Raulo: Kalevalan lukeminen opettaa, että ymmärrys on joskus yksityiskohtia tärkeämpää
Kalevalamainen tapa kertoa tarinaa on lähempänä tieteen menetelmiä kuin uskoisi.
Lukuvuoden viimeisessä väitöskaronkassa luen englantilaisille ystävilleni Kalevalaa, englanniksi käännettynä toki. Runoelman järjettömiin mittasuhteisiin paisuva liioittelu saa aina kaikki nauramaan. Huvitusta herättää myös kalevalaisen tarinankerronnan roisi suurpiirteisyys:
Kun Väinämöinen lähtee ratsaille, hän ottaa olkisen orihin, tuon hernevartisen hevosen, jota toisinaan kutsutaan myös ”Siniseksi hirveksi”. Kun hän taas kohtaa kedolla naisia, on siinä viisi tai seitsemän akkaa tai neitoa. Lukumäärillä tai muilla yksityiskohdilla on hyvin vähän väliä.
Muutaman luvun jälkeen fyysikkotuttumme alkaa hermostua. ”Eihän tässä ole minkäänlaista järkeä!” hän toteaa ja lähtee silmiään pyöritellen etsimään lisää juomia. ”Älä ole ilonpilaaja!” juhlakalu vastaa. ”Eikö ole mukavaa välillä laittaa aivot narikkaan ja antautua hassuttelulle!”
Niin, hassutteluahan tämä on, vai onko? Eksaktien tieteiden ja loogisten vastausten parissa työskentelevät ihmiset tässä vain rentoutuvat aivomuttereita löysäämällä ja heittäytymällä surrealistisen ja täysin epäloogisen tarinan pyörteisiin. Mutta tarkemmin ajateltuna, eihän Kalevala ole täysin surrealistinen tarina. Jokainen jae on toistettu kahdesti juuri siksi, että olennaiset asiat erottuisivat epäolennaisista: olennaista on, että Väinämöinen kohtaa naisia kedolla. Se, kuinka monta ja minkä ikäisiä naisia, on tarinan kannalta epäolennaista.
Toisin sanoen, jos joku selittää monimutkaisen asian niin, että se tuntuu helpolta ymmärtää, se on todennäköisesti vain yksi versio totuudesta.
Kalevalamainen tapa kertoa tarinaa ”vähän sinne päin” on lähempänä tieteen menetelmiä kuin uskoisikaan. Olennaista on, että jokainen väite sisältää sekä informaatiota, että tietoa sen luotettavuudesta. Ihmiset ovat kautta aikain pyrkineet ymmärtämään monimutkaisia asioita yksinkertaistamalla niitä tarinan tai kuvan keinoin. Yksinkertaistettu kuvaus sisältää aina vähemmän informaatiota, mutta enemmän ymmärrystä kuin monimutkainen todellisuus. Siksi sotkuisen näköinen impressionistinen maalaus tuntuu vangitsevan kohteena olevan maiseman tunnelman valokuvaakin paremmin.
Jokainen yksinkertaistus on kuitenkin omalla tavallaan virheellinen, ja siksi on hyväksi havaittu menetelmä esittää rinta rinnan aina muutama yksinkertaistus, luonnos, samasta aiheesta. Raamatun Uusi Testamentti esittää neljän kynän kautta saman tarinan Jeesuksesta. Lukemalla kaikki neljä evankeliumia voi hahmotella mikä Jeesuksen vaiheissa ja opeissa oli olennaista ja mitkä kohdat taas kertovat enemmän kirjoittajastaan kuin kohteestaan. Samoin kun etsitään tieteellisiä selityksiä, on hyvä ottaa lukuun nippu samasta aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Vaikka sensaatiolehdet uutisoivatkin ”uusimmasta tutkimuksesta”, ei yksi, edes uusin, tutkimus ole koskaan totuuden mittari.
Monimutkaisten asioiden ymmärtäminen ei ole helppoa. Tarkat kuvaukset maailmasta sisältävät paljon tietoa, mutta vähän ymmärrystä. Epätarkat kuvaukset saattavat sisältää paljon enemmän ymmärrystä. Toisin sanoen, jos joku selittää monimutkaisen asian niin, että se tuntuu helpolta ymmärtää, se on todennäköisesti vain yksi versio totuudesta. Silloin suosittelemme kalevalamaista riimittelyä: totuuden torvet esitettäköön samasta väitteestä aina ainakin kaksi eri versiota.
Aura Raulo on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lukiolainen Elsa Aronniemi: ”Kalevalan tunteminen kuuluu yleissivistykseen”
Hyvä elämäVantaalainen Elsa Aronniemi käy lukion ensimmäistä luokkaa Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa. Hän tulkitsi peruskoulun päättötyössään Eino Leinon kalevalamittaisia Helkavirsiä.
.jpg)
