Raulo: Ihminen elää litteässä maailmassa, joka naurattaisi delfiiniä – siksi näemme Jumalasta vain varjon

Raulo: Ihminen elää litteässä maailmassa, joka naurattaisi delfiiniä – siksi näemme Jumalasta vain varjon

Ihmisen mieli toimii kuin litistyskone. Kun yritämme ymmärtää jotain, riisumme siltä ulottuvuudet.

”Eläimet ymmärtävät paikkansa paremmin kuin me.” Professori Theresa Burt De Perera puhuu eläinten suuntavaistosta. Hän väittää, että siinä missä ihminen on vain hatarasti tietoinen omasta sijainnistaan kaksiulotteisella kartalla, monet muut eläimet ovat paljon tietoisempia omasta sijainnistaan myös korkeusasteikolla.

Jatkuva ylösalas suuntavaisto on olennainen osa lintujen ja kalojen elämää, puhumattakaan delfiineistä, joiden on osattava myös kertoa toisilleen oma sijaintinsa kolmiulotteisessa maailmassa vailla maamerkkejä.

Juttelen delfiineistä kielitutkijan kanssa matkalla luennolta collegelle. Hän kertoo, että delfiinien maailman kolmiulotteisuus on pääsyy siihen, miksi ihmiset eivät ole ponnisteluistaan huolimatta oppineet delfiinien kieltä. Ilmeisesti delfiinien puheenaiheet menevät meiltä yli hilseen, emmehän voi kääntää termejä, jotka kuvaavat suuntia ja ulottuvuuksia, joita meidän littanassa ihmistodellisuudessamme ei oikeastaan ole. Käsityksemme suunnista saisivat varmaan delfiinit nauramaan.

Ihmisen mieli on jotenkin litistynyt, tuumin. Ajattelemme monimutkaisia asioita riisumalla niistä ulottuvuuksia: Teemme ajasta esineitä, esineistä kuvia ja kuviakin mittaamme yhdelle janalle asettuvilla numeroilla. ”Ei ole kauan, kun elimme litteässä maailmassa”, huomauttaa kielitutkija. ”Onhan ymmärryksemme maailmasta sentään niistä ajoista syventynyt, leventynyt ja pidentynyt.”

Joskus asioita voi ymmärtää paremmin katsomalla niiden varjoa.

Collegen illallissalissa minua tervehtii tuttujen porukka. Matemaatikkoystäväni Ric kaivaa taskustaan oudon valkoisen häkkyrän.

”Halusin näyttää tämän sinulle. Se on stereografinen projektio”, Ric tavaa kuin puhuisi lapselle.

Häkkyrä on matemaatikon 3D-printtaama valkoinen esine, kuin verkosta tehty kulho tai outo orkidea. Ric laittaa häkkyrän pöydälle ja osoittaa taskulampulla valoa sen yläpuolelta, jolloin pöydälle ilmestyy täysin neliön muotoinen labyrintin varjo. Taikaa!

”Stereografinen projektio on hyvä esimerkki siitä, että joskus asioita voi ymmärtää paremmin katsomalla niiden varjoa”, Ric selittää.

Ihmisen mieli on kuin litistyskone, joka luo ymmärrystä projisoimalla asiat alemmalle ulottuvuudelle kuin varjoja langettava valo. Ilman varjoa en olisi ymmärtänyt, että pallon sisään kätkeytyy labyrintti.

Ehkä ymmärryksemme todellisuudesta on kokonaisuudessaan kokoelma varjoja. Jos on olemassa palloja, joista voimme hahmottaa vain varjon, ehkä koko littana ihmismaailmamme on vain jonkin vielä monimutkaisemman pallon varjo. Ehkä Jumalakin on läsnä maailmassamme varjona.

On vain muistettava, että kaikki hahmot langettavat useita eri varjoja. Otan taskustani kiven ja osoitan sitä lampulla.

”Tämä varjo”, selitän Ricille, ”on minun Jumalani.” Kierrän lamppua kiven ympäri ja siitä lankeaa aivan toisenlainen varjo. ”Ja tämä varjo on sinun Jumalasi.”

Viereiset humalaiset geologit puuttuvat puheeseen: ”Hei, ettekö tiedä, että maa kiertää aurinkoa eikä toisinpäin!”


Aura Raulo on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi