Poliisin työ oli Kalle Mäenpäälle polku papin kutsumukseen. Kuva: Heikki Nenonen
Poliisi oivalsi kesken kuulustelun, mitä armo on – ”Katso ihmistä”, muistuttaa poliisista papiksi siirtynyt Kalle Mäenpää
Entinen rikoskonstaapeli, nykyinen pappi Kalle Mäenpää pyytää jokaista miettimään, kuka meistä on lopulta syyllinen tai syytön. Kaikilla meistä on sama kaipaus tulla nähdyksi.
Rikoskonstaapeli Kalle Mäenpää kohtasi työssään synkimmät liejut, joihin ihminen voi elämässään vajota. Mielen ja päihteiden ongelmia, väkivaltaa, yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista. Mäenpää näki, miten rikoksiin ajautunut ihminen kaipasi apua, jota poliisi ei pystynyt antamaan. Eräänä päivänä kesken kuulustelun Mäenpää oivalsi, mitä on armo.
Porilainen Mäenpää on nyt pappi, joka haluaa tuoda pimeyteen evankeliumin: Katso ihmistä! Mäenpää pyytää meitä miettimään, kuka meistä on lopulta syyllinen tai syytön? Miten helppoa on vain huutaa: Ristiinnaulitse!
– Ihminen on muutakin kuin ne rikolliset teot. Jokainen ihminen on pyhä, Jumalan luoma ja rakastama.
Mäenpää ei pidä itseään ammatinvaihtajana. Poliisin työ oli polku papin kutsumukseen. Hän kertoo oppineensa poliisina ihmisyydestä enemmän kuin mistään oppikirjoista. Hän näkee, että ihmisen suurin hätä on siinä, jos kukaan ei katso silmiin eikä sano: ”Minä välitän sinusta, sinulla on toivoa”.
Tuleeko kukaan minua vastaan?
Kalle Mäenpään tuore kirja Katso ihmistä, poliisi pyhän ja pahan äärellä (Deadline Kustannus 2025) kuvaa muutoksen mahdollisuutta. Rikoskonstaapelina hän kohtasi monta kertaa saman kuvion toivon ja toivottomuuden rajalla.
– Ihminen saattoi olla päihtyneenä aggressiivinen. Kun seuraavana päivänä hain hänet kopista kuulusteltavaksi, hän olikin nöyrä ja katuvainen. Hän halusi ulos rikoksistaan, koska ymmärsi, mihin se johtaa.
– Kun tämä kaveri sitten astui poliisilaitokselta ulos, siellä ei ollut vastassa ketään, joka auttaisi. Mietin, käveleekö hän nyt kuolemaan.
Poliisin velvollisuudet loppuivat siihen. Mäenpäätä jäivät syvästi vaivaamaan tällaiset ihmiskohtalot.
Kalle Mäenpää lapsuudenkodin kristillisyys näkyi arkisena apuna ja välittämisenä ilman suurta numeroa. Kuva. Heikki Nenonen
Vanhempien avara syli
Kalle Mäenpää on saanut lapsuudenkodistaan Kihniöstä korvaamattoman siunauksen. Perheeseen kuuluivat vanhemmat, isosisko sekä neljä sijaislasta, joiden äiti oli kuollut ja isä sortunut pulloon. Joskus heillä istui entinen linnakundi kylässä. Sijaislapsista tuli Mäenpään sisaruksia.
– Kodin kristillisyys näkyi arkisena apuna ja välittämisenä ilman suurta numeroa. Se oli sellaista avaraa uskoa, ei mitään pois sulkevaa.
Vanhempiensa sydäntä seuratessaan pojalla heräsi jo varhaisnuoruudessa halu auttaa ihmisiä, vaikka suvussa ei ollut sen enempää pappeja kuin poliisejakaan.
Samaa paskaako tässä lapioidaan vuodesta toiseen, muuttuuko mikään?
Mäenpää valmistui poliisiopistosta 24-vuotiaana vuonna 2009 ja sai heti Porista vanhemman rikoskonstaapelin viran. Tiesikö nuori mies, mitä on edessä?
– Pahoinvointi ja raa´at jutut eivät yllättäneet. Mutta tietynlainen kyynistyminen siihen tuli. Samaa paskaako tässä lapioidaan vuodesta toiseen, muuttuuko mikään?
Pari vuotta tällaisen lapion varressa kouli Mäenpäästä pätevän rikostutkijan – ja ajoi hänet eksistentiaaliseen kriisiin. Hän pohti työnsä merkitystä sekä oman elämänsä tarkoitusta.
– En ole koskaan ollut ateisti, mutta nuorena uskon kysymykset jäivät sivuun. Sanoin tuolloin mielessäni Jumalalle, että ”älä sää häiritse mua, enkä mää sua”.
Kuulustelijan pyhä hetki
Vuonna 2011 tapahtui jotain, joka muutti rikoskonstaapelin elämän yhdessä hetkessä. Jälleen kerran vastapäätä istui kuulusteltava. Kalle Mäenpää katsoi ihmistä.
– Katseeni pysähtyi. Tajusin, että minulla ja tuolla rikollisella on sama kaipaus tulla nähdyksi, olla hyväksytty. Roolit ja naamiot ikään kuin putosivat. En ole parempi ihminen. Tuo hetki avasi minulle armon todellisuuden. Se oli pyhä hetki.
Kokemus syvensi Mäenpään pitkään jatkunutta hengellistä etsintää. Hän muistaa lämmöllä serkkuaan Hannua, jolta sai tukea uskon kysymyksissä.
– Lopulta koin rukouksessa voimakkaasti Jumalan läsnäolon ja rakkauden. Jos jotenkin sanoittaisin uskoani, se oli kotiin tuleminen. Työhöni tämä avasi uuden näkökulman.
Kuulusteluissa Mäenpää alkoi omaksua metodeja, joiden myötä ihminen tunnusti muutakin kuin rikoksensa. Poliisi halusi yhdistää lain ja oikeudenmukaisuuden myötätuntoon ja ihmisen kunnioittamiseen.
– En hyväksy rikosta. Mutta kun osoitin olevani ihminen ihmiselle, näin usein muutoksen kuulusteltavan olemuksessa. Se oli kehollinen murros. Jännitys hävisi ja hän tunnusti tekojensa ohella myös oman vastuunsa. Tällöin ihmisen on helpompaa ottaa apua vastaan.
Elämä on lyhyt ja haluan käyttää sen niin, että olisin merkityksellinen toisille ihmisille.
Hannu menehtyi sairauteen 2014. Hän oli ehtinyt esittää serkulleen tärkeän kysymyksen: mitä aiot tehdä loppuelämälläsi?
– Hannun kuolema vahvisti kutsumustani entisestään. Elämä on lyhyt ja haluan käyttää sen niin, että olisin merkityksellinen toisille ihmisille.
Serkkunsa kysymys mielessään Mäenpää aloitti pian teologian opiskelun.
Hänet vihittiin papiksi syksyllä 2024. Poliisin virka vaihtui Diakonialaitoksen projektipäällikön töihin, erityisalana riippuvuuksista kärsivät ihmiset.
Empatiavajetta ei paikata rahalla
Poliisi ja diakoniatyöntekijä näkevät ensimmäisinä, miten eniten apua tarvitsevat ihmiset jäävät apua vaille, koska eivät osaa sitä hakea.
– Tukihenkilöt, vertaistuki sekä yhteistyö sosiaalityön, poliisin ja diakonian kesken on tärkeää, etteivät ihmiset jää yksin ja palvelujen ulkopuolelle. Yhteistyötä tehdään Porissa ja laajemmin Satakunnassa, mutta sitä tarvitaan lisää, näkyvämmin.
Kalle Mäenpään mukaan maamme kestävyys mitataan siinä, miten kohtelemme toisiamme erityisesti silloin, kun rahat ovat vähissä ja arvot kovenevat.
Kalle Mäenpää näkee, että sosiaaliturvan leikkaukset korostavat yhteisöllisyyden tarvetta.
– Raha on välttämätön osa hyvinvointivaltiota, vastuuta heikoimmista ei saa sysätä vain yksilöille tai vapaaehtoisille. Mutta maamme kestävyys mitataan siinä, miten kohtelemme toisiamme erityisesti silloin, kun rahat ovat vähissä ja arvot kovenevat.
– Me voimme pysähtyä kysymään aidosti ”mitä kuuluu” ja kulkemaan rinnalla silloin, kun toinen horjuu. Pelkästään rahalla ei saa inhimillisyyttä. Yhteiskunnassa pitäisi olla yhtä huolissaan empatiavajeesta kuin budjettivajeesta.
Narsistinen somekulttuuri sairastuttaa
Kalle Mäenpää muistuttaa, että paras hoito ja reseptitkään eivät auta ilman yhteyttä toiseen ihmiseen. Sosiaalinen media ei korvaa aitoja ihmiskontakteja.
– Terapiatutkimus osoittaa, että diagnoosien lisäksi ihminen tarvitsee sellaisen suhteen, jossa hänestä välitetään.
Mäenpää näkee, että koko yhteiskunta kaipaisi terapiaa, koska herkimmät eivät kestä aikamme yksilökeskeistä ilmapiiriä.
– Narsistinen somekulttuuri korostaa ulkoisen menestyksen näyttämistä – että kaikki on ok. Vaikeaa siinä on myöntää, että olen heikoilla ja tarvitsisin apua. Mikään määrä terapeutteja ei auta, jos elämme maailmassa, joka tuottaa pahoinvointia nopeammin kuin ihmiset ehtivät toipua. Mielenterveyden kriisit eivät ole enää yksilön ongelma, vaan koko kulttuurin kysymys.
Myös isyys muutti suhtautumistani rikoksesta epäiltyihin.
Ihmisen osa ei jätä Mäenpäätä rauhaan. Tiedonjanossaan hän on valmistunut myös valtiotieteiden maisteriksi ja nyt hän opiskelee psykoterapeutiksi. Vaimo ja kaksi pientä lasta ovat entisestään syventäneet hänen ymmärrystään myötätunnosta.
– Myös isyys muutti suhtautumistani rikoksesta epäiltyihin. Hekin ovat kerran olleet lapsia, joilla oli omat unelmansa, kunnes elämä vei väärään suuntaan.
Miten osoitat Jumalan rakkauden?
Tänään Kalle Mäenpää haluaa kristittynä olla ennen muuta sillanrakentaja.
– Vierastan lokeroita: konservatiivi vai liberaali. Kirkon tulee tuoda toivoa ja asettua heikkojen puolelle. Jeesus kulki siellä, missä ihmiset kärsivät ja ymmärsi heitä. Vastakkainasettelu ja polarisaatio eivät palvele kirkkoa eikä yhteiskuntaa.
Mäenpää kysyykin, miten me osoitamme Jumalan rakkauden, evankeliumin.
– En tietenkään tyrkyttänyt uskoani poliisina. Poliisi on uskonnollisesti sitoutumaton. Mutta kuljin myös tässä työssäni rukoillen enkä jättänyt vakaumustani kotiin. Käytös, läsnälo, olemus todistavat parhaiten, miksi haluaa välittää toisesta ihmisestä.
Mäenpää kertoo naurahtaen, miten armon avautuminen auttoi rikoskonstaapelin työtä arjessa.
– Samojen kavereiden kanssa oltiin usein tekemisissä. Olihan se mukavampaa kävellä Porin kaduilla, kun kaveri tuli vastaan ja tuumasi, että ”Kalle, sä oot kohdellut mua ihmisenä”. Ei tarvinnut varoa, että kävisi kimppuun.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suomen suurimman vankilan pappi tukee uusien polkujen etsimisessä – ”Eivät vangit ole sen ihmeellisempiä kuin muutkaan”
Ajankohtaista HengellisyysVantaan vankilan laajennusosa on valmistunut, mikä tietää lisää töitä vankilapappi Tuomas Pitkäselle. Hän toivoo, että jokaiselle vangille jäisi kohtaamisista nähdyksi ja kuulluksi tullut olo.
