null Suvivirsikilpailun ideoinut pappi Jere Hämäläinen: ”Suvivirsi sopii hyvin myös korona-aikaan”

Suvivirsikisan voittaja valitaan kolmen parhaan joukosta. - Valintakriteereinä olivat säkeistöjen laulettavuus, niihin sisältyvä kesäkuvasto ja jokin uusi oivaltava näkö­kulma, Jere Hämäläinen kertoo.

Suvivirsikisan voittaja valitaan kolmen parhaan joukosta. - Valintakriteereinä olivat säkeistöjen laulettavuus, niihin sisältyvä kesäkuvasto ja jokin uusi oivaltava näkö­kulma, Jere Hämäläinen kertoo.

Hyvä elämä

Suvivirsikilpailun ideoinut pappi Jere Hämäläinen: ”Suvivirsi sopii hyvin myös korona-aikaan”

Vantaankosken seurakunnan pappi Jere Hämäläinen ideoi kilpailun, jossa etsittiin Suvivirteen uutta säkeistöä. Kilpailu sai kovan suosion.

1. Mistä sait ajatuksen, että Suvivirteen voisi kisaamalla lisätä yhden säkeistön?

– Alun perin oli tarkoitus järjestää Myyrmäen monttuun seurakunnan kevättapahtuma, johon ihmisten olisi helppo osallistua. Koronavirusepidemia kuitenkin muutti tilannetta, kun mitään tapahtumia ei voi järjestää tänä keväänä.

– Sen jälkeen syntyi ajatus, että mitä jos monia suomalaisia koskettavaan Suvivirteen keksittäisiin lisää säkeistöjä. Seurakunnassa innostuttiin ideasta. Kilpailusta tehtiin haastevideo nettiin, ja se saikin yllättävän suuren suosion.

2. Miten paljon kilpailuun tuli vastauksia?

– Kilpailuun tuli 62 vastausta, joista suurin osa oli lähetetty pääkaupunkiseudulta. Seurakunnan kokoushuoneen iso pöytä peittyi printatuista vastausliuskoista, kun aloin paneutua niihin nuorisotyönohjaaja Suvi Vanhakylän kanssa. Valitsimme vastauksista kolme parasta. Valintakriteereinä olivat säkeistöjen laulettavuus, niihin sisältyvä kesäkuvasto ja jokin uusi oivaltava näkö­kulma.

– Tästä kärkikolmikosta valitsee voittajan Helsingin piispa Teemu Laajasalo.

Tässä hetkessä tunnetaan erityistä tarvetta valolle ja hyvyydelle, jotka tulevat esiin Suvivirren säkeistöissä.



3. Mitä Suvivirsi merkitsee sinulle? Sopiiko 1600-luvun kato- ja nälkävuosien jälkeen suomennettu virsi myös nykyiseen poikkeustilanteeseen?

– Suvivirsi on minulle erittäin tärkeä sävelmä, ja se soveltuu hyvin myös tällaiseen aikaan. Tässä hetkessä tunnetaan erityistä tarvetta valolle ja hyvyydelle, jotka tulevat esiin Suvivirren säkeistöissä.

– Minulle on tullut joskus kauniina kesäpäivänä hetki, jolloin olen ajatellut, että voi kun tämä jatkuisi ikuisesti. Samalla se on muistuttanut Suvivirren sanoista ja Jumalan ­hyvyydestä.

4. Mitä sanoisit henkilöille, joiden mielestä Suvivirsi ei kuulu koulujen kevätjuhlaan?

– En halunnut herättää Suvivirsikisalla mitään yhteiskunnallista keskustelua vaan tuoda Suvivirttä esiin ilon kautta. Koska virsi kertoo vain hyvistä asioista, voisi liiallisen pohdinnan jättää sikseen ja laulaa, jos laulattaa.

5. Mikä sinulle on pyhää?

– Erityisen pyhiltä tuntuvat sellaiset hetket, jolloin tunnen Jumalan olevan lähellä. Silloin tunnen vahvasti, että joku tukee ja auttaa enkä ole yksin tässä maailmassa. Se vahvistaa myös tunnetta, että asiat järjestyvät, vaikka elämä olisi minkälaisessa kaaoksessa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.