Projektipäällikkö Robert Koski Diakonissalaitokselta lähti työparinsa kanssa viemään koditonta Hietaniemen palvelukeskukseen.
”Jotkut kadulla kohtaamamme ihmiset eivät ole kuulleetkaan koronasta” – Diakonissalaitos tukee heikoilla olevia myös poikkeusoloissa
Vaikka Helsingin kadut ovat hiljenneet, Diakonissalaitos jatkaa siellä työtään. Päihde- ja mielenterveysongelmaiset, vanhukset, nuoret ja kodittomat tarvitsevat yhä apua.
Diakonissalaitos auttaa niitä, jotka tarvitsevat normaalitilanteessakin tukea eniten: yksinäisiä vanhuksia, asunnottomia ja erilaisista riippuvuuksista kärsiviä. He kuuluvat riskiryhmiin ja ovat nyt koronavirusepidemian aikana erittäin haavoittuvassa asemassa.
Apu jatkuu, vaikka myös Diakonissalaitos joutuu miettimään toimintatapojaan koronaviruksen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Diakoniajohtaja Ilkka Kantolan mukaan toimintaa, jossa kokoonnutaan yhteen, on peruutettu ja siirretty odottamaan aikaa, jolloin viruksen aiheuttama uhka on torjuttu.
– Koronavirusepidemia pakottaa meidät nyt ottamaan fyysistä etäisyyttä toisiimme. Sen tähden otamme laajasti käyttöön nykyaikaiset viestinnän keinot varmistaaksemme sen, että ihmiset voivat kokoontua ajatuksineen, pelkoineen ja toiveineen ja löytää turvaa toisistaan. Fyysisesti etäällä, mutta henkisesti lähellä. Tämä on nyt tärkeää, Kantola sanoo.
Diakonissalaitos auttaa Kantolan mukaan mahdollisimman monia myös poikkeustilanteessa. Ikäihmisiä tukevat projektityöntekijät tapaavat asiakkaita tarvittaessa kodin ulkopuolella, ja esimerkiksi yhteiset sovitut lääkärikäynnit toteutetaan. Vamos-nuoriin ollaan yhteydessä puhelimitse sekä netin ja sosiaalisen media kautta, ja valmentajat voivat sopia tapaavansa yksittäisiä nuoria ulkona. Tuki paperittomille ja romaneille jatkuu, esimerkiksi Helsingin kaupungin kanssa yhdessä sovittu hätämajoitus on avoinna.
On kaikkien etu, että heikoimmista huolehditaan
Kaikkia toiminnan jatkamiseen liittyviä ongelmia Diakonissalaitos ei ole vielä ratkaissut, niin uusi ja outo koronapandemian tuoma tilanne on. Ideoita työstetään ja toimintamalleja kehitetään parhaillaan.
– Suomessa arvioidaan olevan 60 000 nuorta, jotka eivät ole koulutuksessa, työelämässä, harjoittelussa eivätkä työvalmennuksessa. Näistä 20 000 on kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Vamos tekee työtä heidän parissaan ja pyrkii auttamaan yksilöllisellä tuella kouluun ja työelämään. On selvää, että he tarvitsevat tukea tässä ahdistavassa tilanteessa, Ilkka Kantola pohtii.
Liikkuvan väestön eli Itä-Euroopan romanien hätämajoitus jatkuu samoin kuin paperittomien välttämätön terveydenhoito. Hätämajoituksessa ollaan vain yötä, aamulla on jatkettava matkaa. Hätämajoituksessa voidaan jakaa myös tietoa epidemiasta.
Robert Koski ostaa ruokaa kohtaamalleen kodittomalle.
Kantolan mukaan on koko yhteiskunnan etu, että kriisitilanteessa jokaisesta huolehditaan. Tämä koskee myös kaduilla liikkuvia päihde- ja mielenterveysongelmaisia, joiden pariin HDL:n työntekijät yhä jalkautuvat Tukialus-hankkeessa.
– Tätä työtä jatketaan nyt vain yksilötapaamisilla. Sitä tekevät ihmiset, jotka ovat ammattilaisia ja joutuvat muutenkin varomaan mahdollisia tartuntoja, Kantola sanoo.
”Kutsumme asiakkaita meidän ihmisiksi"
Tukialus-hanketta vetää projektipäällikkö Robert Koski. STEA:n rahoittama hanke toimii Helsingissä, Tampereella, Lahdessa ja Jyväskylässä, ja sillä on seitsemän työntekijää.
Normaalisti päihde- ja mielenterveysongelmaisten pariin kaduille lähdetään työparina, jossa toinen on ammattilainen, toinen vapaaehtoinen vertaistyöntekijä. Vapaaehtoisia halutaan nyt suojella, joten Koski ja kaksi muuta Helsingin palkattua työntekijää ovat tänään liikkeellä yksin. Heillä on mukanaan asiakkaille tuttu punainen reppu.
– Kutsumme asiakkaita meidän ihmisiksi. Tehtävämme on auttaa ja tukea niitä, jotka viettävät aikaansa kadulla. Usein menemme heidän keskelleen juttelemaan. Nyt pysymme syrjemmällä ja kerromme, että olemme paikalla. Jos joku tarvitsee jossain asiassa apua, hän voi tulla kahden kesken juttelemaan, Koski sanoo.
Ei ole sänkyä, ei puhtaita vaatteita, ei edes vesijohtoa.
Koska monilla Kosken tapaamista ihmisistä ei ole kännykkää eikä mahdollisuuksia hoitaa asioitaan netissä, Koskella on punaisessa repussaan läppäri. Lisäksi sieltä löytyy ruokaa eli mustikkakeittoa ja hedelmäisiä energiapatukoita, hieman ensiaputarvikkeita, pesuvälineitä ja hygieniatuotteita naisille.
– Autamme monella tavalla. Puhuminen ja kuunteleminen on tärkeää monille, siis psykososiaalinen tuki. Autamme myös sosiaalietuuksien saamisessa ja viranomaisten kanssa asioinnissa. Olemme tarvittaessa mukana sosiaalityöntekijän tai asumispalveluiden tapaamisissa, joskus myös hammaslääkärissä. Kannattelemme ihmisiä sillä välin, kun he odottavat pääsyä katkaisuhoitoon. Jokainen päivä on erilainen, Koski kertoo.
Työntekijän repusta löytyy muun muassa pieni ensiapupaketti, lahjoituksina saatuja villasukkia, neuloja, kondomeja ja kuukautissuojia.
Osa kuulee koronasta ensi kertaa
Nyt työssä on mukana uusi ulottuvuus, vaarallisesta viruksesta kertominen.
– Osa kadulla tapaamistamme ihmisistä on siitä hyvin tietoisia. He seuraavat mediaa tiiviisti. Jotkut kadulla kohtaamamme ihmiset eivät ole kuulleetkaan koronasta. Esimerkiksi eilen tuli vastaan sellaisia ihmisiä. He elävät vain siinä hetkessä kadulla, Robert Koski sanoo.
Hänen mukaansa on hyvin tärkeää, että kaduilla liikkuvat ja monesti asunnottomat ihmiset saavat kuulla taudista ja siitä, miten sitä voi torjua. Monilla heistä on vaikeita perussairauksia, joiden vuoksi korona on heille iso riski. He tarvitsevat myös tietoa, mistä tässä tilanteessa saa terveysneuvontaa ja mistä saa ruokaa. Äärimmäisessä hädässä katutyöntekijä voi ostaa hieman ruokaa kaupasta.
– Jos ihminen asuu kadulla tai kavereiden nurkissa ja hänelle tulee vatsatauti, tilanne on vaikea. Ei ole sänkyä, ei puhtaita vaatteita, ei edes vesijohtoa. Näitä ihmisiä pitää auttaa oli korona tai ei, Koski sanoo.
– Meillä on työvaatteet, huolehdimme hygieniasta ja osaamme varoa eli pyrimme aina huolehtimaan omasta työturvallisuudestamme. Jatkamme tätä työtä. Jos sairastumme, meidän täytyy jäädä pois, Koski kertoo.
Koski toivoo, ettei sellaista tilannetta tule. Hän jatkaa matkaansa eteenpäin kaduilla, joilla näkyy paljon tavallista vähemmän väkeä. Kun muut eristäytyvät koteihinsa, monilla Kosken kohtaamista ihmisistä ei edes ole kotia, johon sulkeutua.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Diakoni kuuntelee yksinäisiä vanhuksia, sillä ääneen puhuminen on vaikeutunut ja sanasto saattaa olla hukassa
Hyvä elämäKorona-aikana Kannelmäen seurakunnan diakoni Heidi Metsälä on ollut yksi palvelutalojen asukkaiden harvoista juttuseuralaisista.
.jpg)
Raulo: Pandemia yhdistää ihmiskunnan
Puheenvuorot
