– Poluttomassa metsässä ei tiedä, mitä seuraavaksi eteen avautuu. Paljon samaa on rukoushiljaisuudessakin, sanoo Erkki Jokinen.
”Pahuus on ihmisen loinen” – Erkki Jokinen viettää päivänsä rukoilemalla ja pahuuden psykohistoriaa tutkimalla
Sisin tyhjenee nopeasti, mutta täyttyy hitaasti, sanoo pappi ja kirjailija Erkki Jokinen. Hän jäi vuonna 2017 pois työelämästä. Viime vuodet hän on pohtinut ihmisen pahuutta, mutta ei ole löytänyt sille selitystä.
Hämeenkyröläisessä maalaismaisemassa, metsän reunassa, nököttää satavuotias punainen mökki, jonka sisustus koostuu alttarista ja kirjahyllyistä. Aikoinaan pienessä mökissä on asunut kahdeksanhenkinen perhe. Nykyisin se palvelee freelancer-munkin kammiona.
Freelancer-munkki on leikillinen nimitys, jonka Erkki Jokisen aikuiset lapset ovat antaneet isälleen. Jokinen on munkki noin seitsemän tuntia päivässä. Ne hän viettää mökissään rukoillen, lukien ja kirjoittaen.
– Illalla sitten menen mökistä kotiin vaimon kainaloon ja olen tavallinen puoliso.
Elämäntapa tuntuu niin hyvältä, että hän kutsuu sitä lahjaksi ja autuudeksi.
Jokinen tunnetaan pappina ja kirjailijana. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Helsingin seurakunnissa venäjänkielisten maahanmuuttajien pappina. Vuonna 2014 hän muutti perheneuvojapuolisonsa Leenan kanssa Hämeenkyröön huolehtimaan tämän ikääntyneistä vanhemmista. Kolme vuotta myöhemmin hän jäi pois työelämästä ja aloitti toisenlaisen, hiljaisen, elämän.
– Aluksi olin aivan hämmentynyt. Olin ollut niin työorientoitunut, etten oikein tiennyt, mitä elämälläni teen. Mutta pian ymmälleen putoaminen alkoi tuntua helpottavalta.
Hiljaa oleminen ja rukoileminen on yhtä merkityksellistä kuin jonkin viran hoitaminen.
Työt jätettyään Jokinen lähti yksin Urho Kekkosen kansallispuistoon kymmeneksi päiväksi vaeltamaan. Hän luki yhä uudestaan Raamatun tekstiä, joka kertoi Jeesuksen kiusauksista autiomaassa. Jokinen tajusi, että samat kysymykset – mitä minä teen, mitä omistan ja mitä muut minusta ajattelevat – ovat pyörittäneet häntäkin.
– Ne ovat syvästi inhimillisiä kiusauksia. Ne ajavat meitä uuvuksiin, vieraantumaan itsestämme ja omasta olemassaolostamme ja myös hiljaisuudesta ja levollisesta suhteesta Jumalaan.
– Mikä armo on tajuta, etten ole missään korvaamaton. Mikään missään ei romahda, vaikka olen paljon hiljaa ja yksin. Hiljaa oleminen ja rukoileminen on yhtä merkityksellistä kuin jonkin viran hoitaminen.
Kyyneleet kertovat Jumalan läsnäolosta
Täysin Erkki Jokinen ei kuitenkaan ole jättänyt työelämää, vaan hän käy muutaman kerran kuukaudessa keikkatöissä puhumassa ja kouluttamassa.
– Sitten onkin jo kiire takaisin mökkiin. Olen huomannut, että sisin tyhjenee nopeasti, mutta täyttyy hitaasti. Jos saan viettää 70 prosenttia ajastani mökissä, lähde ei tyhjene.
– Jos taas mitään vierailuja ja kohtaamisia ei olisi, yksinäisyys voisi käydä raskaaksi. Silloin, kun ihminen on yksin itsensä kanssa, kaikki, mikä hänessä on rikki ja kesken, tulee läsnäolevaksi ja näkyväksi. Välillä minua on hämmentänyt se, mitä sisältäni nousee.
Jokinen kutsuu hiljaisia vuosiaan deepshiftaamiseksi. Se tarkoittaa, että aikaa on riittänyt asioihin syventymiseen ja niiden ihmettelyyn. Ironista kyllä, papin työssä esimerkiksi Raamatun kunnolliseen lukemiseen ei tuntunut olevan aikaa.
– Nyt Raamattu on muuttunut työkirjasta elämän kirjaksi. Sen lukeminen avaa kanavia, jotka ovat olleet tukoksissa. Teksti alkaa tulkita minua ja elämääni. Tosi usein tulee kyyneleet silmiin – minusta on tullut ihan itkupilli, Jokinen sanoo.
Hän huomauttaa, että Egyptin ja Syyrian autiomaassa 300–400-luvulla eläneet kristityt erakot pitivät kyyneliä yhtenä armolahjana. Ne kertovat siitä, että Jumala on läsnä ja todellinen.
– Ja miten syvä viisaus on Jeesuksen Vuorisaarnan sanoissa ”autuaita ovat murheelliset”. Se tulee mieleen nyt, kun katson Ukrainan tapahtumia. Ymmärrän, jos joku tuntee niiden edessä vihaa, mutta murhe ulottuu paljon syvemmälle kuin viha. Viha ei johda mihinkään, mutta murhe vie toivoon, odottamaan uutta. Murhe on hedelmällinen maa.
Satavuotias mökki on Erkki Jokisen munkinkammio.
Pahan historia on hengellistä historiaa
Muutaman viime vuoden ajan freelancer-munkin kammiossa on syvennytty pahuuteen – ja toivoon. Posti on kantanut yhä uusia ja uusia aiheeseen liittyviä kirjoja, joita Erkki Jokinen on tilannut amerikkalaisista antikvariaateista. Ne lepäävät pinoissa mökin lattialla.
Jokinen on tutkinut holokaustia psykohistorian näkökulmasta: miten sellainen tapahtuma vaikuttaa ihmisen mieleen ja muuttaa hänen käsitystään itsestään ja maailmasta?
– Holokaustissa kyse on äärimmäisestä pahasta. Se on vaikuttanut koko Euroopan maanosan identiteettiin tavalla, jota emme ehkä täysin käsitä. Maailmalla holokaustin psykohistoriaa on tutkittu paljon, mutta suomalaisessa keskustelussa aihetta ei ole juuri nostettu esiin. Nyt kun antisemitismi on Euroopassa vahvassa nousussa, tämänkin puolen ymmärtäminen on tärkeää.
Jokiselle pahan historia on myös hengellistä historiaa. Hän on lukenut Vanhan testamentin alkukertomuksia yhä uudelleen ja uudelleen ja miettinyt, mitä ne kertovat ihmisestä ja ihmisyydestä – ja miten ne myös ovat toistuneet historiassa.
Kun ihminen on suhteessa toisiin, hänen sisällään on vain rajallinen tila pahan lumoukselle.
Alku ei lupaa hyvää: jo kolmannesta ihmisestä tuli murhaaja, neljännestä väkivallan uhri.
– Kain ryntää veljensä Abelin kimppuun vihan ja katkeruuden tähden. Se sama tapahtuu nyt Ukrainassa.
Vedenpaisumuskertomus on Jokisen mukaan kertomus globaalista katastrofista, joka tapahtuu ihmisen pahuuden tähden. Baabelin tornin rakentaminen puolestaan kertoo totalitarismin synnystä – oman aikansa Baabelin torneja olivat 1900-luvulla kolmas valtakunta ja kommunistinen imperiumi, nykyisin haaveet suur-Venäjästä.
Jokinen muistuttaa, että Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa Jumala katselee luomaansa maailmaa, suree ihmisen pahuutta ja katuu sitä, että on luonut ihmisen. Jokinen on miettinyt, kuinka usein sen jälkeenkin Jumalalla olisi ollut aihetta katua.
Ihmistä ei ole tarkoitettu erilliseksi yksilöksi
Pahan selittämisessä Erkki Jokinen suosittelee olemaan varovainen. Kuvata voi, mutta ymmärtää ei pidä.
– Itse en ole löytänyt pahuudelle selitystä. Ajattelen Raamatun luomiskertomuksen pohjalta ja kirkkoisä Augustinusta ja juutalaista filosofia Hannah Arendtia seuraten, että pahuus on ihmisen loinen. Pahuudella ei ole omaa olemusta. Se ei ole Jumalan kilpailija tai toinen voima. Paha voi toimia ja päästä valtaan vain siinä määrin kuin ihminen antaa sille tilaa.
– Paha lähtee dialogiin ihmisen kanssa ja lumoaa ihmisen lupauksillaan. Jo Adamille ja Eevalle tapahtui niin. Heidät oli luotu hyviksi, mutta he lumoutuivat käärmeen lupauksista. Niin kävi myös miljoonille sivistyneille saksalaisille kolmannessa valtakunnassa.
En uskalla soittaa ystävilleni Venäjällä tai lähettää heille viestejä, etten saattaisi heitä vaaraan.
Jokisen mukaan pahan lumoamissa näkyy ikiaikainen fantasia siitä, että ihminen ottaa maailman ja elämän omiin käsiinsä ja saavuttaa täydellisen autonomian.
– Se on fantasia täydellisestä yksilönvapaudesta, jossa minä päätän, mikä on minun hyväni ja mikä on oikeaa ja väärää. Maailma on minun vallassani.
Ihmistä ei kuitenkaan ole tarkoitettu erilliseksi yksilöksi, Jokinen muistuttaa. Hänet on luotu persoonaksi, joka on suhteessa Jumalaan, muihin ihmisiin ja koko luomakuntaan. Näiden suhteiden särkymiseen liittyy ihmisen tragedia.
– Kun ihminen on suhteessa toisiin, hänen sisällään on vain rajallinen tila pahan lumoukselle. Siksi toivo on nimenomaan suhteissa, siinä, että ihminen olisi aidosti persoona.
– Ehkä vasta nyt hiljaisuuden kautta olen löytänyt syvemmän identiteettini, Erkki Jokinen arvioi.
”Venäläisille on aina valehdeltu”
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on askarruttanut ja satuttanut Erkki Jokista myös siksi, että hänen perheensä vietti 1990-luvun lopussa viisi vuotta lähetystyössä Venäjällä Inkerin kirkon palveluksessa. Jokinen kuvitteli tuntevansa ja ymmärtävänsä Venäjää ja venäläisiä, mutta hyökkäys ja raportoidut julmuudet ovat mykistäneet hänet.
Jokisen perheen Venäjän-vuodet osuivat yhteen Vladimir Putinin valtaannousun kanssa,
– Ehdimme nähdä, kuinka hetken vapauden maistelun aika vaihtui Putinin aikaan. Jo ensimmäisen vuoden aikana televisiokanavat alkoivat hiljaa sulaa pois ja arkistot suljettiin. Poliittinen satiiri katosi. Jokainen, jolle vapauden ajatus on läheinen, ymmärsi, että nyt puhaltavat muutoksen tuulet, Jokinen kertoo.
– Toisaalta monet olivat iloisia talouden kohenemisesta. Putin sai paljon ääniä jo sillä, että hän loi järjestystä siihen suhteellisen kaoottiseen aikaan.
Viime kuukausina Jokinen on ajatellut paljon Inkerin kirkossa toimivia ystäviään, joiden pojat ovat armeijassa. Hän on myös muistellut entistä naapuriaan Keltossa, nuorta miestä, joka oli alkoholisoitunut Afganistanin sodan veteraani.
– Sota oli repinyt hänen elämänsä rikki, eikä hänellä ollut yhtään tulevaisuuden toivetta.
– En uskalla soittaa ystävilleni Venäjällä tai lähettää heille viestejä, etten saattaisi heitä vaaraan. En voi muuta kuin rukoilla, Jokinen sanoo.
Hän epäilee, etteivät suomalaiset oikein ymmärrä, mitä sodan julkinen tuomitseminen tavalliselta venäläiseltä vaatisi. Ensinnäkin tarvittaisiin oikeaa tietoa, johon vain harvalla on pääsy.
– Monet siellä myös ajattelevat, että ne, jotka päättävät, varmaan tietävät paremmin. Ihmisillä on käsittämätön kyky uskoa ylhäältä päin tulevia valheita, ja venäläisille on aina valehdeltu.
– Jotta ihminen pystyisi nukkumaan yönsä, hänen on helpompi uskoa löysä valhe kuin kova totuus. En voisi sanoa venäläisille ystävilleni, että menepä kyltin kanssa kadulle. En menisi siellä itsekään.
Hiljainen rukous on salaisuuksien ihmettelemistä
Karjalaisen äidin poikana Erkki Jokinen arvelee, että juuri hän on epätodennäköinen ihminen vetäytymään hiljaisuuteen tai kirjoittamaan pahuudesta.
– Olen tällainen iloluontoinen höpöttäjä. Olen nuoresta asti liikkunut monenlaisissa hengellisissä yhteisöissä mutta ollut aina muukalainen – joskin tervetullut. Ehkä vasta nyt hiljaisuuden kautta olen löytänyt syvemmän identiteettini.
– Pikkupojasta asti olen ollut paljon yksin ja kulkenut metsässä. Ennemmin olen löytänyt itseni metsästä kuin kirkosta. Metsän lämpö, hiljaisuus ja jonkinlainen seikkailun tuntu ovat vetäneet minua puoleensa. Poluttomassa metsässä ei tiedä, mitä seuraavaksi eteen avautuu. Paljon samaa on rukoushiljaisuudessakin.
Lapsena Jokinen rakasti Jacques Cousteaun Merten salaisuudet -televisiosarjaa. Nyt hän tunnistaa saman lumouksen Jumalan valtakunnan salaisuuksien ja syvyyden äärellä. Hiljainen, sanaton rukous ei ole tyhjässä olemista vaan salaisuuksien, mieleen avautuvien kuvien, ihmettelemistä.
– Hengellisyys syvimmillään on ihmettelyä. Apostoli Paavalin sanoin: sisäisten silmien valaistumista näkemään. No, enhän minä oikeasti ymmärrä, mitä hän sillä tarkoitti, mutta ihmettelen sitäkin.
Kuka?
Erkki Jokinen, 57, on Hämeenkyrössä asuva pappi, kirjailija ja luontokuvaaja. Hän on naimisissa, neljän lapsen isä ja viiden isoisä.
Mitä?
Jokinen on viime vuodet kirjoittanut kirjaa työnimellä Esseitä pahuudesta ja toivosta. 450-sivuinen käsikirjoitus odottaa vielä lyhentämistä ja muokkaamista. ”Vaikka sitä ei koskaan julkaistaisi, voin ajatella, että olenpa tehnyt hyvän matkan”, Jokinen sanoo.
Motto
”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde.” (Sananlaskut 4:23)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Lapsiin kohdistuva väkivalta on saanut minut uskomaan yliluonnolliseen pahaan
PuheenvuorotIhmisyyden pimeän puolen kuittaaminen yliluonnolliseksi pahuudeksi tuntuu helpolta ratkaisulta, mutta joskus se on välttämätöntä, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
