null Pekka Simojoki on tehnyt yli 750 hengellistä laulua – ”Pajatsoni ei ole vieläkään tyhjentynyt”

Pekka Simojoella tuli tänä vuonna täyteen 40 vuotta musiikin saralla. Hän kuuluu itseoppineiden muusikoiden sukupolveen.

Pekka Simojoella tuli tänä vuonna täyteen 40 vuotta musiikin saralla. Hän kuuluu itseoppineiden muusikoiden sukupolveen.

Ajankohtaista

Pekka Simojoki on tehnyt yli 750 hengellistä laulua – ”Pajatsoni ei ole vieläkään tyhjentynyt”

Hengellisen musiikin konkari on tehnyt musiikkia laidasta laitaan jo 40 vuotta, mutta yhdestä hän kieltäytyy: iskelmiä hän ei tee.

Pekka Simojoki, sävellät, sovitat, sanoitat ja esität hengellistä musiikkia täyspäiväisesti. Mistä kaikki alkoi?

– Sain ensimmäisen kitaran 15-vuotiaana. Vakavampi musiikin tekeminen alkoi teologiaa opiskellessani vuonna 1979, kun tutustuin Anna-Mari Kaskiseen ja perustimme ensimmäisen yhtyeen. Afrikkalainen gospelmessu syntyi kolme vuotta myöhemmin, ja silloin puhelin rupesi soimaan. Iso vaihe jatkui Liekit-musikaalilla.

– Ensimmäinen biisini, jota ihmiset alkoivat laulaa, oli Onneni on olla Herraa lähellä. Tänä vuonna tuli täyteen 40 vuotta hengellisen musiikin saralla.

Olet tehnyt yli 750 laulua. Onko pajatsosi jo tyhjentynyt?

– Meillä hengellisen musiikin tekijöillä on kaikkein suurin pajatso! Laulujen aiheita riittää maan päällä, ja niiden lisäksi on taivas. Uskon, että jos vakaumus on aitoa, se näkyy riveillä ja rivien välissä, onpa laulun aihe mikä tahansa. Olen tehnyt esimerkiksi rock-henkistä musiikkia, rakkaus-, joulu-, partio- ja lastenlauluja sekä virsiä.

– Minulle on ehdotettu iskelmienkin tekoa, mutta se ei ole minun juttuni. Teen edelleen lauluja, vaikka luulin, että kuudenkympin jälkeen tahti alkaisi hidastua.

Onko musiikkisi muuttunut vuosikymmenten varrella?

– Kuulun itseoppineiden muusikoiden sukupolveen. Toivon, että innon lisäksi osaamiseni on kasvanut. Laulujen sanoma on niin hyvä, että sitä ei tarvitse muuttaa, mutta tapa, jolla kerron siitä, on muuttunut. Nuorena taisin jakaa sanomaa turhan mustavalkoisesti ja innokkaasti. Vuosien mittaan tyylini on ehkä hieman pehmentynyt, kun olen huomannut, että lempeällä lähestymistavalla saa enemmän aikaan.

Tunnetuin joululaulusi on Tulkoon joulu. Joko sitä voi laulaa?

– Siinä odotetaan joulua, niityllä on jo lunta ja kadut ovat hiljaiset. Viimeistään silloin sitä voi alkaa laulaa, kun ensilumi tulee.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.