null Oopperalaulaja Arttu Kataja esiintyy rakkaudessaan pettyneille ja murheellisille Olarin kirkossa

Baritoni Arttu Kataja palaa mielellään oopperamusiikista takaisin passioiden pariin ja laulaa liedkonsertteja.

Baritoni Arttu Kataja palaa mielellään oopperamusiikista takaisin passioiden pariin ja laulaa liedkonsertteja.

Ajankohtaista Hyvä elämä

Oopperalaulaja Arttu Kataja esiintyy rakkaudessaan pettyneille ja murheellisille Olarin kirkossa

Berliinin valtionoopperan vakilaulajiin kuuluva Arttu Kataja palasi Suomeen vaimon työn perässä. ”Oopperalaulajan työ on haasteellista perheelliselle.”

Berliinin valtionoopperan solistikuntaan jo 13 vuotta kuulunut Arttu Kataja antaa laulajan uraa aloitteleville vinkin: pitää ymmärtää, mitä laulaa.

– Ei riitä, että ymmärtää laulun teeman. Pitää opetella ja käydä teksti läpi sekä mielellään osata sitä kieltä, jolla laulaa. On mentävä tekstiin pintaa syvemmälle. Vain sitä kautta musiikkia voi välittää yleisölle, Arttu Kataja sanoo.

Hänen mukaansa nuorena on intoa ja suuri sydän, mutta ei vielä kokemusta eikä näkemystä. Vasta kokemuksen karttuessa laulaja uskaltaa tulkita musiikkia omalla tavallaan ja tehdä konsertteja omilla painotuksillaan.

– Kehittymisen myötä sanan ja sävelen liitto teoksessa aukeaa. Olen ymmärtänyt tämän vasta vanhenemisen kautta.

Winterreise-laulusarjassa riittää pureskeltavaa

Schubertin vuonna 1827 säveltämä Winterreise-laulusarja on Arttu Katajalle yksi jatkuvan kehittymisen kohde. Se on ensimmäisiä liedejä, joita hän 16-vuotiaana mikkeliläispoikana lauloi. Se on pysynyt hänen ohjelmistossaan koko hänen uransa ajan. Seuraavaksi hän esittää Winterreisen Olarin kirkossa tammikuun lopulla.

– Winterreise on niin suuri ja olennainen mestariteos, että siinä riittää pureskeltavaa. Se ei varmasti milloinkaan tule valmiiksi. Olen esittänyt teoksen noin kymmenen kertaa, ja joka kerta kasvan itse sen mukana ja löydän siitä uutta, Arttu Kataja sanoo.

Schubertin tunnettu Winterreise on saksalaisen liedin kulmakivi. Se sisältää 24 laulua, jotka kuvaavat päähenkilön päämäärätöntä matkaa pois hänet hylänneen rakastetun talosta. Reilun tunnin mittainen laulusarja on tiivistunnelmainen, monologimainen teos, joka päättyy mykistäviin tunnelmiin.

– Se on taide-elämys, joka liikuttaa ja puhuttaa jokaista kuulijaa. Kukapa meistä ei joskus olisi ollut murheellinen tai pettynyt rakkaudessa, Kataja sanoo.

Kun tehdään uusi oopperaproduktio, siihen pitää raivata kalenterista kaksi kuukautta. Ne ovat pitkiä poissaoloja perheelliselle.

Arttu Katajan elämä jakautuu tällä hetkellä Berliiniin ja Helsinkiin. Vakinainen työ on Berliinin valtionoopperassa, ja se vie noin puolet taiteilijan vuodesta. Muulloin hän laulaa konserteissa ja vierailee muissa oopperaproduktioissa.

Katajan nelihenkinen perhe muutti yli kymmenen Saksan vuoden jälkeen Helsinkiin vaimon saatua työpaikan Kansallisoopperan orkesteripäällikkönä.

– Oopperalaulajan työ on haasteellista perheelliselle. Kun tehdään uusi oopperaproduktio, siihen pitää raivata kalenterista kaksi kuukautta. Ne ovat pitkiä poissaoloja perheelliselle. On oltava hyvä tukiverkko, etenkin jos on lapsia, kahden tyttären isä Arttu Kataja sanoo.

Mutta silloin kun Kataja on Helsingissä, hän on perheensä kanssa koko ajan ja hoitaa työasioita kotoa käsin.

Musiikkiopinnot alkoivat oboe-tunneilla

Taiteilijan tämän vuoden kalenterissa on merkintä kahdestatoista J.S.Bachin Matteus-passiosta Keski-Euroopassa. Kiertue alkaa Hollannista. Matteus-passio ja Johannes-passio ovat hänelle tuttuja teoksia, sillä ne olivat hänelle nuorena laulajana ensimmäisiä esiintymisiä orkesterin kanssa.

Arttu Kataja sanoo olleensa riiviömäinen lapsi, jonka touhuja piti hillitä. Hänen tiensä musiikin maailmaan alkoi yhdeksänvuotiaana musiikkiopiston soittotunneilla. Hänen instrumenttinsa oli oboe.

Esiintymisestä pitävä vilkas poika lauloi solistina monenlaisissa juhlissa jo alakouluikäisenä. Pappina työskentelevän isän ansiosta hän esiintyi myös kirkossa: soitti oboeta, lauloi ja luki Raamatun tekstejä jumalanpalveluksessa.

Teini-ikäisenä hän sai kipinän laulamiseen löydettyään vanhempiensa kirjahyllystä suomalaisten suurlaulajien, kuten Martti Talvelan, levyjä. Hän rupesi laulamaan itsekseen ja otti laulun sivuaineeksi musiikkiopistossa. Sieltä tie vei Sibelius-Akatemiaan ja oopperalaulajaksi Saksaan.

Laulajana Arttu Katajalle tärkeintä ovat monipuolisuus ja uskollisuus musiikille. Esiintymisessä on aina tavoiteltava parhainta mahdollista tasoa ja pyrittävä jatkuvasti eteenpäin.

– Kun nuorena opin vähän laulamaan, esiinnyin passioissa. Ooppera tuli kuvioon viimeisenä. On hirveän kiva palata oopperamusiikista takaisin passioiden pariin ja laulaa välillä liedkonsertteja. Erilaisten musiikkityylien laulaminen on myös hyväksi äänelle, Arttu Kataja sanoo.

Otsikkoa muokattu 9.1. klo 12.50.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.