Eero Huovinen ei halua puhua omasta rukouselämästään, mutta kirjoitti kirjan Isä meidän -rukouksesta
Jos ihminen ei oikein jaksa rukoilla, kannattaako rukousta vääntää väkisin? – Jos ihminen ei oikein jaksa hengittää, hän rupeaa haukkomaan ilmaa, Eero Huovinen vastaa.

Jos ihminen ei oikein jaksa rukoilla, kannattaako rukousta vääntää väkisin? – Jos ihminen ei oikein jaksa hengittää, hän rupeaa haukkomaan ilmaa, Eero Huovinen vastaa.

Eero Huovinen ei halua puhua omasta rukouselämästään, mutta kirjoitti kirjan Isä meidän -rukouksesta

Emerituspiispan mukaan kristikunnan tunnetuimpaan rukoukseen kiteytyy menneiden sukupolvien viisaus.

Eero Huoviselta ilmestyi uusi kirja, ja siitä olisi kiva tehdä juttu. Isä meidän -teos käsittelee Isä meidän -rukousta, joten Huovinen voisi kertoa vähän omasta rukouselämästään.

Huovinen on eläköitynyt dogmatiikan professori ja Helsingin entinen piispa. Monen silmissä hän on Suomen luterilaisen kirkon vanha, viisas valtiomies. Kun presidentti Mauno Koivisto kuoli, Eero Huovinen piti siunauspuheen. Kun presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio saivat lapsen, Eero Huovinen kastoi hänet.

Huovinen vastaa sähköpostiin, kiittää viestistä ja kirjoittaa: ”’Omasta hartauden harjoituksesta’ puhuminen tuntuu vaikealta. Kirjassani olen sanonut sen, mitä osaan. Sitä sopii lainata.”

Huovinen on varovaisen miehen maineessa. Ehkä hänestä siksi niin pidettiin piispana. Varovainen kirkko, varovainen johtaja.

Ei Huovinen Isä meidän -rukouksenkaan suhteen revittele, mutta esittää siitä mielenkiintoisia pointteja. Esimerkiksi, että Isä meidän ei ole erityisen kristillinen rukous.

Entä, jos juttu ei keskittyisi Huovisen omaan hartauden harjoittamiseen vaan Isä meidän -rukoukseen?

”Jos keskitymme Isä meidän -rukoukseen emmekä minuun, niin OK.”

Jumalan kanssa on aina vähän hirvittävää, Huovinen sanoo.
– Eero Huovinen

Mikä on se, jota kutsutaan Jumalaksi?

– Oletko sinä lukenut minun kirjani? Eero Huovinen kysyy. Hän istuu teologisen tiedekunnan tutkijanhuoneessa. Välillä hän hymyilee pientä hymyä, josta ei voi olla ihan varma, onko se hymy. Huovinen on juron miehen maineessa.

Olen, ja nyt tulisi muutama kysymys kirjan teemoista. Isä meidän -rukous osoitetaan jollekin, jota kutsutaan Jumalaksi. Mikä Jumala oikein on?

Huovinen on hiljaa liki puoli minuuttia. Sitten hän alkaa puhua.

– On oikeastaan aika erikoista, että Jeesus neuvoi puhuttelemaan Jumalaa Isäksi. Juutalaisessa perinteessä Jumalaa pidettiin niin tutkimattomana, että häntä ei rohjettu puhutella suoraan eikä häntä uskallettu katsoa kasvoista kasvoihin. Mooseskin näki Jumalan vain selkäpuolelta.

Sanat ovat hitaita ja tuntuvat harkituilta. Tulee mieleen vanha leivinuuni, josta otetaan rapsakoita jälkiuuniruisleipiä.

– Ihminen joutuu kamppailemaan sen kanssa, mitä Jumalasta sanotaan. Vaikka Jumalaa puhutellaan Isäksi, Luojaksi tai Kaikkivaltiaaksi, me samalla tajuamme, miten vajavaisia meidän sanamme ovat.

– Mutta isä on kaunis sana. Se ei ole Raamatussa ollenkaan niin patriarkaalinen kuin meidän nykyaikainen ihmisemme ajattelee. Isä oli hahmo, joka piti huolen omistansa. Isä oli turva. Tietysti ihmisen, jolla on tuhoavia kokemuksia omasta isästään, voi olla vaikea ajatella, että isä on myönteinen sana. Silloin voi ehkä ajatella, että Jumala on toisenlainen isä kuin ne huonot isät, joita me tunnemme peilistä tai kokemuksistamme.

Eero Huovinen vaikenee ja kysyy:

– Pitääkö minun vastata lyhyemmin?

Ei, ja pysytään vielä tässä. Kun Jeesus puhuu tästä asiasta, josta hän käyttää nimeä Isä, mistä hän tarkalleen ottaen puhuu?

Huovisen mukaan kristillisessä ja juutalaisessa perinteessä on aina ollut tärkeää, että Jumala ei ole mikään asia.

– Jumala ole mikään arvo eikä aate, ei edes oppi, vaikka minä vanhana dogmatiikan harrastajana arvostan oppia ja suosittelen filosofian lukemista.

– Jumalassa on aina kysymys persoonasta. Yhteys Jumalaan on minä–sinä-suhde, ei minä–se-suhde.

Jumalalla on silmät, jotka näkevät kaiken, mutta ne eivät ole sellaiset silmät, jollaisia me ajattelemme silmien olevan. Jumalalla on korvat, jotka kuulevat kaiken, eivätkä nekään ole sellaiset korvat, jollaisia me ajattelemme korvien olevan.

Jumalalla on kädet, joilla hän pitää meistä huolen. Huovinen kertoo, miten edesmennyt filosofian professori Juha Sihvola osallistui televisiossa maailmankatsomukselliseen väittelyyn.

– Kun hänen keskustelukumppaninsa puolusti materialistista ajattelutapaa, Juha Sihvola sanoi vain, että sitten on sellainen lastenlaulu kuin Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

Huovinen hymyilee.

– Yksi Suomen kokeneimpia filosofeja sanoi näin.

Jumalalla ei ole sosiaaliturvatunnusta eikä katu­osoitetta, emerituspiispa sanoo. Silti me voimme tietää, että hän on totta.

Mistä me sen voimme tietää?

– Volkswagen Passatia voidaan koskettaa ja sen kaasupoljinta voidaan painaa, mutta Jumalan totuus on aina luonteeltaan salattua, Huovinen sanoo.

– Olemme sen varassa, mitä Jumala itse kertoo itsestään. Niinhän me toisemmekin tunnemme. Kun minä kysyn, kuka sinä olet, sinä rupeat kertomaan. Minä voin kuulla sen, mitä sinä kerrot.

Eero Huovinen laski, että Jumala haluaa antaa sinulle anteeksi kuusi miljardia euroa.

Eero Huovinen laski, että Jumala haluaa antaa sinulle anteeksi kuusi miljardia euroa.

Vanhemmiten omat sanat vähenevät, ja niin on hyvä

Pohdin ääneen, että vähän hirvittää, ehdinkö esittää kaikki kysymykseni. Ehkä Eero Huovinen kuulee väärin, tai sitten hän rakentaa muuten vain aasinsillan.

– Jumalan kanssa on aina vähän hirvittävää, Huovinen sanoo.

– On vanha sanonta, että Jumala on kiehtova ja tärisyttävä todellisuus. Rakastunut ihminen tuntee yhtä aikaa vetoa ja jännitystä.

Huovinen on pohtinut jumalallisia koko ikänsä. Vieläkö Jumala tärisyttää?

– Teologiaa olen harrastanut vuodesta kuusikymmentäneljä alkaen. Se jatkuu edelleen.

– Kun olin lapsi, ja lapsenlikka rupesi pitämään meille Isä meidän -rukousta, minulle syntyi jo silloin teologinen kriittinen henki. Voiko ihminen, joka rukoilee kaavamaista Isä meidän -rukousta, olla oikea kristitty? Se ei ollut perheen tuttu omasanainen rukous, johon olimme äidin kanssa tottuneet.

Iän myötä Isä meidän on tullut Huoviselle rakkaaksi. Vanhemmiten omat sanat ovat vähentyneet.

Miltä se tuntuu, kun omat sanat loppuvat?

– Kyllä siitä pääasiassa etua on. Ihminen tulee vanhemmiten varovammaksi. Itsekritiikki on hyödyllinen asia elämässä. Nuorempana sitä oli kriittinen muita kohtaan.

Isä meidän -rukous on Huovisen mielestä kuin timantti. Se on hioutunut vuosien aikana kirkkaaksi.

– Jeesus oli aika fiksu, kun hän keksi opettaa tällaisen.

– Hän osasi sanoa oikeat asiat, kiteyttää. Sitä paitsi kaavamaisissa rukouksissa on menneiden sukupolvien suurta viisautta. Jos menet naimisiin tämän päivän kanssa, huomenna olet leski. On parempi katsoa vähän pidemmällä perspektiivillä taaksepäin.

Joskus voi olla hyödyllistä, että tulee paha mieli.
– Eero Huovinen

Rukous, joka ei ole epäkristillinen

Kirjansa alussa Eero Huovinen huomauttaa, että Isä meidän ei ole erityisen kristillinen rukous. Siinä ei puhuta mitään Jeesuksesta, sovituksesta, Pyhästä Hengestä tai muista uskontunnustuksen asioista.

– No ei se nyt epäkristillinenkään rukous ole, Huovinen tokaisee.

– Onhan Jeesus sen sentään opettanut. Mutta rukouksessa on paljon yleisinhimillistä viisautta.

Suomen luterilaisessa kirkossa Isä meidän lausutaan kokonaisuudessaan näin:

Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Yleismaailmallista rukouksessa on Huovisen mukaan esimerkiksi se, että siinä pyritään luopumaan omasta tahdosta.

– Jos ihminen koko ajan sanoo minä itse, hän taantuu kaksivuotiaan tasolle. Lapsesta ei tule aikuista, jos hänellä ei ole oikeutta käyttää sanoja minä itse, mutta aikuisuuteen kuuluu se, että ihminen osaa ottaa etäisyyttä omaan minäänsä ja miettiä toisten asioita enemmän kuin omiaan, Huovinen selittää.

Mutta eikö siitä tule paha mieli, jos oma tahto ei toteudu?

– Joskus voi olla hyödyllistä, että tulee paha mieli. Olen paljon miettinyt, onko tälle meidän nykyiselle ajallemme, 2000-luvun alulle, erityisen tyypillistä itsekeskeisyys.

Armahtaako Jumala, jos minä en armahda?

Isä meidän -rukouksen loppupäässä on vaikea kohta. Rukoilija pyytää Isää antamaan meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Tiukkaa! Onko siis niin, että Jumalan armon ehtona on se, että minäkin armahdan?

– On ja ei, Eero Huovinen vastaa heti.

– On ehto ja ei ole ehtoa.

Mitä se tarkoittaa?

– Tämä on tosi vaikea kysymys, ja usein tämä vaivaa ihmisten mieltä. Kyllä Jeesuksen vertauksissa on tämäkin puoli. Jos me emme anna anteeksi, Jumalakaan ei anna anteeksi.

Yhdessä vertauksessa Jeesus kertoo palvelijasta, jolle kuningas antaa anteeksi 10 000 talentin velan. Huovinen on vähän laskeskellut.

– Se on nykyrahassa noin kuusi miljardia euroa. Niin paljon Jumala haluaa antaa anteeksi.

Sitten palvelija tapaa naapurinsa, joka on hänelle velkaa euroissa noin kymppitonnin. Miljardeja anteeksi saanut palvelija ei anna edes maksulykkäystä vaan kuristaa naapurinsa.

– Silloin kuningas peruuttaa sen aikaisemman suurenmoisen anteeksiantamuksen. Siinä on uhkaus, Huovinen sanoo.

Uhkaileeko Jeesus meitä?

– Armottomuudesta varoittaa ja uhkailee, kyllä.

Mutta me ihmiset olemme heikkoja ja ahneita. Jumala on ääretön rakkaus. Onko tosiaan niin, että Jumalan rakkaus on kiinni siitä, mihin minä pystyn?

– On tärkeää muistaa, että Jeesuksen kertomus alkaa sillä, että Jumala antaa kuusi miljardia anteeksi, Huovinen huomauttaa.

Luther oli sitä mieltä, että jos ihminen on saanut suunnattoman paljon anteeksi, hän antaa mielellään toisillekin anteeksi. Kyse ei ole ehdosta vaan seurauksesta.

Huovisen mukaan elämä on jatkuvaa itsetutkistelua ja kamppailua. Jaanko minä muille sitä hyvää, jonka kohteeksi olen päässyt?

Ihminen voi kuitenkin olla niin rikkinäinen, ettei jaksa rakastaa tai armahtaa ketään. Onko sitten niin, että Jumalakaan ei armahda häntä?

– Jos Jeesus kehottaa meitä antamaan toisille seitsemänkymmentäseitsemän kertaa anteeksi, miksi Jumala ei antaisi meille seitsemänsataaseitsemänkymmentä kertaa anteeksi?

"Rukoilkaa te siis näin", opetti Jeesus – vai opettiko sittenkään?

Isä meidän -rukous esiintyy vähän eri muodoissa kahdessa eri evankeliumissa, Matteuksella ja Luukkaalla. Varhaisten kristittyjen ajattelua tutkinut teologian tohtori, pappi Päivi Vähäkangas pitää uskottavana, että Jeesus opetti opetuslapsilleen rukouksen, joka muistuttaa meidän tuntemaamme Isä meidän -rukousta.

– Se, että Isä meidän on kahdessa toisistaan riippumattomassa lähteessä, viittaa siihen, että se on varhainen, Vähäkangas sanoo.

Luukkaan ja Matteuksen kertomukset eroavat toisistaan. Matteuksen evankeliumissa Jeesus opettaa yleisesti tunnetun version Isä meidän -rukouksesta keskellä Vuorisaarnana tunnettua puhetta.

Luukas taas kertoo, että eräs Jeesuksen opetuslapsi pyysi häntä opettamaan, miten rukoilla. Jeesus opetti Isä meidän -rukouksen, mutta tiiviimmässä muodossa:

Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Anna meille päivästä päivään
jokapäiväinen leipämme.
Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen.

Lyhyestä virsi kaunis – mutta jostain syystä Matteuksen pidempi versio jäi elämään kristittyjen keskuudessa. Vähäkankaan mukaan raamatuntutkimuksen nyrkkisääntö on, että lyhyempi sanamuoto on luultavasti lähempänä alkuperäistä.

– Matteuksen pidempi versio sisältää evankelistan lisäyksiä. Matteuksen kirjoittajalle juutalainen kulttuuriympäristö ja liturgia olivat tuttuja. Hänen oli luontevaa rikastuttaa Jeesuksen rukousta pyynnöillä, jotka muistuttavat juutalaisia rukouksia, Vähäkangas sanoo.

Luterilaiset sekoittivat pakkaa ja nappasivat Luukkaan versiosta pyynnön, että Jumala antaisi meille meidän syntimme anteeksi. Katolilaiset ja ortodoksit pyytävät Matteuksen mukaan, että Jumala antaisi anteeksi meidän velkamme.

Isä meidän -rukouksen monet versiot eivät Päivi Vähäkankaan mukaan ole uskottavuusongelma.

– Ovathan monet muutkin Jeesuksen teot ja sanomiset eri evankeliumeissa vähän erilaisia ja eri yhteyksissä, hän sanoo.

– Tiedetään, että Jeesus sanoi jotain tällaista, mutta ei ole aivan selvää, minkälaisessa tilanteessa se tapahtui. Jeesus on voinut opettaa Isä meidän -rukouksen moneenkin kertaan.

Vähäkangas huomauttaa, että Isä meidän -rukouksen rukoileminen on harvoja asioita, joita Jeesus selvästi kehottaa seuraajiaan tekemään. Muita vastaavia ovat esimerkiksi kaste- ja lähetyskäsky ja kehotus viettää ehtoollista.

Luultavasti siksi Isä meidän -rukouksesta tuli varhaisille kristityille tärkeä.

Matteuksen versioon viitataan jo toisen vuosisadan alussa kirjoitetussa Didakhe-tekstissä, jonka kirjoittaja lisäsi rukouksen perään evankeliumeista puuttuvan loppuylistyksen: sillä sinun on voima ja kunnia, iankaikkisesti.

Didakhessa kehotetaan, että kristityt lausuisivat Isä meidän -rukouksen kolmesti päivässä – juutalaiseen tapaan.

Juutalaiset olisivatkin hyvin voineet lausua Isä meidän -rukouksen. Vähäkangas toteaa, että rukouksessa ei ole mitään erityisesti kristillistä.

– Isä meidän -rukouksessa on paljon yhtymäkohtia sen ajan juutalaisiin rukouksiin, jotka olivat luultavasti Jeesukselle tuttuja.

Teologian tohtori Päivi Vähäkangas sanoo, että Matteuksen evankeliumin kirjottaja teki lisäyksiä rukoukseen, joka oli todennäköisesti alkujaan Jeesuksen opettama.

Teologian tohtori Päivi Vähäkangas sanoo, että Matteuksen evankeliumin kirjottaja teki lisäyksiä rukoukseen, joka oli todennäköisesti alkujaan Jeesuksen opettama.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi