”Anteeksi antaminen voi olla sitä, että päästää irti vihasta, pettymyksestä tai mistä tahansa kielteisestä tunteesta. Kun onnistuu päästämään niistä irti, voi elämässä tulla tilaa muille asioille”, sanoo poliisipappi Jaani Vilkkilä.
Voiko kaiken pahan selittää elämän olosuhteilla, poliisipappi Jaani Vilkkilä?
Vilkkilän mukaan on olemassa sellaista pahaa, jota kokeneen poliisinkin on vaikea kohdata.
Poliisipappi Jaani Vilkkilä, puhut Vantaan Pyhän Laurin kirkossa 20.10. pahuudesta. Eino Leinon runossa lausutaan ”ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”. Voiko kaiken pahan selittää elämän olosuhteilla?
– Tietysti voi, jos niin haluaa. Suuri osa pahasta selittyy elämän olosuhteilla, mutta näyttää olevan myös selittämätöntä pahaa. Miksi ihminen aina vain – vaikka kuinka hyvistä olosuhteista tulevana – valitsee pahan? Joskus on kiusaus välttää vastuuta sanomalla, että elämän olosuhteiden takia on tehnyt jotain pahaa. Toisaalta olosuhteet auttavat ymmärtämään, miksi joku on valinnut tai ajautunut pahaan.
– Rikos on teko, josta on laissa tuomittu rangaistus. Pahuus on enemmän. Pahaa voidaan tehdä hyvän nimissä, hyvän varjolla ja siten, että lakia ei rikota. Meissä oleva pahuus on hyvin kekseliäs, se verhoutuu mielellään vastakohtaansa.
Onko olemassa pahaa, jota kaiken kokeneen poliisinkin on vaikea kohdata?
– Vaikka poliisissa ollaan totuttu katsomaan elämän synkkään puoleen, ei esimerkiksi lapsiin kohdistuvaan pahaan totu. Se aiheuttaa poliiseille jonkin verran työterveyskäyntejä.
Miten voi selvitä, jos pahuus osuu omalle kohdalle?
– Kun omia rajoja on rikottu, se nostaa pintaan oikeutettuja tuntemuksia, kuten vihaa ja kostonhalua. Ne ovat kuitenkin toteutettuna haitallisia. Siksi on hyvä, että voimaa tai pakkokeinoja käyttää viranomainen. Jos jonkun toisen pyörä varastetaan, on helppo neuvoa, miten rikosilmoitus tehdään tai vakuutusyhtiön kanssa asioidaan. Mutta kun oma polkupyöräni varastettiin työpaikan oven edestä, mukaan tulikin vihastuminen ja turhautuminen. Pahuuden osuminen omalla kohdalle haastaa ihmisyyden – miten toimia fiksusti itse, vaikka minulle tehtiin vääryyttä.
Mikä merkitys pahantekijän katumuksella on uhrille ja tekijälle itselleen?
– Jos tekijä katuu ja hänelle järjestyy mahdollisuus tavata uhria tai tämän omaisia – mikä on harvinaista – käy usein niin, että molemmat tuntevat helpotusta. Tästä on tehty erinomainen dokumentti Silmästä silmään, jossa henkirikoksen tekijät kohtasivat uhrien omaiset. Siinä käy ilmi, miten suru hieman muuttaa muotoaan – ehkä helpommin kannettavaan muotoon. Tekijälle on tärkeää saada pahoitella tekoaan uhrien omaisille, vaikka teko sinänsä on peruuttamaton, eivätkä tekijät edes odota saavansa anteeksi.
Pitäisikö rikoksen uhrien asemaa parantaa?
– Tuomioistuin voi määrätä tekijän maksamaan uhrille korvauksia. Mutta jos tekijä on varaton, ei uhri saa korvauksia välttämättä edes ulosoton kautta. Se sotii oikeudentajua vastaan.
Voiko anteeksianto tuoda aidon muutoksen?
– Voi. Anteeksi antaminen voi olla sitä, että päästää irti vihasta, pettymyksestä tai mistä tahansa kielteisestä tunteesta. Kun onnistuu päästämään niistä irti, voi elämässä tulla tilaa muille asioille. Vaikka vihan tai katkeruuden ympärille käpertyminen syö ihmistä sisältä, ei rikoksen uhrille silti pidä mennä tuputtamaan anteeksiannon polkua. Sen olemassaoloa voi pitää esillä. Se, joka saa anteeksi, tuntee aivan uutta vapautta. Tämä edellyttää, että on katunut tekoaan.
Olet nyt ollut Helsingin poliisipappina kohta kaksi vuotta. Millaista työ on ollut? Onko jokin asia yllättänyt?
– Työ on ollut haastavaa, mielenkiintoista ja monipuolista. Olen tavannut rikoksen tekijöitä, uhrien omaisia ja myös joitakin uhreja. Kaikilla on kerrottavana jotakin elämästään. Jokainen ihminen on enemmän kuin häneen lyöty leima.
Toisin kuin aiemmin ilmoitettiin, Laurin ilta 20.10.. jossa Jaani Vilkkilä vierailee, on siirretty pidettäväksi 25.11. klo 18 Pyhän Laurin kirkossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Lapsiin kohdistuva väkivalta on saanut minut uskomaan yliluonnolliseen pahaan
PuheenvuorotIhmisyyden pimeän puolen kuittaaminen yliluonnolliseksi pahuudeksi tuntuu helpolta ratkaisulta, mutta joskus se on välttämätöntä, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
