Vaikka macaron-leivonnaiset ovat vanha keksintö, kaksiosaiset macaronit ovat syntyneet vasta 1800-luvulla Pariisissa. Niiden oikea nimi onkin macaron parisien.
Macaron-leivonnaisten tie on kulkenut Venetsian luostareista Pariisin konditorioihin − munkit kutsuivat leivonnaisia aluksi papin navoiksi
Macaronien ulkomuoto on vaihdellut ajan kuluessa. Makuvaihtoehdoissa näkyvät ajankohtaiset trendit ja paikallinen ruokakulttuuri.
Macaron-leivonnaisten alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta jo 700-luvun Venetsiassa munkit valmistivat luostarien keittiöissä pieniä, yksinkertaisia leivonnaisia mantelimassasta. Munkit kutsuivat niitä papin navoiksi.
Toisen tarinan mukaan mantelimassasta valmistetut leivonnaiset saapuivat arabivalloittajien mukana Sisiliaan vuonna 827.
Ranskaan resepti päätyi todennäköisesti vuonna 1533, kun 14-vuotias isätön ja äiditön Katariina de’ Medici muutti Italiasta Ranskaan mennäkseen naimisiin Ranskan kuninkaan Henrik II:n kanssa. Ranskalaisessa luostarissa mantelimassaleivoksia alettiin valmistaa 1700-luvun alkupuolella. Silloin aatelisperheestä lähtöisin oleva Catherine de Vaudemont valittiin Les Dames du Saint-Sacrement -luostarin abbedissaksi. Luostarin säännöt kielsivät tiukasti lihan syönnin, mutta herkuttelu leivonnaisilla oli sallittua.
Kun Ranskan vallankumous lakkautti luostarilaitoksen 1792, kaksi Les Dames du Saint-Sacrement -luostarin nunnaa, sisar Marguerite ja sisar Marie-Elisabeth pakenivat Nancyn kaupunkiin macaron-resepti taskussaan.
Nykyään macaroneja myydään ympäri maailmaa. Makuvaihtoehtoihin on tuotu paikallisia vivahteita.
Nancyn kaupunginlääkäri, tohtori Gormand, sääli nunnia ja otti heidät luokseen asumaan. Sisaret maksoivat hänelle ylläpidostaan leipomalla perheelle macaroneja.
Pian tieto sisarten leivontataidoista levisi kaupungissa. He alkoivat valmistaa ja myydä macaroneja myös kaupunkilaisille. Vielä tässä vaiheessa macaronit olivat yksiosaisia keksejä.
Marguerite ja Marie-Elisabeth tulivat kaupungissa tunnetuiksi Macaron-sisarina (Les Soeurs Macarons). Nykyäänkin macaroneja valmistetaan Nancyssä alkuperäisellä reseptillä. Leivonnaiset tunnetaan nimellä Nancy macarons.
Täytetyt kaksiosaiset macaronit syntyivät 1830-luvulla Pariisissa, kun tuntematon kondiittori keksi yhdistää kaksi macaronia ja liimata ne täytteellä yhteen. Kaksikerroksisen leivonnaisen nimeksi tuli macaron parisien.
Aluksi leivonnaisten väliin laitettiin hilloa, erilaisia maustetahnoja tai likööriä. Nykyään yleisimmät täytteet ovat voikreemi, hillo tai ganache eli suklaasta ja voista tehty massa. Perinteiset maut ovat vanilja, pistaasi, vadelma ja suklaa.
Pierre Hermé, omalaatuinen pariisilaiskondiittori, päätti kokeilla 1980-luvulla uusia, uskaliaita makuvaihtoehtoja. Konditorian valikoimista löytyi tuolloin muun muassa ruusun, oliiviöljyn ja ketsupin makuisia macaron-leivonnaisia.
Perinteinen ja kunniakas Ladurée-kahvila-konditoria alkoi 1990-luvulla valmistaa muotitalojen tapaan uusia macaron-makuja eri sesongeille.
Konditoria keksi markkinoida leivonnaisiaan ranskalaisissa muotilehdissä, kuten Voguessa ja Ellessä. Samainen konditoria valmisti macaron-leivokset Sofia Coppolan Marie Antoinette (2006) -elokuvaan sävyissä, jotka sopivat teinikuningattaren ja hänen hovineitojensa asuihin.
Vuonna 2007 McDonald’sin omistamat McCafét Pariisissa ottivat macaronit listoilleen perinteisiä konditorioita huomattavasti edullisemmilla hinnoilla.
Nykyään macaroneja myydään ympäri maailmaa. Makuvaihtoehtoihin on tuotu paikallisia vivahteita: Japanissa myydään matcha-teen makuisia macaroneja, ja Yhdysvalloissa suosittuja ovat maapähkinävoin makuiset macaronit.
Maailmanlaajuista suosiota lienee siivittänyt leivonnaisten sosiaaliseen mediaan sopiva ylellinen ja värikäs ulkoasu.
Juttuun on haastateltu Tampereen ammattikorkeakoulun Liiketalous ja media -yksikön lehtoria Arja Luiroa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Fransiskaanimunkki toi 1500-luvulla Brasilian-tuliaisinaan tupakan siemeniä Eurooppaan − ”Jos sitä käyttää liikaa, se tekee pään heikoksi kuten väkevä viini”
Hyvä elämäEuroopan ensimmäiset tupakkaviljelmät kasvoivat ranskalaisen kirkon pihamaalla. Uutta kasvia ei nimetty löytäjänsä mukaan ja siitäkös munkki pahoitti mielensä.
