null Raamattuknoppivisan oikeat vastaukset selityksineen

Hengellisyys

Raamattuknoppivisan oikeat vastaukset selityksineen

Oikea vastaus on kursivoitu.

1. Mikä oli Aadamin ja Eevan kohtaloksi koitunut kielletty hedelmä?
A. Viikuna.
B. Omena.
C. Kyseistä hedelmää ei määritellä Raamatussa sen tarkemmin.


Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Aadam ja Eeva saivat vapaasti syödä kaikista muista paratiisin puista paitsi yhdestä. Sitä ei kertomuksessa kuitenkaan mainita, mikä hedelmäpuu oli kyseessä. Raamattu kertoo puun olleen hyvästä ja pahasta tiedon antava puu. Sen hedelmä kuvataan perinteisesti omenaksi, mutta omena ei kertomuksen syntyaikoina ollut vielä levinnyt Lähi-itään. Juutalaiset rabbit ovat selittäneet hedelmän voineen olla viikuna, granaattiomena, viinirypäle, aprikoosi tai sitruuna. Michelangelon maalaamissa Sikstuksen kappelin freskoissa hyvän- ja pahantiedon puu on viikunapuu. Kielletyn hedelmän kuvaaminen omenaksi johtuu todennäköisesti Raamatun latinankielisestä käännöksestä, sillä latinaksi sana malus tarkoittaa sekä pahaa että omenaa. 

2. Mistä puusta Nooa rakensi arkkinsa?
A. Libanonin setristä.
B. Sypressistä.
C. Viikunapuusta.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kuudennessa luvussa kerrotaan Jumalan Nooalle antamista rakennusohjeista. Arkki piti tehdä sypressistä ja tiivistää ”maapiellä” eli bitumilla. Vuoden 1776 raamatunsuomennoksessa Jumala tosin käskee Nooaa tekemään arkin hongasta ja tervaamaan sen sisältä ja ulkoa. Raamatussa usein mainitut Libanonin setrit ovat myös kuuluisia laivanrakennuspuita: foinikialaiset tekivät niistä mastoja kauppalaivoihinsa.

3. Kuka on Raamatun pitkäikäisin henkilö?
A. Jered
B. Vanha Aatami
C. Metuselah

Nooan isän Metuselahin kerrotaan eläneen 969-vuotiaaksi. Hänen isoisänsä Jered hävisi ikäkisan seitsemällä vuodella ja eli vain 962-vuotiaaksi. Näistä seniorikansalaisista kerrotaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan viidennessä luvussa. ”Vanha Aatami” on ihmisen itsekkääseen luontoon viittaava kielikuva, joka ei liity fyysiseen ikään mitenkään.

4. Miksi Saara nauroi?
A. Kun Herra koitteli häntä.
B. Koska Jumalan lähettiläs kertoi Saaran synnyttävän lapsen.
C. Se oli salainen merkki häntä pelastamaan tulleelle agentille.

Saara oli Abrahamin puoliso, joka kärsi lapsettomuudesta. Kun Jumalan lähettiläs lupasi Saaran tulevan vanhoilla päivillään raskaaksi, Saara nauroi moista viestiä. Vuotta myöhemmin hän synnytti Isakin, 90-vuotiaana. Tästä kerrotaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan 18. luvussa.

5. Missä Raamatun kirjassa ei mainita Jumalaa lainkaan?
A. Saarnaajan kirjassa
B. Ilmestyskirjassa
C. Esterin kirjassa

Persian kuninkaan hoviin sijoittuva Esterin kirja kertoo, kuinka juutalainen Ester hurmaa kuninkaan kauneudellaan ja onnistuu estämään juutalaisten joukkotuhon. Jumalaa tuossa kirjassa ei mainita. Esterin kirjassa kuvatut tapahtumat ovat juutalaisen purim-juhlan taustalla.

6. Mikä oli Jaakobin poikien isän nimi?
A. Israel
B. Laban
C. Iisak

Tämän vanhan kompakysymyksen helppo vastaus olisi tietysti Jaakob, mutta koska sitä ei ole vastausvaihtoehdoissa, täytyy keksiä toinen vastaus. Ja oikea vastaus on Israel. Jumala itse antoi sen Jaakobin nimeksi sen jälkeen, kun oli ihmisen hahmossa paininut Jaakobin kanssa. Tästä kerrotaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan 32. luvussa. Laban oli Jaakobin eno, ja Iisak oli Jaakobin isä.

7. Mikä oli Mooseksen vaimon nimi?
A. Sippola
B. Sippora
C. Sapporo


Mooseksen vaimo oli midianilaisen papin tytär nimeltään Sippora. He tutustuivat Mooseksen ollessa pakomatkalla hänen tapettuaan heprealaista orjaa pahoinpitelevän egyptiläisen.

8. Kerubit ovat enkeleitä. Miltä kerubit näyttävät?
A. Niillä on neljä siipeä, neljät kädet ja neljät kasvot. Yhdet kasvot ovat ihmisen, yhdet leijonan, yhdet härän ja yhdet kotkan. Niiden jalat muistuttavat vasikan sorkkia.
B. Ne ovat pullukoita kiharatukkaisia pikkupoikia, joilla on pieni pippeli ja pienet siivet. Usein niillä on myös pieni jousipyssy.
C. Ne ovat miespuolisia soturienkeleitä, joilla on kauniit kasvot, kultainen rintapanssari, punainen viitta ja suurikokoiset, valkeat siivet. Aseenaan niillä on miekka. 

Yksityiskohtaisin Raamatun kuvaus kerubeista on Hesekielin kirjan alussa – vaikka siinä ei suoraan sanotakaan, että nämä nelisiipiset ja nelikasvoiset olennot olisivat juuri kerubeja. Varsinkin renessanssin, barokin ja rokokoon kuvataiteessa esiintyviä pullukoita pikkuenkeleitä kutsutaan joskus kerubeiksi, vaikka oikeampi nimitys näistä hahmoista on putto. Sellaiset ovat kuvattuna esimerkiksi renessanssimaalari Rafaelin kuuluisan Sikstiiniläismadonnan alareunassa. Arkkienkeli Mikael taas kuvataan usein ikoneissa soturina, jolla on rintapanssari, viitta ja miekka, mutta Mikael ei ole kerubi.

9. Dodo esiintyy Raamatussa yhden kerran. Mikä se Raamatussa on?
A. Suurikokoinen lintu.
B. Miehen nimi.
C. Jerusalemin temppelissä käytetty soitin.

Tuomarien kirjan 10. luvussa mainitaan Tola-niminen mies, joka oli Puan poika ja Dodon pojanpoika. Dodo eli drontti on kyllä sukupuuttoon kuollut kookas lintu, mutta sitä ei mainita Raamatussa.

10. Mihin Laulujen laulun nuorukainen vertaa mielitiettynsä kauneutta?
A. Faraon valjakon tammaan.
B. Basanin lehmään.
C. Juudan leijonaan.

Laulujen laulu on vuoropuhelun muotoon kirjoitettu eroottinen runoelma, jossa rakastunut pari kehuu kilvan toinen toisiaan. Sulhanen vertaa rakastettuaan muun muassa faraon valjakon tammaan. Basanin lehmät taas kuuluvat profeetta Aamoksen sanavarastoon. Hän haukkui köyhien kurjuudesta piittaamattomia varakkaita rouvia ”uhkeiksi Basanin lehmiksi Samarian vuorella”. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka vanha Jaakob siunaa lapsensa. Poikansa Juudan kohdalla hän sanoo: ”Juuda, sinä nuori leijona”. Sillä perusteella Juudan heimon tunnuksena on pidetty leijonaa.

11. Jean Sibelius on säveltänyt musiikin Hjalmar Procopén näytelmään Belsassarin pidot. Kuka oli tämä Belsassar?
A. Babylonian elosteleva kuningas.
B. Kuningas Daavidin hovin kokki.
C. Jerikolainen tullimies, joka kutsui Jeesuksen kotiinsa illalliselle.

Danielin kirjan viidennessä luvussa kerrotaan Babylonian kuninkaan Belsassarin järjestämistä tuhannen hengen juhlista, joissa syötiin ja juotiin Jerusalemin temppelistä ryöstetyistä kultaisista ja hopeisista astioista. Kesken juhlien palatsin seinään ilmestyi vieraskielinen teksti: ”Mene, mene, tekel u-farsin”. Profeetta Daniel haettiin paikalle selittämään teksti. Hän tulkitsi, että ”mene” merkitsee, että Jumala on laskenut Belsassarin kuninkuuden päivät ja tekee niistä lopun. ”Tekel” merkitsee: ”punnittu ja kevyeksi havaittu.” ”U-farsin” taas merkitsee, että Belsassarin valtakunta jaetaan ja annetaan meedialaisille ja persialaisille. Belsassar tapettiin heti seuraavana yönä, ja valtakunta annettiin meedialaiselle Dareiokselle.

12. Job joutui suuriin kärsimyksiin. Mutta miksi?
A. Hän oli tehnyt paljon syntiä.
B. Saatana halusi testata Jobin nuhteettomuutta ja hurskautta, ja Jumala suostui.
C. Jumala halusi testata Jobin nuhteettomuutta ja hurskautta ja pani Saatanan asialle.


Jumala kehui Saatanalle Jobin kunnollisuutta, ja Saatana sanoi, että helppohan Jobin on olla hurskas, kun Jumala on pitänyt hänestä niin hyvää huolta. Saatana oli sitä mieltä, että vastoinkäymisten keskellä Job hellittäisi hurskaudestaan ja kiroaisi Jumalan. Jumala ei uskonut. Hän antoi Saatanalle luvan kajota Jobiin, kunhan vain säästäisi hänen henkensä. Saatana tuhosi Jobin koko elämän, vei häneltä perheen ja omaisuuden. Job ei lopultakaan kironnut Jumalaa, vaikka vaatikin häneltä selitystä.

13. Bileam-nimisellä miehellä oli erikoinen aasi. Mitä kummallista hänen aasissaan oli?
A. Sillä oli kahdeksan korvaa ja neljät siivet.
B. Sillä oli ihmisen pää.
C. Se osasi puhua.

Neljännessä Mooseksen kirjassa (luku 22:21-35) kerrotaan, kuinka Jumala antoi tyhmän Bileamin viisaalle aasille puhekyvyn, kun Bileam ei ymmärtänyt aasinsa elekieltä.

14. Miten kuuluu suomenkielisen Raamatun lyhin jae?
A. ”Jeesus itki.”
B. ”Älä tapa.”
C. ”Sela.”

Kymmeneen käskyyn kuuluva tappamiskielto on suomenkielisen Raamatun lyhin jae. Se löytyy sekä Toisesta Mooseksen kirjasta (luku 20:13) että Viidennestä Mooseksen kirjasta (luku 5:17). ”Jeesus itki” on Uuden testamentin lyhin jae. Se löytyy Johanneksen evankeliumista (luku 11: 35). Jeesus itki kuultuaan ystävänsä Lasaruksen kuolemasta.”Sela” esiintyy irrallisena sanan psalmeissa, mutta ei itsenäisenä jakeena. Selan merkitystä ei tiedetä, se on luultavasti psalmien laulamiseen liittyvä ohje. 

15. Kuka oli Syyrian käskynhaltija Jeesuksen syntymän aikoihin?
A. Herodes.
B. Quirinius.
C. Pontius Pilatus.

Jouluevankeliumissa eli Luukkaan evankeliumin toisen luvun alkuosassa mainitaan, että keisari Augustus määräsi verollepanon roomalaisen Quiriniuksen toimiessa Syyrian käskynhaltijana. Aiemmassa raamatunkäännöksessä hänen nimensä oli Kyrenius. Hänen koko nimensä oli Publius Sulpicius Quirinius. Matteuksen evankeliumissa ei puhuta Syyrian käskynhaltijasta, mutta siellä mainitaan kuningas Herodes. Rooman keisari oli nimittänyt Herodeksen Juudean provinssin kuninkaaksi. Pontius Pilatus puolestaan toimi Juudean käskynhaltijana Jeesuksen kuoleman aikoihin. 

16. Minkä nimisiä olivat Jeesuksen veljet?
A. Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas.
B. Simon ja Garfunkel.
C. Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda.

Jeesuksen veljet mainitaan nimeltä Matteuksen (luku 14:55) ja Markuksen (luku 6:3) evankeliumeissa. Siskojakin Jeesuksella kerrotaan olleen, mutta heidän nimiään ei Raamatussa mainita. Ruben, Simeon, Leevi ja Juuda ovat Jaakobin poikia, Simon & Garfunkel taas oli New Yorkin juutalaisten muusikoiden Paul Simonin ja Art Garfunkelin maailmankuulu duo.

17. Mitä Paholainen houkutteli erämaassa paastoavaa Jeesusta tekemään?
A. Muuttamaan vettä viiniksi.
B. Muuttamaan leijonan ulostetta banaaneiksi.
C. Muuttamaan kiviä leiviksi.

Jeesuksen kiusauksista erämaassa kerrotaan samaan tapaan samoja lähteitä käyttäneissä synoptisiksi eli ”yhdessä katsoviksi” kutsutuissa evankeliumeissa eli Matteuksen (luku 4), Markuksen (luku 1) ja Luukkaan (luku 4) evankeliumissa. Nälkäinen Jeesus vastaa Paholaisen houkutukseen muuttaa kiviä leiviksi, että ”ei ihminen elä ainoastaan leivästä.” Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen muuttaneen vettä viiniksi Kaanan häissä, mutta ei suinkaan Paholaisen houkuttelemana vaan äitinsä pyynnöstä.

18. Juudas Iskariotin kuoltua hänen seuraajakseen kahdenneksitoista apostoliksi nimettiin Mattias. Miten hänet valittiin?
A. Jeesus kertoi asiasta Emmauksen tiellä kahdelle apostolille.
B. Enkeli Gabriel ilmoitti asiasta Pietarille.
C. Arpomalla.

Juudaksen tehtyä itsemurhan apostolijoukkoa täydennettiin. Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että noin 120 Jeesuksen seuraajaa asettivat ehdolle Mattias ja Justus –nimiset miehet. Seuraaja valittiin arpomalla, ja Mattias voitti. Virkojen täyttäminen arpomalla oli tavallista sekä antiikin Kreikassa että antiikin Roomassa.

19. Kenelle kuolleista noussut Jeesus ilmestyi ensimmäisenä?
A. Hauta-alueen puutarhurille.
B. Pietarille.
C. Magdalan Marialle.

Johanneksen evankeliumin 20. luvussa kerrotaan, kuinka Magdalan Maria meni Jeesuksen haudalle, ja huomasi, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta. Hän juoksi kertomaan asiasta Pietarille ja Johannekselle, ja he palasivat kolmistaan kiireesti haudalle. Siellä Jeesus ilmestyi Marialle, joka tosin luuli häntä ensin puutarhuriksi.

20. Kuinka paljon on väkeä helluntain epistolassa?
A. 3000.
B. 30 000.
C. 100 000

Vanhan sanonnan mukaan kun jossakin on paljon ihmisiä, siellä ”on väkeä kuin helluntain epistolassa.” Epistolaksi kutsutaan jumalanpalveluksessa luettavaa Uuden testamentin lukukappaletta. Sana epistola tulee kreikan kielen kirjettä merkitsevästä sanasta. Helluntaipäivän epistola on Apostolien tekojen toisessa luvussa. Siinä kerrotaan, kuinka ensimmäisenä helluntaina oli koolla paljon erikielisiä ihmisiä eri puolilta Rooman imperiumia. He kaikki kuulivat Jeesuksen seuraajien saarnat omalla äidinkielellään. Päivän päätteeksi seurakunnan jäseniksi kastettiin noin kolmetuhatta ihmistä.
 

Kokeili muita hauskoja testejämme täältä!

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.