Raulo: Ihminen luottaa muihin kuin banaanikärpänen

Raulo: Ihminen luottaa muihin kuin banaanikärpänen

Uskomme helpommin muita kuin omia aistejamme. Siksi tarvitaan vastarannan kiiskiä.

Työpaikalle on tullut uusi kahvinkeitin. En tiedä mitä siitä ajattelisin. Se kiiltää platinan sävyissä, vaikuttaa turhamaiselta ja typerältä, mutta toisaalta tekee aika hyvää sumppia. Otan asian varovasti puheeksi lounaalla. ”Niin.. nyt on sitten se uusi kahvinkeitin…”

”Ihan kamala” sanoo yksi työkaveri heti ja kaikki nyökyttelevät. Asia on sillä selvä. Olemme yhdessä sitoutuneet vihaamaan uutta härveliä. Ja totta, onhan se ihan kaamea.

Tuomion antanut toimistokaverini tutkii banaanikärpästen psykologiaa. Saan tietää, että kärpäsilläkin on psyyke, nekin hämmentyvät, joutuvat vaikeiden valintojen eteen ja kääntävät katseensa kysyvästi muihin. Käyttäytymistutkijat kutsuvat tätä sosiaalisen tiedon ylivoimaksi. Hämmentyneinä olemme alttiita uskomaan sosiaalista informaatiota enemmän kuin omia aistejamme. Kun kärpästutkijat antoivat tyttökärpästen katsoa lasin takaa kuinka toinen tyttökärpänen valitsee kahdesta poikakärpäsestä mieleisensä, halusi lasin takana ollut kärpänen myös saman poikakärpäsen parikseen myöhemmin. Tämähän oli tunnetusti haluttua seuraa!

Mitä absurdimpi väite on, sitä hämmentyneempi on kuulija ja sitä enemmän hän uskoo sosiaaliseen tietoon.

Ihmiset toimivat aivan samoin. Luottavat niihin joihin muutkin luottavat, suosivat niitä jotka ovat muiden suosiossa ja ovat epäluuloisia niitä kohtaan, joita muut väheksyvät. Kun kyseessä on mielipide kahvinkeittimestä, sosiaaliseen tietoon nojaaminen on hassua ja harmitonta, mutta kun alakerran naapurit viedään keskitysleirille samalla kun yläkerran naapurit nyökyttelevät vieressä, kyseessä on kollektiivinen houre: Tämä on varmaan ihan okei, kun kukaan ei valita.

Kollektiivisia houreita on helppo käyttää hyväkseen, jos on pokkaa ja vallanhalua. Taitavat vaikuttajat viitatavat tulenarkoihin argumentteihin aivan kuin ne olisivat itsestäänselvyyksiä: ”Kuten tiedetään… tilannehan on se …. on selvää, että…”. Mitä absurdimpi väite on, sitä hämmentyneempi on kuulija ja sitä enemmän hän uskoo sosiaaliseen tietoon. Siksi tarvitaan vastarannan kiiskiä. Kun muut kääntävät katseensa ympäröiviin ihmisiin etsiäkseen tapaa suhtautua hämmentävään tilanteeseen, yksikin räyhähenki joka huutaa ”että mitä!?” voi murtaa hypnoosin ja saada kaikki ajattelemaan omilla aivoillaan.

Banaanikärpästen kaukaiset serkut, mehiläiset, ovat vieneet sosiaalisen tiedon äärimmäisyyksiin. Mehiläiset raportoivat toisilleen maailman tilasta kemiallisella kielellä, ja uskovat toistensa raportit kyselemättä. Mehiläinen ei koskaan valehtele. Mutta mehiläinen ei ole ainoa, joka pesässä liikkuu. Joinakin tällaisina elokuun öinä pääkallokiitäjä saattaa hiipiä mehiläispesään syömään hunajaa. Kun se kohtaa pesän mehiläisiä, se esittää yksinkertaisen mehiläiskielisen valheen. Viesti sanoo ”Minua ei ole”, ja perhosen pesässään kohdannut mehiläinen uskoo sen hämmentyneenä todeksi. ”Jos kerran sanot, niin…”

Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi