null Pyhän Annan lastenkirkko kiinni väliaikaisesti

Pyhän Annan lastenkirkko on rakennettu vuonna 1968 ja peruskorjattu 2004. Kuva: Sini Pennanen

Pyhän Annan lastenkirkko on rakennettu vuonna 1968 ja peruskorjattu 2004. Kuva: Sini Pennanen

Ajankohtaista

Pyhän Annan lastenkirkko kiinni väliaikaisesti

Sulkemisen syynä ovat sisäilmaongelmat.

Pyhän Annan lastenkirkko joudutaan sulkemaan väliaikaisesti sisäilmaongelmien vuoksi. Vantaan kaupungin ympäristövirasto on pyytänyt Vantaan seurakuntia toimittamaan 15.10. mennessä selvityksen tarvittavista korjauksista ja niiden aikataulusta.

– Päivä- ja perhekerhot ovat jo toimineet Hakunilan kirkolla. Koululaisten iltapäiväkerhon toimipaikka on ollut viereinen Itä-Hakkilan koulu ja kirkon pihamaa. Jumalanpalvelukset, kasteet ja muut tilaisuudet pidetään Hakunilan ja Länsimäen kirkolla. Palaamme lastenkirkkoon vasta, kun sen tilat on korjattu ja todettu turvallisiksi, sanoo Hakunilan kirkkoherra Hans Tuominen.

Toukokuussa otettujen sisäilmamittausten ja kuntotutkimusselosteen mukaan pohjakerroksen eteistilassa, takkahuoneessa ja yläkerran sähköpääkeskuksen edessä on havaittu kohonneita mikrobipitoisuuksia. Lisäksi osassa pohjakerroksen huoneita on kohonneita bakteeripitoisuuksia.

Näiden havaintojen vuoksi kirkon alakerta suljettiin. Koska yläkerran kirkkosalista ei mittauksissa löytynyt kohonneita arvoja, siellä on järjestetty lyhytaikaisia tilaisuuksia, kuten kasteita.

Vantaan kaupungin terveystarkastaja arvioi tehtyjä tutkimuksia, korjauksia ja henkilökunnan yhä jatkuneita oireita. Viimeviikkoisen tarkastusraportin mukaan on todennäköistä, että tiloista aiheutuu terveyshaittaa. Seurakuntien kiinteistöjohtaja Sari Turunen teki sen vuoksi päätöksen sulkea kirkon jatkotutkimuksia ja korjauksia varten.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.