Tuntematon apulainen ripusti Matti Rikmanin verhot – maksuton Ole hyvä -palvelu auttaa kolmessa kaupunginosassa
– Kun liikkuu rollaattorin kanssa, kaikki järjestelyhommat eivät onnistu, kertoo Matti Rikman.

– Kun liikkuu rollaattorin kanssa, kaikki järjestelyhommat eivät onnistu, kertoo Matti Rikman.

Tuntematon apulainen ripusti Matti Rikmanin verhot – maksuton Ole hyvä -palvelu auttaa kolmessa kaupunginosassa

Pieni teko voi olla vanhukselle iso arkiapu. Esimerkiksi verhojen vaihtaminen on ikäihmiselle usein mahdoton tehtävä.

Laajasalossa asuva Matti Rikman opastaa puhelimessa etukäteen:

– Kun olet soittanut ovikelloa, kestää hetken ennen kuin olen avaamassa ovea. Liikun rollaattorilla.

Kun vieras on päässyt sisään, Rikman kertoo käyttäneensä rollaattoria viitisen vuotta.

– Nuorena liikkuminen ja liikunnan harrastaminen, etenkin jääkiekko ja lentopallo, olivat minulle ykkösasioita. Nyt diabetes on vienyt jaloista voimat. Se on minulle kova paikka.

Seisominen ilman tukea on Rikmanille vaikeaa, ja tasapaino horjuu. Oikea nilkka ei toimi, ja siksi kotihoito käy aamuisin auttamassa tukisukat jalkaan. Rikman on ulkoistanut kodin siivouksen ja ikkunoiden pesun siivousfirmalle. Rollaattorin kanssa hän selviää kuitenkin myös ulkona ja pääsee liikkumaan bussilla ja metrolla.

– Käyn kirjastossa ja apteekissa lähimmässä kauppakeskuksessa. Ostan ruokaa ja valmistan sen itse. Tosin muutama viikko meni sairaalassa tässä vasta sydänvaivojen ja pallolaajennusten takia. Sinne minut vietiin, kun oloni tuntui oudolta ja hälytin apua turvarannekkeella.

Ideana on auttaa kertaluonteisesti ja pienimuotoisesti, tavallisen ihmisen taidoilla. 
– Miska-Maria Välimäki 

Monta auttajaa

Vaikka arki toimii kohtuullisesti, joskus Matti Rikman tarvitsee apua johonkin askareeseen. Ratkaisua ei välttämättä löydy tuttavista tai pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvista aikuisista lapsista.

– Kun olin lukenut Ole hyvä -palvelusta, mietin pitkään, voinko soittaa. Se häkellytti, että apua tarjotaan. Mitähän mahtavat kysyä ja miten saan perusteltua avuntarpeeni?

Rikman rohkaistui kuitenkin kertomaan vaatehuoneensa epäjärjestyksestä.

– Tätä nykyä minusta ei oikein ole järjestelyhommiin.

Myöhemmin apua on löytynyt myös keittiön pöydän siirtämiseen olohuoneeseen ja takaisin sekä keittiön uusien verhojen ripustamiseen. Tallessa olevista Ole hyvä -korteista löytyvät auttajien nimet Taru, Abi, Anna ja Toni.

Kertaluonteista apua

Ole hyvä -palvelu toimii Laajasalon, Roihuvuoren ja Herttoniemen alueilla. Se syntyi kaksi vuotta sitten Kruunuvuorenranta-projektin osana.

– Ideana on auttaa kertaluonteisesti ja pienimuotoisesti, tavallisen ihmisen taidoilla. Maksutonta keikka-apua voi saada vaikka ostoksille tai saattajaksi lääkäriin, kertoo projektityöntekijä Miska-Maria Välimäki Roihuvuoren seurakunnasta.

Palvelu saattaa yhteen avuntarvitsijat ja avunantajat. Sitä toteuttavat yhteistyössä Roihuvuoren seurakunta, SPR Laajasalo ja kaupungin palvelukeskus Rudolf, joka kouluttaa vapaaehtoisia toimimaan esimerkiksi pyörätuolin kanssa.

– Myöhemmin on tarkoitus auttaa myös alueelle muuttavia nuoria perheitä, mutta tällä hetkellä keskitytään ikäihmisiin. Monet, myös nuoret aikuiset, ovat tietoisia siitä, että vanhusten hoito on huonoissa kantimissa, ja siksi he haluavat auttaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi