Laura Huovinen, Tuomas Meurman ja Terhi Viljanen työskentelevät Kristuksen perheyrityksessä. Kuva: Esko Jämsä
Pappi, mikä olet?
Pappi voi kastaa lapsia tai tehdä popkornia. Mutta mikä on pappi?
Ei ole Eero Huovisella helppoa.
"Ei ole itsestään selvää, että pappeja tarvitaan. Miksi on olemassa tällainen virka, joka ei tuota voittoa ja jonka näkyvä hyöty on epäselvä?" emerituspiispa tuumii teoksessaan Pappi? (WSOY 2001).
"Ja silti on kummallista, että on paljon ihmisiä, jotka tiukan paikan tullen kääntyvät papin puoleen", hän jatkaa.
Kummallista tai ei, mutta teologisesta tiedekunnasta valmistuu koko ajan ihmisiä, jotka haluavat olla pappeja.
Huovinen on luterilaisen kirkon pappina sen luokan jättiläinen, että hänen ajatuksiaan on syytä kuunnella. Tällä kertaa ääni annetaan kuitenkin tuoreemmille kaitsijoille.
3. toukokuuta 2015 Helsingin tuomiokirkossa vihittiin papiksi seitsemän teologian maisteria. Kirkko ja kaupunki kysyi kolmelta heistä, mitä se tarkoittaa.
Jumalan ja ihmisten palvelija
Kello tulee kaksitoista, on marraskuinen arkipäivä ja Temppeliaukion kirkko vilisee turisteja. Töölön seurakunnan pappi Tuomas Meurman, 28, istuu penkissä kirkon keskivaiheilla kuin kuka tahansa, vaikka valkoinen panta paljastaa. Samaan aikaan kun Meurman nousee ja kävelee kirkon etuosaan, kirkkosaliin astuu kaksi uutta turistia kameroineen.
– Vaau, turistit puhisevat.
– In the name of the Father and the Son and the Holy Spirit, sanoo Meurman.
Kun Meurman alkaa laulaa psalmia, penkissä istuu kymmenkunta kuulijaa. Varttia myöhemmin hän istuu kirkon sakastissa. Hänellä on päivystysvuoro, mutta samalla ehtii hyvin vastaamaan kysymyksiin.
Minusta tuntuu, että ihmisen vapaus tulee rajoitusten kautta.
– Tuomas Meurman
Tuomas Meurman on pappi – mikä hän siis on?
– Minä olen palvelija, Meurman vastaa ja jää miettimään.
– Jumalan ja ihmisten palvelija. Miten palvelu sitten tapahtuu, on niin laaja maailma kuin vain voi kuvitella.
Nuorena pappina Meurman haluaa nähdä pappeuden yksinkertaisesti. Se on sitä, mitä kirkkolaki sanoo.
– Se on kastamista, ehtoollisen jakamista, jumalanpalvelusten toimittamista ja sielunhoitoa, hän toteaa.
– Nämä ovat vuosituhantisella aikavälillä pysyviä tehtäviä. Tässä hetkessä taas korostaisin, että papin on tärkeä tehdä työtään niin, ettei omalla persoonallaan sulje pois ihmisiä, jotka janoavat yhteyttä Kristukseen.
Ihmisyyden ytimiä koettavissa
Pohjois-Savo on körttiläisyyden juurimaita, mikä tuntui pohjavireenä myös Kuopiossa kasvaneen Tuomas Meurmanin perusluterilaisessa perheessä. Lukiossa uskonto ei auennut.
– Kaikkien muiden oppiaineiden kokonaisuudet olivat selkeitä, mutta uskonto jätti minut ymmälleni. Aavistin kuitenkin, että siinä on koettavissa ihmisenä olemisen ytimiä, jos lähtee kokemaan.
Meurmanilla oli vahva etsijän ja epäilijän identiteetti. Kristinuskon opillinen puoli, totuusväittämät ja Raamatun tulkinnat aiheuttivat päänvaivaa.
– Tunsin kuitenkin pappeja, jotka olivat löytäneet kristinuskon suuren kertomuksen kanssa mielenrauhan. Ehkä siksikin lähdin opiskelemaan teologiaa.
Meurman toteaa, että on vanha klisee, että teologian opinnot romuttavat ihmisen uskon. Hänelle niin ei käynyt, päinvastoin.
– Opinnot opettivat nöyryyttä. Että ehkä näitä asioita on joku muukin joskus funtsinut.
Vapaus tulee rajoitusten kautta
Tuomas Meurmanin mukaan pappeus on rajoite.
– Minulle olisi luontaista ajatella, että pappeus olisi jotenkin ahdistavaa. Kaikki, mitä teen tai sanon, voi tulla julkiseksi ja yhdistyä pappeuteen, hän toteaa.
Näin hän ei kuitenkaan koe. Pappeuden lisäksi hän on kolmen vuoden sisään vapaaehtoisesti rajoittanut elämäänsä kahdella muullakin tavalla: menemällä naimisiin ja lisääntymällä. Meurman toteaa näiden kaikkien lisänneen hänen elämänsä mielekkyyttä entisestään.
– Olen viime vuosina oppinut ymmärtämään rajoitusten siunauksen. Ehkä on aina niin, että nuoret ihmiset kokevat elämän edessä ihanaa vapautta. Se on elähdyttävää ja olennainen osa ihmisenä elämistä, mutta…, Meurman selittää ja pitää tauon.
– Se on vain yksi vaihe. Minusta tuntuu, että ihmisen vapaus tulee rajoitusten kautta.
Meurman avaa ajatustaan viittaamalla anglikaaniteologi Jeremy Begbieen, joka kuvasi ihmisen vapautta jazz-improvisaation kautta. Sointukierto ja pulssi asettavat soittajalle rajat, joiden sisällä tämä improvisoi. Näin syntyvä musiikki ilmentää aitoa vapautta. Sama pätee ihmisen elämään – ja pappeuteen.
– Kirkon oppi ja uskontunnustus ovat raameja, joiden puitteissa me kristittyinä voimme improvisoida, Meurman selittää.
– Kyllä minun identiteettini on paljolti sitä uuden ja uuden vapauden etsimistä yhä tiukempien ja tiukempien rajojen keskellä. Rajattoman vapauden hamuaminen olisi pitkässä juoksussa ihmiselle tuhoisaa.
Terhi Viljanen, Laura Huovinen ja Tuomas Meurman vihittiin papeiksi toukokuussa 2015. Kuva: Esko Jämsä
Jumala ei kiinnosta kaikkia
Janne Laaksosen kaksikuinen poika nukkuu isänsä sylissä. Pojan nimi on Mikael Aatu Johannes Laaksonen, mutta se on vielä salaisuus. Äiti Petra Bergholm juttelee ristiäisvirsistä Tikkurilan seurakunnan papin Terhi Viljasen, 29, kanssa.
Vantaalaisen vauvan kastaminen ei ole itsestäänselvyys, ja kastepappina Viljanen haluaa myös kysyä vanhemmilta, miksi he haluavat kastattaa lapsen.
Niin, Laaksonen ja Bergholm, miksi?
– Mun mielestä se kuuluu tehdä, Laaksonen toteaa.
– Kun on itse saanut kasteen, niin se tuntuu oikealta ja luonnolliselta, Bergholm jatkaa.
En usko, että kenenkään usko on sellainen, ettei koskaan epäilisi.
– Terhi Viljanen
Samoilla linjoilla lienevät monien pikkulasten vanhemmat. Entä mitä ajattelee pappi? Mitä haittaisi, jos vanhemmat eivät kastattaisi lapsiaan?
– Jos se ei perheelle merkitse mitään, niin eihän se heitä silloin haittaa, Viljanen toteaa.
– Mutta itse ajattelen, että kaste on tilanne, jossa lapselle toivotaan parasta eli Jumalan siunausta. Kastettavien lasten vanhemmat voivat ajatella kasteesta hyvin eri tavoin. Joillekin kaste on vain perinne, toisille liittyminen Jumalan seurakuntaan.
Viljasen mukaan pappi joutuu kohtaamaan saman asian työssään koko ajan. Kaikkia ihmisiä, joiden kanssa pappi tekee töitä, ei Jumala kiinnosta. Viljasen mielestä papin tehtävä ei kuitenkaan ole tyrkyttää vaan osoittaa oman toimintansa kautta, miten Jumala toimii.
– Papin tärkein tehtävä on läsnäolo ja kuunteleminen, ihmisten kohtaaminen sellaisina kuin he ovat. Taustalla on kuitenkin koko ajan se isompi juttu, että tehdään töitä Jumalalle, hän selittää.
"En tiedä, mistä se johtuu"
Vantaalla kasvanut Terhi Viljanen kuvaa kasvatustaan tapakristilliseksi. Kaava on tuttu: riparin jälkeen Viljanen meni isoskoulutukseen, innostui lukiossa uskonnosta ja päätti hakea teologiseen. Ovet avautuivat myös luokanopettajakoulutukseen, mutta teologia vei voiton.
Nyt kaulassa loistaa papinkaulus, mutta se unohtuu helposti. Ensimmäisten kuukausien aikana Viljanen ihmetteli usein esimerkiksi kauppajonossa, ovatko meikit huonosti, kun ihmiset tuijottavat.
– Minulle pappeus on iso juttu. Ennen vihkimystä minulla oli kolmen päivän intensiivikriisi, jonka aikana mietin, olenko valmis ja riitänkö. Pappeus on kuitenkin sitoutumista koko elämäksi, vaikka vaihtaisi muihin töihin, Viljanen kertoo.
Pappi on uskon ammattilainen. Miten Terhi Viljanen kuvailisi omaa uskoaan?
– Tavallaan se on aika vahva, mutta en usko, että kenenkään usko on sellainen, ettei koskaan epäilisi, Viljanen pohtii.
Myös hän mainitsee, että opiskelu teologisessa aiheuttaa monelle uskonkriisin. Hänelle niin ei käynyt. Uskominen on aina ollut jokseenkin helppoa.
– En tiedä, mistä se johtuu. Ei lähipiirinikään aina ymmärrä, miksi haluan olla täällä töissä tai mennä messuun.
Pappi on pappi persoonallaan
Laura Huovinen, 34, seisoo Helsingin tuomiokirkon kryptassa popkornikoneen takana. Kryptassa alkavat kohta varhaisnuorten itsenäisyyspäiväjuhlat. Yhdessä nurkassa on pomppulinna, ja pöytä notkuu mehua ja herkkuja.
Näissä juhlissa tuskin uppoudutaan systemaattisen teologian syövereihin, mutta lähdetään silti liikkeelle ydinasioista. Miten ihminen pelastuu, Laura Huovinen?
Tätä työtä olisi kauhean vaikea tehdä, jos ei olisi kristillistä maailmankuvaa.
– Laura Huovinen
– Ymmärrän pelastuksen ihan niin kuin kristillisessä opissa sanotaan. Riparilla opetan, että Taivaan Isä rakasti meitä niin paljon, että lähetti poikansa ja uhrasi hänet ristillä, että pelastuisimme, Huovinen kuittaa.
– Olen hyvin perinteinen luterilainen systemaatikko. Pelastus tapahtuu yksin armosta.
Huovisen mielestä on tärkeää, että pappi osaa perustella ajatuksiaan ja tekemisiään teologisesti. Ihmisten kohtaamisessa tärkeintä on kuitenkin itsensä likoon laittaminen.
– Minun täytyy voida tehdä työtäni sillä persoonalla ja elämänkokemuksella, joka minulla on. Pappisidentiteetti ei voi olla erossa muusta identiteetistä.
Kristuksen pomppulinna
Laura Huovisen mielestä ainakin yksi asia helpottaa papin työtä.
– Tätä työtä olisi kauhean vaikea tehdä, jos ei olisi kristillistä maailmankuvaa, hän toteaa.
Olisiko se mahdollista?
– Voisi se olla, jos hahmottaisi kirkon palveluorganisaationa, joka hoitaa ihmisten asioita virastosta käsin.
Sellainen visio seurakunnasta ei Huovista houkuttele. Hän ei halua ajatella pappien olevan etäisiä työntekijöitä ja seurakuntalaisten asiakkaita. Mieluummin hän näkee heidät kaikki Kristuksen perheenä.
Mikä sitten on papin tehtävä tässä perheyrityksessä? Huovinen pyörittelee hetken Raamatun ja tunnustuskirjojen näkemyksiä, mutta nostaa lopulta esille yhden.
– Tällä hetkellä ja tässä maailmassa papin pitäisi pystyä viemään evankeliumia ihmisille ja luomaan tapoja, joilla sana ja ihminen kohtaisivat tässä ja nyt.
Ja miten pomppulinna tuomiokirkon kryptassa liittyy siihen?
– Se on sitä perheessä elämistä. Minun tehtäväni on yhtä hyvin tehdä popkornia tai istua lastensuojelutapaamisissa nuoren tukena kuin toimittaa messua tai hautajaisia.
Korjaus 1.2. kello 10:50: Haastateltujen pappisvihkimyksen päivä ja vihittävien määrä korjattu.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tuore Stadin Kundi Eero Huovinen esittelee tärkeimmät paikkansa Helsingissä − ”Olin tyypillinen asfalttihenkinen poika”
Hyvä elämäKampintori, Ratakadun Normaalilyseo ja Senaatintori kertovat Eero Huovisen elämästä.
