva Mika Seppänen yrittää virittäytyä niin, että hiljaisuus olisi kaikessa elämässä läsnä
Mika Seppänen on huomannut, että maailmasta vetäytymisen kaudet ovat hengellisellä matkalla olennaisia: ”Ei kai se ollut sattumaa, että Jeesuskin meni erämaahan?”
Selviytymiskeino, turvapaikka, rinnakkainen taajuus. Teologian opiskelija ja muusikko Mika Seppänen tapailee sanoja, jotka parhaiten kuvaisivat hänen kokemustaan hiljaisuudesta. Selvää on ainakin se, että ilman hiljaisuutta Seppänen ei tulisi toimeen.
Sana hiljaisuus tuo monelle ensimmäisenä mieleen äänettömyyden ja puhumattomuuden, mutta Seppäsen mukaan hiljaisuus voi olla myös sisäisen hälyn poissaoloa. Tuo häly voi olla monenlaista: tunteita, ajatuksia, fyysisiä aistimuksia.
– Hiljaisuus on ikään kuin origo, nollapiste, tai tausta, ja kaikki muu sen ympärillä on hälyä, Seppänen kuvailee.
Etsin hiljaista tilaa ja kuuntelen hiljaisuutta ärsykkeiden taustalta.
Hänellä on vuosien kokemus meditaatiosta ja joogasta, mutta nykyisin hänen tapansa harjoittaa hiljaisuutta on kokonaisvaltaisemmin kaikkeen elämään kytkeytyvää.
– Ajattelen, että elämä on prosessi ja siinä on erilaisia vaiheita. Tällä hetkellä koen, että en tarvitse erillistä harjoitusta vaan elämä itsessään toimii sellaisena.
– Nykyisin en niinkään yritä maksimoida hiljaisuutta vaan ennemminkin yritän virittäytyä niin, että hiljaisuuden taajuus olisi läsnä kaiken muun keskellä. Etsin hiljaista tilaa ja kuuntelen hiljaisuutta ärsykkeiden taustalta. Päivän aikana muistuttelen siitä itseäni, ja se tulee minulta aika luonnostaan, Seppänen kertoo.
Hän haarukoi falafel-annosta lounasravintolassa. Ympäriltä kuuluu puheensorinaa ja astioiden kilinää, mutta Seppänen sanoo, että kaiken sen keskellä ja jutellessaankin voi samalla olla tietoinen hiljaisuudesta. Se ikään kuin käyttää eri kaistaa.
Hiljaisuus antaa mahdollisuuden toimia tietoisemmin
Kun elämässä tulee eteen tiukkoja paikkoja ja vaikeampia aikoja, Mika Seppäsen tarve hiljaisuuteen voimistuu.
– Silloin hiljaisuus on minulle jonkinlainen turvapaikka tai selviytymismekanismi. Jos vaikka on hankala tilanne, hakeudun sellaiseen sisäiseen kohtaan, joka on tilanteesta riippumaton ja vapaa. Ehkä kyse on siitä, mistä joissakin meditaatioperinteissä puhutaan tarkkailevana minänä tai puhtaan tietoisuuden tilana. Silloin on kyllä läsnä tässä todellisuudessa, mutta kuitenkin siitä erillinen.
– Hiljaisuudesta aukeava tila antaa väljyyttä olemiseen ja mahdollisuuden toimia tietoisemmin ja itseä suuremman viisauden ohjaamana. Ehkä sitä voisi kutsua myös Jumalan kanssa kulkemiseksi. Siksi elämän haasteet ovat tavallaan kutsuja syvempään yhteyteen.
Jokaisessa ihmisessä on jonkinlainen luonnollinen ohjausjärjestelmä.
Seppänen on tutustunut useisiin hengellisiin perinteisiin ja niiden meditaation ja rukouksen tapoihin, mutta nyt hän sanoo, että tekniikat ovat vain tekniikoita. Yhteisenä pyrkimyksenä niissä on saada mieltä hiljennettyä ja pysähtyä olemassaolon äärelle. Joskus prosessi voi olla rajukin.
– Meissä on niin paljon mölyä. Kun säännöllisessä harjoituksessa se vähenee eikä sitä enää tuoteta lisää, mieleen tulee tilaa ja pintaan voi nousta kaikenlaista kuonaa. Se, millä voimakkuudella se tapahtuu ja millaista voimakkuutta ihminen kestää, on yksilöllistä.
Seppäsellä itsellään on rankkojakin kokemuksia pitkistä meditaatioretriiteistä, ja hän sanoo, ettei välttämättä uskaltaisi suositella niitä ihan jokaiselle. Turvallisempaa voisi olla säännöllinen, päivittäinen harjoitus.
– Minun on tosin vaikea olla objektiivinen. Uskon, että jokaisessa ihmisessä on jonkinlainen luonnollinen ohjausjärjestelmä. Jos sille on uskollinen, asiat menevät sillä tavalla kuin ne ovat juuri hänelle hyväksi.
Yhteisö kannattelee ja tukee
Erilaiset maailmasta vetäytymisen hetket ja kaudet – on kyse sitten retriiteistä tai vaikka pyhiinvaelluksista – ovat Mika Seppäsen mielestä hengellisellä matkalla olennaisia. Tai ainakin hänelle itselleen ne ovat olleet sellaisia.
Kun joksikin aikaa erkaantuu arkielämän ympyröistä ja melusta, itseen voi alkaa vähitellen rakentua hiljaisia huoneita. Arjen keskellä niihin voi sitten palata.
– Vetäytyminen on ehkä välttämätöntä. Ei kai se ollut sattumaa, että Jeesuskin meni erämaahan? Seppänen heittää.
Hän lisää, että ei Jeesuksen esimerkkiä tarvitse tässä seurata kirjaimellisesti. Vähempikin kuin 40 päivää voi riittää. Ja jos löytää yhteisön, joka inspiroi ja haastaa mutta myös kannattelee ja tukee silloin, kun omat voimat ovat vähäiset, voi olla kiitollinen.
Miten asettua kirkon raameihin?
Viime kesänä Mika Seppänen työskenteli kesäteologina ja opetti rippikoululaisia. Hän jäi miettimään sitä, miten hengellisiä oivalluksia ja löytöjä pystyisi välittämään eteenpäin.
– Mutta eihän niitä voi suoraan siirtää toisille. Jos pystyisi välittämään nuorille edes sellaista viestiä, että hei, there is more, niin ei sekään huono viesti olisi. Tervetuloa tutkimusmatkalle!
Kun ytimessä on hiljaisuus, uskon suhde sanoihin on joustava.
Seppäsen teologian opinnot alkavat olla loppusuoralla, ja hänen tähtäimessään on pappisvihkimys ja papin työ seurakunnassa. Hän kertoo miettineensä paljon sitä, miten asettua kirkon raameihin ja samalla säilyttää hengen vapaus.
Samaa ehkä miettii moni hengellinen etsijä, joka vierastaa tiukkoja opillisia määritelmiä ja varsinkin jatkuvaa riitelyä niistä. Seppänen sanoo, että kirkko, joka on kiinni sanoissa, on jäykkä. Siksi hän kaipaa asennetta, jota kutsuu apofaattiseksi nöryydeksi: Jumala on pohjimmiltaan ihmisen määritelmien ulkopuolella.
– Jumalan nimi on lähtökohtaisesti lausumaton, vaikka me tunnistamme hänet ja voimme sanoilla viitata häneen. Kun ytimessä on hiljaisuus, uskon suhde sanoihin on joustava ja meillä on varaa etsiä uusia sanoja ja kohdata avoimesti erilaisia juttuja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Piispa Mari Leppänen vietti neljä kuukautta pyhillä paikoilla ja löysi kaipaamaansa toivoa ja rohkeutta – ”Vähitellen huomasin, kuinka kuormat tippuivat harteilta”
HengellisyysMari Leppäsen kaipuu hiljaisuuteen syntyi jo lapsena. Hänen mielestään kristityn elämään kuuluu rytmi: hiljaisuuteen vetäytymisen ja aktiivisen toiminnan vuorottelu.
