Toimittaja Laura Pörsti osallistui elämänsä ensimmäiselle pilatestunnille Puistolan kirkolla.
Puistolan kirkolla järjestetään niin suosittuja pilatestunteja, että joskus ovelle pannaan lappu ”täynnä” – tunnilla hikoillessani mietin, miksi kirkossa puhutellaan vain päätä
Aino Poutanen vetää jumppia kuntokeskuksessa ja toimii seurakuntapappina Malmin seurakunnassa. Hänen pilatestunnillaan ensikertalainen löysi uusia lihaksia.
”Jaksaa jaksaa, vielä neljä – kaksi – yksi – ja lepo!” Ohjaaja tsemppaa jalkoja ilmassa kannattelevaa ryhmäänsä kuten missä tahansa kuntokeskuksessa. Tarkoitus on nostaa jalkaa pakarasta asti kohti taivasta ihan vähän. Liike on niin pieni, että sitä ei näy, mutta raskasta se on. Vähän ennen viimeistä toistoa joudun luovuttamaan, lysäyttämään väsyneet koipeni joogamatolle. Naurattaa. Olen ensimmäistä kertaa pilatestunnilla.
Kuntokeskuksen tunnille en olisi uskaltanut mukaan, mutta nyt ollaan Puistolan kirkon kellarissa sijaitsevassa jumppasalissa, arkisen helpossa ympäristössä. Kanssajumppaajien keski-iän arvioin lähelle omaani: 42. Tätä ikäluokkaa näkyy muussa kirkon toiminnassa aika vähän.
Tänne tulijoita olisi niin paljon, että joskus ovelle on pitänyt ripustaa lappu: täynnä.
Pilates herättelee ensikertaiselta sellaisia lihaksia, joita ei tiennyt kehossa olevankaan.
Pappi ja jumppaohjaaja tuo liikettä seurakuntaan
Ohjaajalla on värikkäät treenivaatteet ja ystävällinen katse. ”Olkaa kuin lentokoneet”, hän neuvoo yhden liikkeen kohdalla ja levittää lihaksikkaita käsivarsiaan malliksi.
Aino Poutanen ohjaa viikoittain jumppia myös kaupallisessa kuntokeskuksessa, mutta päätyökseen hän on pappi täällä Malmin seurakunnassa.
– Olen liikkunut pienestä asti paljon ja aloittanut muiden ohjaamisen jo teini-ikäisenä. Se on minulle luonteva tapa pitää itsenikin liikkeessä, Poutanen kertoo muutama päivä pilatestunnin jälkeen Siltamäen seurakuntakodilla.
Kunnosta huolta pitämällä arvostamme temppeliämme.
Niinpä hän alkoi ohjata jumppaa myös omassa seurakunnassaan heti, kun aloitti pappina vuonna 2006. Ensin se oli gospelbiciä – suosittua sekin – ja koronan jälkeen pilatesta, joka nyt niittää suosiota myös kuntokeskuksissa.
– Rauhalliset lajit ovat vastalääkettä aivotyölle ja auttavat sen sijaan keskittymään kokemukseen ja hengitykseen. Tämä on eräänlainen nollaus, Poutanen arvelee.
Kuntokeskuksissa liikkumiseen tarvitaan rahaa, mutta kirkossa mukaan mahtuu köyhempikin. Halutessaan voi lahjoittaa tunnista viisi euroa Yhteisvastuukeräykselle.
– Moni on kiitellyt tätä, koska lahjoituksesta tulee tunne, että tekee liikkumalla hyvää muillekin kuin itselleen, Poutanen sanoo.
”Ihminen on tyhjäkäynnillä, jos kaikki tapahtuu vain pään kautta”, ajattelee Aino Poutanen.
Kirkon tunnilla ei kiilloteta kroppaa, eikä se Poutasen mielestä ole muutenkaan liikkumisessa oleellista. Oleellista on se, että ihminen on luotu keholliseksi olennoksi.
– Ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Kunnosta huolta pitämällä arvostamme temppeliämme. Ihminen on tyhjäkäynnillä, jos kaikki tapahtuu vain pään kautta, hän huomauttaa.
Työn ja levon dynamiikka on tärkeää
Sali täyttyy uloshengityksen puhinasta. Kaltaistani arkaa aloittelijaa helpottaa, että peilejä ei ole missään. Kuntokeskusten ääretön itsetietoisuus puuttuu kirkon koruttomasta jumppasalista. Huh!
Puolivälissä tuntia vatsalihaksissa tuntuu, ja selästä on löytynyt kohtia, joita en tiennyt siellä olevankaan. Poutanen teettää pitkiä sarjoja. Ajatuksena on, että tottumattomatkin ehtivät mukaan. Olen siitä kiitollinen. Täällä ei tarvitse kokea sekoilevansa koko ajan. Olen laittanut jalkaan villasukat, kun näin jollakin toisella osallistujalla sellaiset. Nyt vähän kaduttaa. Varpaatkin hikoilevat.
Joudun tunnustamaan, että olin odottanut kirkossa tapahtuvalta ja papin pitämältä jumppatunnilta matalaa vaatimustasoa. Olin liittänyt sen armollisuuteen. Mutta täällä kuntoillaan kunnolla. Papin suusta ei missään muussa julkisessa yhteydessä kuuluisi yhtä tiukkaa tekstiä: jaksaa, jaksaa! Jään miettimään sitä.
Kun tunnin lopussa käymme joogamatoille makaamaan ja suljemme silmät, tunnen todella tehneeni päivän hyvän työn keholleni. Olen vaalinut temppeliäni, ehkä?
Poutanen sanoo myöhemmin, että hänestä juuri työn ja levon dynamiikka on tärkeää.
– Kyllähän me elämässäkin ponnistelemme, välillä se kuuluu asiaan. Sen jälkeen lepo tuntuu ihanalta.
Sykevaihtelu jumalanpalveluksessa on vähäistä eikä tunnetasollakaan välttämättä siksi tapahdu paljon.
Hän huomauttaa, että tavallinen jumalanpalvelus on usein aistillisesti aika monotoninen. Sisältö on mullistavaa, mutta perinteinen esitystapa ei välttämättä kosketa sellaista, joka tarvitsee oppiakseen kuulon sijasta vaikkapa tuntoaistia.
– Sykevaihtelu jumalanpalveluksessa on vähäistä eikä tunnetasollakaan välttämättä siksi tapahdu paljon. Jo kynttilän sytyttäminen tai ehtoolliselle nouseminen herättää kehon ja auttaa tässä, Poutanen sanoo.
Hänestä on myös kirkon tehtävä vaalia ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ei sitä hänen mielestään tarvitse erikseen perustella. Hän on pitänyt esimerkiksi tanssimessuja, joissa rukoillaan tanssien, makoillaan saarnan kohdalla patjoilla ja hierotaan lukukappaleen aikana kaverin selkää. Mutta niinkään pitkälle ei hänestä tarvitse mennä.
– Entä jos pappi messun päätteeksi kehottaisi, että käykää laittamassa lenkkikengät jalkaan, nähdään tunnin päästä kirkon pihalla ja lähdetään kävelylle? Seurakunta voisi olla mahdollistaja, hän visioi.
Eräs pilateksen osallistujista lähetti Poutaselle sähköpostia kiittääkseen, että saa kuulua tällaiseen yhteisöön juuri sellaisena kuin on. Yhteisö oli Poutasen mielestä siinä avainsana. Se kannattelee.
– Hän kiitti myös raamatunkohdasta, jonka yleensä liitän tunnin loppuun. Yritän pitää tasapainon siinä, ettei tulisi liikaa julistusta mutta kuitenkin huomattaisiin, että ollaan kirkossa.
Pilateksessa on tiivis tunnelma, mutta sopu sijaa antaa.
Tunti päättyy Herran siunaukseen
Loppurentoutuksen aikana Aino Poutanen panee soimaan Jaakko Löytyn Käy Herra meitä siunaamaan -laulun. Se on ensimmäinen elementti, joka eroaa kuntokeskuksen jumpasta. Poutanen sanoo muutaman sanan elämästä, mutta se menee korvistani ohi. Muut aistit ovat ottaneet vallan.
Tunnen, miten ruumiissani virtaa veri, sormissani lämpö ja reisieni alla tuntuu ihan hiukan pehmeä joogamaton pinta. Tiedostan sellaisen selviön kuin että minulla on keho. Se liikkuu, toimii, pystyy.
Tuntuu hyvältä.
Lopuksi Poutanen lukee Herran siunauksen. Se valuttaa sisuksiini lisää lämpöä. Kuulun yhtäkkiä paitsi tähän 50-päiseen pilatesjoukkoon myös johonkin ikiaikaiseen.
Säännöllisesti pilatesta on tarjottu viime vuosina Puistolassa vain paaston aikana. Osallistujat harmittelevat sitä ääneen.
– Tälle olisi kysyntää vaikka joka viikko, Poutanen uskoo.
Seuraavan kerran pilatesta pääsee kokeilemaan Puistolan kirkon sporttipäivässä 20. huhtikuuta. Siellä on myös sykejumppaa, joogaa ja lapsille tempputemmellystä.
– Liikuntatunnit eivät ehkä ole papin ydintyötä, mutta niille tulee paljon sellaisiakin, jotka muuten eivät koe kirkon toimintaa omakseen. Rauhoittava liikekin voi olla pyhä kokemus.
Tunnin loppuun Aino Poutanen sisällyttää jonkin hengellisen elementin. Tänään se on musiikkia ja Herran siunaus.
Sporttipäivä Puistolan kirkolla (Tenavatie 4) lauantaina 20. huhtikuuta kello 10–14. Ei ilmoittautumista, paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Lisätietoja: https://www.helsinginseurakunnat.fi/tapahtumat/puistolankirkonsporttipaiva
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin kirkkojen tiloissa pelataan sählyä, korista, lentopalloa ja jumpataan – ”Jumala on luonut ihmisen liikkumaan”
Hyvä elämäMonessa kirkossa on kunnollinen liikuntasali. Ne ovat kovassa käytössä.
