Raulo: Kauneus on mysteeri runoilijoille ja mystikoille, mutta ja vielä suurempi luonnontieteilijöille

Raulo: Kauneus on mysteeri runoilijoille ja mystikoille, mutta ja vielä suurempi luonnontieteilijöille

Miksi ihmisellä on aisti, jolla voi arvioida perhosen siipien, taivaan pilvien ja tietokone-koodin laatua?

Istun puutarhassa koodaamassa. Kesä on kaunis, koodini on rumaa. Nokkosperhosen siivissä sekavat ruudut muodostavat loputtoman kauniin ornamentin. Tietokoneen ruudulla tuhatrivinen koodi rönsyilee kaoottisena. Maailma on täynnä kaaosta ja kuhinaa. Ykkösiä ja nollia, adeniineja ja sytosiineja, ampiaisia ja muurahaisia.

Tilanne vaikuttaa idylliseltä, mutta koodaukseni on ihan kamalaa: se on sekavaa, tehotonta, ja itseään toistavaa, juuri sellaista mitä kaikki nörtit inhoavat. Ei siksi, että se ei toimi vaan siksi että se ei ole kaunista. Kauneudentaju on hämmentävä asia. Miten voi olla, että minussa on aisti, jolla voin samaan syssyyn arvioida perhosen siipien, taivaan pilvien ja tietokone-koodin laatua? Onko kauniilla perhosella ja kauniilla koodilla jotain yhteistä?

Se, miksi jokin on kaunista ja jokin on rumaa, on suuri mysteeri runoilijoille ja mystikoille, mutta ja vielä suurempi luonnontieteilijöille. Evoluutiobiologian salapoliisitkaan eivät oikein pääse kauneuden jäljille. On helppo sanoa, että sokeri maistuu hyvältä, koska tarvitsemme sen tuottamaa energiaa. Mutta miksi koemme kauneutta? Mitä auttaa, että ajattelee ruusun olevan apilaa kauniimpi? Varsinkin, kun jonkun mielestä apila on ruusua kauniimpi! Miten jokin, joka on samalla niin yleistä ja niin henkilökohtaista voi kertoa meille mitään tärkeää maailmasta?

Kaikkein perusteellisimman vastauksen saan yllättäen vauvatutkijalta.

Vaikka luonnontieteet vaikenevat kauneudentajun edessä, kukaan tieteilijä ei väitä, ettei kauneutta ole. He vain kohottavat olkiaan, ottavat hatun kouraansa ja jättävät kauneudesta puhumisen runoilijoille. Päätän itsekin ottaa hatun kouraani ja esitän kysymyksen kaikille tieteilijöille, joita kohtaan: Mitä on kauneus? Saan lukuisia vastauksia. Evoluutiobiologit sanovat kauneudentajun olevan seksuaalisuuden evolutiivinen sivutuote. Kemistit vaivaantuvat ja vaihtavat puheenaihetta. Psykologit sanovat kauneuden olevan sitä, kun ulkoinen maailma sopii yhteen sisäisen mallin kanssa. Teologit sanovat kauneuden olevan Pyhän Hengen läsnäoloa. Matemaatikot sanovat kauneuden olevan looginen ketju.

Kaikkein perusteellisimman vastauksen saan yllättäen vauvatutkijalta: ”Ajattele maailmaa vauvan silmin”, hän sanoi. ”Vauvan silmissä kaikki on hirveää sekamelskaa. Koita siinä ymmärtää, mikä on mitäkin. Ensin on erotettava vanhempien kasvot muusta sekamelskasta, sitten on erotettava esineet toisistaan ja ymmärrettävä niiden tarkoitus ja suhteet. Ja ymmärtäminen on työlästä puuhaa. Kannattaa siis aloittaa ymmärtämisurakka niistä asioista jotka ovat monimutkaisuuteensa nähden helppo ymmärtää. Siis esimerkiksi symmetriset asiat: jos ymmärrät yhden puolen perhosesta, voit samalla vaivalla ymmärtää koko perhosen.”

Kehitysbiologin mukaan kauneuden taju on siis eräänlainen kartta tai kompassi kaaoksen ymmärtämiseen. Se ajaa meitä suuremman ymmärryksen äärelle saamalla meidät keskittämään rajalliset henkiset voimavaramme taloudellisesti, kun tutkimusmatkailijoina rämmimme monimutkaisen maailman mantuja.

Siksi minun koodini on ruma: se tekee monimutkaisesta asiasta yhä sekavamman.

Siksi nokkosperhonen on kaunis: se tekee monimutkaisesta asiasta hieman yksinkertaisemman.

 

Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi