Raulo: Kun maailma on tarpeeksi sekaisin, Picasson Guernica-maalaus näyttää selkeältä
Ihmissielun kauneus piilee siinä, että pystymme katsomaan maailman mysteerejä samanaikaisesti monelta eri puolelta.
Kun Oxfordin eläintieteellinen tiedekunta suljettiin asbestivuodon takia, tutkijoille annettiin neljä tuntia aikaa tyhjentää koko talo. Geenimuunnellut kärpäset laitettiin purkkiin, laboratoriotarvikkeet pantiin laareihin ja kuljetettiin turvaan, niin kuin muurahaiset kuljettavat munat turvaan pesän mentyä rikki. Kun kuljin työkaverini kanssa tyhjillä käytävillä, talossa vallitsi postapokalyptinen kaaos: sikin sokin lojuvia pahvilaatikoita, täytettyjä eläimiä, rikkinäisiä koeputkia. Rätisevän loisteputkilampun kajossa välkkyi pahaenteinen Picasson Guernica-juliste.
”Se kertoo sodasta”, työkaverini sanoi. ”Meillä oli mummolassa tämä sama taulu, mutta silloin en ymmärtänyt siitä mitään. Nyt se tuntuu paljon selkeämmältä”. Kaaoksen keskellä Guernica sopi hylätyn laboratorion seinään kuin kukka-asetelma sairaalan odotushuoneeseen. Kun kuvakielen sekavuus on arkipäivää, taulun sanoma sodan julmuudesta on kirkas ja selkeä.
”Ha! Se on hyvä kaaosmittari: kun Guernica vaikuttaa ihan business as usual -taululta, se on varma merkki, että ympäröivä maailma on sekaisin”. Nauroimme ja sulloimme julisteen reppuun muiden hylättyjen aarteiden kera.
Arkitodellisuutemme on kuin valokuva jostain paljon moniulotteisemmasta maailmasta ja kuvat ovat aina yksinkertaistuksia.
Picasson maalaukset ovat ristiriidassa arkitodellisuuden kanssa. Mutta niin on arkitodellisuuskin usein ristiriidassa laajemman todellisuuden kanssa. Arkitodellisuutemme on kuin valokuva jostain paljon moniulotteisemmasta maailmasta ja kuvat ovat aina yksinkertaistuksia. Picassoa tämä harmitti. Hän halusi esittää kuviensa kohteen joka puolelta samanaikaisesti.
Todellisuudessa yhdenkin kuvan tekeminen on taidonnäyte: ihmislajilla on poikkeuksellinen taipumus kuvata kolmiulotteisia asioita kaksiulotteisina kuvina. Se on vaativa kognitiivinen prosessi, johon eivät muut eläinlajit helposti pysty. Siihen liittyy ihmislajin yhteinen sopimus siitä, että omenan kuva on aina vain yksi näkökulma omenaan. Osa omenasta jää aina kuvan tavoittamattomiin.
Kolme vuotta myöhemmin pakkaamme toimistoa laatikoihin, yliopiston sulkiessa ovensa pandemian edellä. Holtittomaksi leviävien paperipinojen joukosta löytyy tietysti kaapin pohjalle unohtunut Guernica-juliste. Jälleen kerran on kaaosmittarin aika. Selitän työkaverilleni teorian siitä, miten Picassoa on helpompi ymmärtää, kun kaikki on kaaoksessa.
”Kaaos auttaa meitä hahmottamaan monimutkaisia asioita” filosofoin. Työkaverini jatkaa: ”Matemaatikot olisivat eri mieltä”. ”Ehkä kriisi saa meidät hämmentymään yhdessä ja katsomaan samaa asiaa monien silmien kautta, niin kuin Picasso. Kaaoksessa on helpompi ymmärtää maailman monitulkitaisuutta koska on alttiimpi empatialle, ja sitä kautta eri näkökulmille samaan todellisuuteen.”
Ihmissielun kauneus piilee siinä, että yhteisvoimin pystymme katsomaan maailman moniulotteisia mysteerejä samanaikaisesti monelta eri puolelta. Jos luotamme siihen, että jokaisen näkökulma, jokainen maisema jonka jaamme, on tosi, voimme rakentaa niistä syvällisen kuvan maailmasta.
Mutta se ei onnistu yksin. Picasso käytti koko elämänsä yrittäessään kuvata maailmaansa samaan aikaan eri puolelta. Hänen työnsä ovat kiistatta arvokkaita, mutta ne eivät onnistu siinä mitä hän kunnianhimoisesti yritti, eivät ne kuvaa jonkin asian olemusta kaikilta puolilta. Ne ovat yhä yhden miehen hajataittoisia maisemia. Ja se ”toinen näkökulma”, jota hän etsi, ehkä istui mallin tuolilla. Tai seisoo taidemuseossa, laboratorion käytävällä, mummolan sohvalla, ja tuijottaa hänen maalaustaan, hieman eri kulmasta kuin hän itse.
Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
.jpg)
Raulo: Jumala voi pudota kirsikkapuusta kahvikuppiin
PuheenvuorotAjatus siitä, että Jumala hallitsee ihmisiä ja ihminen luontoa, on monin tavoin ongelmallinen.
