Post-it-laput keksittiin kirkkokuorossa – kolme arkikäytöstä tuttua vahinkokeksintöä, jotka koko maailma tuntee
Mitä yhteistä on maissihiutalemuroilla ja monelle tutuilla keltaisilla Post-it-lapuilla? Kumpikin tuote on syntynyt vahingossa ja uskonnollisen yhteisön vaikutuspiirissä.
Monet tuntemistamme arjen käyttötarvikkeista ovat aivan muuta kuin pitkällisen pähkäilyn ja suunnittelun tuloksena syntyneitä.
Maissihiutaleet ovat seurausta unohduksesta
Michiganissa, Battle Creek -nimisessä kylässä eleli 1890-luvulla eräs John Kellogg Will-veljineen ja Ella-vaimoineen. John oli adventistisen parantolan johtaja ja lääkäri, vegetaristi ja kaikin tavoin kiinnostunut ruoan terveysvaikutuksista.
Tarina kertoo, että kerran parantolan asiakkaille tarjottavaksi tarkoitettu erä taikinaa, johon oli sekoitettu vehnää ja marjaa, oli unohtunut yöksi astiaan ja alkanut käydä. Hän, joka vahingon huomasi, ei raatsinut heittää seosta hukkaan, vaan oli kaulinut taikinan ja paistanut sen isoiksi, ohuiksi hiutaleiksi.
Samaa kikkaa kokeiltiin maissitaikinalle ja siitä leivotut hiutaleet maistuivat parantolan asiakkaille mitä mainioimmin, jopa niin hyvin, että niitä päätettiin alkaa markkinoida muuallekin. John Kellogg patentoi ideansa vuonna 1895.
Tosin Kellogg’s Corn Flakes -nimellä tunnetut maissihiutaleet syntyivät vasta myöhemmin Will-veljen toimesta. Hän halusi höystää hiutaleet maltailla, sokerilla ja suolalla, ja tämä sysäsi veljekset ilmiriitaan. John-veli ei nimittäin suvainnut, että hiutaleiden houkuttelevuutta lisätään terveellisyyden kustannuksella. Will perusti 1906 oman yrityksen ja panosti täysillä tuotteen markkinointiin, ja siitä alkoi maissihiutaleiden matka kohti meidän aamiaiskattauksiamme.
Toimistojen suosikkituotteella on kirkkokuorohistoria
Kemisti Spencer Silveriä käy kiittäminen siitä, että syntyi liima, jonka avulla kiinniteltäisiin keltaisia muistilappusia toimistoissa ympäri maailman pitkälle tulevaisuuteen. Minnesota Mining and Manufacturin Companyn työntekijöistä muut kuin Silver eivät alkuun uudesta liimatyypistä innostuneet, eikä sille tuntunut löytyvän edes käyttötarkoitusta – kunnes tulivat erään kirkkokuoron harjoitukset ja eräs yrityksen toinen työntekijä, Arthur Frey, hermostui.
Syy hermostumiseen oli, että kesken laulannan Freyn virsikirjan väliin huolella asettelemat kirjanmerkit pöllähtivät paikaltaan ja levisivät pitkin lattioita. Kun Frey murehti, miten saada paperilipareet pysymään siellä, missä pitääkin, hän muisti työkaverinsa Spencer Silverin esittelemän liiman.
Herrat löivät viisaat päänsä yhteen ja lukuisten kokeilujen sekä testailujen jälkeen löytyi liima, joka kiinnitti paperin monenlaisiin pintoihin ilman, että lappu tarttui niihin liian tiukasti – ja vieläpä niin, että liima pysyi kiinni alkuperäisessä lapussa.
Kesti hetken markkinoida tuote ja sen idea kaikelle kansalle. Pikku hiljaa ihmiset alkoivat hoksata, mihin kaikkeen vuonna 1980 Post-it-lapuiksi nimettyä tuotetta voi käyttää. Ja kohta ei mikään enää ollut esteenä sille, että keltaiset pikku lappuset rynnistivät toimistoihin ympäri maailman.
Vaseliinin vahingossa keksinyt myös söi vaseliinia
Öljy oli uutuustuote vielä vuonna 1859, jolloin nuori kemisti Robert Chesebrough matkusti Yhdysvaltojen Pennsylvaniaan. Chesebroughin matkan tarkoitus oli tutustua öljykenttiin ja öljynporaukseen. Samalla hän kuuli työntekijöiden kertomana öljylähteiden tuottamasta vahasta, joka vaikeutti porauslaitteiden toimintaa.
Vaikka vaha hankaloitti varsinaista työtä, oli siitä huomattu koituvan myös hyötyä. Sen oli nimittäin havaittu nopeuttavan haavojen ja palovammojen parantumista.
Chesebrough kiinnostui, innostui ja vei vahaa omaan laboratorioonsa. Alun perin musta ja paksu vaha jalostui laboratoriossa vaaleammaksi ja notkeammaksi, ja vuonna 1870 sitä alettiin tuottaa kaupalliseen käyttöön.
Vaseline Jelly -nimen saanut tuote oli myös keksijänsä Chesebroughin suosikki. Hän käytti toki vaseliiniaan ulkoisesti, mutta tämän lisäksi hänen väitetään syöneen sitä lusikallisen joka päivä. Kovin huonoja vaikutuksia vaseliinin käytöllä ei ilmeisesti ollut, sillä Chesebrough saavutti varsin korkean 96-vuoden iän.
Lähteenä on käytetty Mari Koistisen kirjaa Vahingossa keksityt (Tammi 2025).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Heijastin on suomalainen keksintö, joka ei vieläkään ole valloittanut koko maailmaa – myös heijastinta valitessa kannattaa olla valppaana
Hyvä elämäHeijastin on helppo tapa ottaa muut huomioon ja sen käyttö säästäisi ihmishenkiä.
