null Kehitysvammaisia palveleva Rinnekoti liittyi osaksi Diakonissalaitosta – ”Tarvitsemme lisää työntekijöitä”

Ajankohtaista

Kehitysvammaisia palveleva Rinnekoti liittyi osaksi Diakonissalaitosta – ”Tarvitsemme lisää työntekijöitä”

Toimitusjohtaja Olli Holmströmin mukaan tavoitteena on tehdä hyvää bisnestä, jolla tuotetaan lisäarvoa asiakkaille. Diakonissalaitos ilmoittaa arvoikseen kristillisen lähimmäisenrakkauden, ihmisarvon ja uudistamisen.

Kehitysvammaisille ja autismin kirjon henkilöille palveluja tarjoava Rinnekoti liittyi vuodenvaihteessa osaksi Diakonissalaitosta.

Kyseessä oli kotiinpaluu: vuonna 1927 toimintansa aloittanut Rinnekoti oli alkujaan osa Diakonissalaitosta.

– Siihen aikaan Rinnekodin toiminta oli niin erilaista kuin Diakonissalaitoksen perustoiminta, että se oli perusteltua eriyttää omaksi säätiökseen, kertoo Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström.

– Nyt huomaamme jälleen toimivamme hyvin samalla lailla, joskin vähän eri asiakaskuntien kanssa.

Diakonissalaitos on Suomen ensimmäisiä sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavia yrityksiä. Se perustettiin vuonna 1867, ja sillä on vanhastaan kristillinen arvopohja. Diakonissalaitos ilmoittaa arvoikseen kristillisen lähimmäisenrakkauden, ihmisarvon ja uudistamisen.

Diakonissalaitos työllistää 2 300 ihmistä kautta Suomen.

Irtisanomisia ei ole edessä – päinvastoin

Diakonissalaitos ja Rinnekoti ovat yhdistäneet tukipalvelujaan jo parin vuoden ajan. Nyt oli sopiva hetki iskeä hynttyyt yhteen.

Olli Holmströmin mukaan ratkaisuun eivät vaikuttaneet ensisijaisesti taloudelliset syyt.

– Tietenkin yhdistyminen tuo meille synergian kautta kustannustehokkuutta. Ykkösasia on kuitenkin se, että näin pystymme tuottamaan parempia palveluita.

Holmströmin mukaan Rinnekodin ja Diakonissalaitoksen työntekijöillä on toisiaan tukevaa osaamista. Rinnekodissa työskennellään kehitysvammaisten kanssa, ja yhä useampi kehitysvammainen on ikääntynyt. Diakonissalaitoksella taas on vankkaa kokemusta ikääntyvien kanssa työskentelystä.

– Voimme tarjota asiakkaille laajempia ja monipuolisempia palveluita. Henkilökunnalle taas aukeavat laajemmat uramahdollisuudet, Holmström sanoo.

Hänen mukaansa yhdistyminen ei aiheuta irtisanomisia tai yt-neuvotteluja.

– Päinvastoin: me tarvitsemme koko ajan lisää työntekijöitä.

Rinnekodilla on historiassa ollut vaikeitakin vuosia, mutta tällä hetkellä se on Holmströmin mukaan ”erittäin hyvässä kuosissa” ja ”vahvalla kasvukaistalla”.

Yhdistymisessä on myös riskinsä.

– Kun organisaation koko kaksinkertaistuu yhdessä yössä, on tärkeää pysyä ketteränä. Se on minun ja johtamistason haaste, Holmström sanoo.

– Meidän täytyy myös pitää hyvää huolta siitä, ettei Rinnekodin vahva brändi kärsi yhdistymisessä.

Bisnes on ensisijaista, mutta se on erilaista bisnestä

Sekä Rinnekoti että Diakonissalaitos ovat niin sanottuja yhteiskunnallisia yrityksiä. Yhteiskunnalliset yritykset toimivat samalla markkinakentällä kuin muutkin, mutta niiden ensisijainen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa vaan toteuttaa yhteiskunnallisia tavoitteita.

– Pyrimme tuottamaan voittoa voidaksemme kanavoida sen asiakasryhmiemme hyväksi. Siinä me erottaudumme monista muista sote-palveluyrityksistä, Olli Holmström selittää.

Bisneskö siis ei ole Diakonissalaitokselle ensisijaista?

– Bisnes voi olla ensisijaista, mutta se on sellaista hyvää bisnestä, jolla tuotetaan lisäarvoa asiakkaille.

Holmström toivoo, että Diakonissalaitoksen työntekijät voivat kokea, että heidän työllään on merkitystä.

– Että me olemme osa suurempaa tarinaa ja työskentelemme ihmisarvon puolesta. Haluamme kaikella työllämme rakentaa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.