Venla Silmunen ja Ida Uotinen, nyk. Silmunen, menivät naimisiin Teijossa syyskuun toisella viikolla.
Pappi vihki sateenkaariparin avioliittoon – äiti ja tytär kertovat omat tarinansa
Salon lähellä Teijossa vietettiin iloiset ja rakkaudentäyteiset häät, kun Venla Silmunen ja Ida Uotinen vihittiin avioliittoon. Äiti ja tytär kertovat, mitä heille merkitsi se, että avioliitto solmittiin kristillisesti.
Venla Silmunen:
"Vielä lähtiessäni ammattikorkeakouluun syksyllä 2012 etsin itselleni täydellistä miestä, jonka kanssa perustaa perhe. Olin käynyt yläasteen ja lukion adventtikirkon rahoittamassa koulussa, ja sen uskonnontunneilla oli käynyt selväksi, että homous on sairaus. En itse ollut lainkaan samaa mieltä, mutta se oli varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, etten ollut ajatellut tulevan puolison voivan olla nainenkin.
Kun sitten yksi luokkamme tytöistä kertoi tykkäävänsä tytöistä, ajattelin ensin vitsinä, että jippii, mahdollisuuteni löytää luokalta kumppani tuplaantui, luokallamme kun oli vain yksi poika. Ehkä jokin minun sisälläni jo silloin tajusi, että minäkin voisin tykätä tytöistä. Tai ainakin juuri tuosta tytöstä. Tuohon aikaan sydän eli omaa elämäänsä ja pää sanoi toista. Seuraavana keväänä tuli pääkin mukaan ihastumiseen, ja ensimmäisen pusun jälkeen ei ollut enää paluuta.
En kertonut tapahtuneesta monille, sillä sitä piti ensin selvitellä itsekseen ja niiden ystävien kanssa, joiden tiesi sataprosenttisen varmasti tukevan meitä. Olin herkillä, enkä olisi kestänyt tuomitsevia sanoja, kun kamppailin uudenlaisten tunteiden kanssa. Uskon, että jos koulussa ei olisi tuomittu homoutta niin jyrkästi, olisi minun ollut helpompi suhtautua tilanteeseen luontevammin.
Se, miten niin pappi, kanttori kuin suntiokin kohtelivat meitä kuin ketä tahansa naimisiin menevää pariskuntaa, tuntui todella hyvältä. Tuli sellainen olo, että todella kuuluu seurakuntaan. - Venla Silmunen
Perheelleni kerroin vasta, kun olin varma tunteistani. Ensimmäisenä kerroin isosiskolleni, sellaisen ystävän seurassa, jonka tiesin ymmärtävän. Sisareni otti tilanteen hyvin, ja syksyllä rohkaistuin kertomaan myös vanhemmilleni. Isä vain hymyili, kun tajusi minun olevan onnellinen. Äidin kanssa tilanteen läpikäyminen kesti hiukan kauemmin. Aihe oli hänelle vieras, ja minä olin vielä herkillä jutun kanssa, joten keskustelut eivät aina loppuneet hymyssä suin.
Kaikesta huolimatta istuin pian jo tyttöystäväni, äitini ja isäni kanssa nuotiolla. Pikkuhiljaa, askel kerrallaan osoitimme äidille, ettei tämä ole niin outoa. Aikuisen tuki on äärimmäisen tärkeää nuorelle, joka etsii itseään. On tärkeää saada tuntea, että kelpaa sellaisena kuin on.
Kun tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan, kuvittelin naiivisti, että saan automaattisesti mennä kirkossa naimisiin. Sanoohan Suomen lakikin niin. Se, että halusin mennä naisen kanssa naimisiin, ei muuttanut sitä, että halusin vihkijän olevan pappi. Kuuluin yhä kirkkoon, samoin kuin tyttöystäväni, ja papin siunaus liitolle oli meille molemmille tärkeää. Oudommalta ajatukselta olisi tuntunut mennä naimisiin maistraatissa. Puhumattakaan siitä, että olisimme rekisteröineet parisuhteemme. Se olisi ollut ikuinen leima otsassa, sillä aina kun kysytään siviilisäätyä, olisi joutunut laittamaan rastin ruutuun rekisteröityneessä parisuhteessa, jolloin seksuaalinen suuntautuminen olisi tullut siviilisäädyn lisäksi heti selville.
Kuulimme, että helsinkiläiset papit vihkivät myös sateenkaaripareja. Laitoimme viestiä Facebook-ryhmään, joka etsii papin kullekin sateenkaariparille. Pian saimme sopivan vihkipapin, ja hän vielä varmisti, että valitsemallemme kirkolle sopii vihkimisen toimittaminen.
Oli huojentavaa, ettei enää siinä vaiheessa tarvinnut taistella liittonsa puolesta, vaan sai nauttia kirkon hyväksyntää kaikilta vihkimiseemme liittyviltä tahoilta. Meille kerrottiin, että oma seurakunta hoitaa kuulutukset jumalanpalveluksessa ja antaa meille ilolla vihkiraamatun. Se, miten niin pappi, kanttori kuin suntiokin kohtelivat meitä kuin ketä tahansa naimisiin menevää pariskuntaa, tuntui todella hyvältä. Tuli sellainen olo, että todella kuuluu seurakuntaan. Ja vaikka olin sanonut puolisolleni tahdon jo kosinnan yhteydessä, oli minulle kristittynä tärkeää saada sanoa tuo sama sana uudelleen kirkossa perheen ja ystävieni läsnä ollessa."
Kaarina Silmunen:
"Mieli täynnä liikutusta, kiitollisuutta ja rakkautta seisomme mieheni kanssa Teijon kansallispuiston kupeessa olevan Matilda-talon lavalla pitämässä hääpuhetta Venlalle, toiseksi nuorimmalle neljästä lapsestamme, ja hänen vastavihitylle puolisolleen Idalle. Luemme sitaatteja Pikku Prinssistä, kohtauksesta, missä kettu ja prinssi keskustelevat kesyttämisestä ja siitä, miten vain sydämellään näkee hyvin. Rakkaudesta ja kunnioituksesta meitä kaikkia kohtaan olen tehnyt päätöksen tehdä puheessani näkyväksi sen, miten Venla ja Ida eivät ole joutuneet vain kesyttämään toinen toisensa vaan ovat joutuneet urakasta suurimpaan – kesyttämään myös osan meistä häävieraista, lähimmistään.
Neljä vuotta sitten, kuullessani Idasta ensimmäisen kertaa, asiat eivät olleet näin yksinkertaisia. Olin joutunut siihenastisen vanhemmuuteni suurimpaan haasteeseen, pudonnut kuoppaan, minne kukaan ei ollut laskenut tikapuita avukseni. Olin tilanteessa, missä sydämeni ei kyennyt yhtymään lapseni riemuun, vaikka järki olisi halunnut, ja se oli murskata minut. Kuin myös osan tytärtäni.
Minun Jumalani ei ole pelon ja tuomion Jumala vaan rakkauden, hyvyyden ja armon Jumala. - Kaarina Silmunen
Meille annettiin kuitenkin aikaa, pitkämielisyyttä ja anteeksiantoa, kummallekin. Sillä sitä kaikkea tarvitsee äti, joka on elänyt lapsuutensa autoritäärisessä perheessä aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos ja äidin naimisiinmenoaikaan enää vain mielisairausluokitukseen kuuluva. Maassa, jossa lähimmäisenrakkautta julistava valtionkirkko, oma kotikirkko, hyväksyy vain heterot ja julistaa naisten kanssa makaavien naisten olevan heitä, jotka rapauttavat sekä yhteiskunnan moraalin että luterilaisen kirkon.
Luovuttuani omavoimaisuudesta ja lähtiessäni kulkemaan Venlan ja Idan rinnalla kohti tuntematonta sain tielleni muutaman, jotka kannustuksellaan rakensivat turvallisen suojan. Sen sisällä oli tilaa käsitellä ison uskovaisten joukon julistamaa tuomiota. Ja juuri he, jotka kovimpaan ääneen hyökkäsivät Venlan ja Idankin parisuhteen kimppuun, eivätkä pelkästään asettaneet kyseenalaiseksi heidän osuuttaan Jumalan siunauksesta, vaan tekivät selväksi myös heitä siunaavien pappien syyllistyneen harhaanjohtamiseen, avasivat silmäni ja sydämeni.
Eihän mikään muu voima kuin pelko voi aiheuttaa niin suurta vastustusta asiassa, mikä harvaa edes henkilökohtaisesti koskettaa. Raaka, järjen sumentama pelko vieraan, tuntemattoman asian edessä.
Minun Jumalani ei ole pelon ja tuomion Jumala vaan rakkauden, hyvyyden ja armon Jumala. Eikä rakkauden Jumalan edessä ole pienintäkään epäilystä siitä, haluaako hän käännyttää osan parisuhteellensa siunausta hakevista ihmisistä pois vai kutsuuko hän luokseen kaikki. Ja vielä aivan erityisesti heidät, joita muut ovat aiemmin hyljeksineet.
Löysin siis vähitellen tien maailmaan, missä värejä on huomattavasti aiempaa enemmän ja missä on helppo hengittää. Siellä merkittävintä ei ole, vihkivätkö kaikki papit kaikki parit vaan se, millaisen viestin kirkko välittää sen jäsenille, ja myös niille, jotka sen jäseniä eivät ole. Sulkeeko se ulkopuolelleen niin konkreettisesti tiloistaan kuin hengellisestä annistaan samaa sukupuolta rakastavat vai näyttääkö se esimerkillään, miten tärkeitä ja arvokkaita kaikki ihmiset ovat? Onko sen päämäärä jakaa tuomioita vai kasvattaa rakkautta, tehdä maailmassa pahaa vai hyvää?
Matilda-talon lavalla on helppo aistia koko tilan täyttämä rakkaus. Venlan ja Idan vihkipappi istuu perheiden pöydässä ja jatkaa kohta siitä, mihin Hannu ja minä puheinemme jäämme. Kettu muistuttaa pikku prinssiä vielä siitä, että toisen kesyttäminen pitää sisällään aina riskin siitä, että tulee satutetuksi. Kun luopuu pelostaan, luopuu suojavarustuksestaan ja tulee haavoittuvaksi. Sen arvoista on vain rakkaus."
Päivitetty 28.6.2018
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helin: Terveiset homojen häistä – ”Olette upeita olentoja, jokainen”
PuheenvuorotRakkaus voi viedä paikkoihin, joihin ei koskaan uskonut pääsevänsä. Miespari päätyi Suomen kansallispyhäkön alttarille.
Mielipide: Jeesus oli radikaali
Puheenvuorot
