Matti Tikkanen on toiminut kolmella rippikoululeirillä riparivaarina.
Riparivaari Matti Tikkanen ei komentele vaan kuuntelee
Riparivaari tarvitsee herkät korvat, sillä nuoret uskoutuvat hänelle asioistaan. Matti Tikkaselta sujuvat myös saunamajurin tai roudarin hommat.
Sää on tälle kesälle tyypillisen vaihteleva, kun istumme riparivaari Matti Tikkasen kanssa kahvittelemassa Espoon Haukilahden rannassa. Pian saamme niskaamme kunnon ukkoskuuron, joten siirrymme sisätiloihin ihastelemasta Tikkaselle tuttuja maisemia.
Alue on Tikkaselle tuttu siksi, että hän ehti toimia kolme vuosikymmentä näkymän päässä sijaitsevan Ravintola Haikaranpesän vahtimestarina. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2011 ja ehti pohtia tovin, mitä seuraavaksi. Saamansa vinkin perusteella Tikkanen otti yhteyttä Leppävaaran seurakuntaan sillä seurauksella, että on toiminut kirkolla vapaaehtoisena jo neljä vuotta.
Riparivaarin pesti on kirkon hommista tuorein tuttavuus Tikkaselle. Alun perin hän lähti ruokapalkalla kipinämikoksi viikon mittaiselle leirille Pieksämäen Partaharjulle.
– Ensimmäinen leiri oli sisäänajo riparivaarin rooliin. Olin muun muassa kanttorin ja muidenkin työntekijöiden roudarina, jos tarvetta oli. Ja kokemus oli myönteinen, vaikka kesäkuun alussa keskellä metsää sananmukaisesti itikkalinnassa olimmekin, Tikkanen naurahtaa.
Saunamajuri ja leiriläisten kaveri
Seuraavalla leirillä Keuruun Isoniemessä Tikkanen oli jo matkaan lähtiessään riparivaari. Sääskiäkään ei ollut Tikkasen mukaan enää vaivaksi saakka.
Kyky tulla toimeen ihmisten kanssa on ominaisuus, joka auttoi Tikkasta hänen työssään vahtimestarina. Tästä on ollut hyötyä myös riparivaarin tehtävissä, jotka ovat moninaiset.
– Laitan grilliin tulet ja olen saunamajurina joka ilta.
Leirin pari ensimmäistä päivää kuluu tutustumiseen ja sen miettimiseen, mitä tehdään. Tikkasen tehtäviin kuuluu iltakymmeneltä nautitun iltapalan jälkeen kuulostella, että yhteentoista mennessä olisi hiljaista. Mutta niin kuin kaikki leirillä olleet tietävät, saattaa kellon kulku unohtua.
Pyörin nuorten joukossa aika ahkerasti, joten tiedän melko paljon. Mietin toisinaan, mitä jonkun nuoren kotona mahtaa tapahtua.
Kovistelemaan ei kuitenkaan aleta, sillä leirille tulo ja siellä olo perustuu vapaaehtoisuuteen. Riparivaarikaan ei ryhdy tiukkapipoksi. Hän ei saa komentaa, mutta ei hän itsekään ole komennettavana.
Nukkumaanmenoa ja muutakin leiriolemista haastaa arkipäiväinen asia, josta on tullut ikuisuusprobleema: kännykkä ja sen käyttö.
– Lapsilta pitäisi saada kännykkä pois, mutta kun vanhemmat ovat ihan samanlaisia. Ja kysymys ei kuitenkaan ole kuin viikosta – ei koko loppuvuodesta.
Kaikkein tärkeintä on yhdessäolo
Tikkasella ei ole omaa jälkikasvua, mutta saamansa palautteen mukaan hän tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Riparillakin hän on leiriläisten kaveri, jolle nuoret tulevat juttelemaan varsinkin leirin edetessä. Viikon mittaisella leirillä ”Tikkikseksi” nuorten nimeämälle riparivaarille ehditään uskoutua monenmoisista asioista. Hän pohtii kuulemaansa joskus leiriltä palattuaankin.
– Pyörin nuorten joukossa aika ahkerasti, joten tiedän melko paljon. Mietin toisinaan, mitä jonkun nuoren kotona mahtaa tapahtua. Siellä taustalla voi olla mitä tahansa, asiaa mitenkään suurentelematta.
Itsekin opettajavanhempien lapsena Tikkanen sanoo kunnioittavansa kaikkia leireillä olevia pedagogeja, niin pappeja, kanttoreita kuin diakonejakin. Sen havainnon hän on kuitenkin tehnyt, että leiriläiset ovat vaiheessa, jossa yhdenlaisella pedagogiikalla tunnit sujuvat jouhevammin kuin toisella.
– Kuri pitää tietysti olla, mutta toisaalta tuossa iässä pitäisi osata antaa oikeassa kohdassa vähän löysää, Tikkanen miettii.
– Tosin onpa niinkin käynyt, että joskus se ”inhottava” opettaja on ollut kymmenen vuoden päästä puheissa se paras opettaja.
Reilun viikon yhdessäolo ja leiriolosuhteet – sääskillä tai sääskittä – saattavat myös kiristää jonkun pinnaa. Haasteista huolimatta ”Tikkis” on lyönyt kaikkien kanssa kättä päälle sovinnon merkiksi, kun on tullut aika lähteä eri suuntiin.
– Nuorilla voi olla koti-ikävää, tai poika- ja tyttökaverin ikävä. Pojilla voi syntyä leirin aikana näyttämisenhalua – syystä tai toisesta.
Tikkasella on nyt takanaan kolme rippileiriä. Toivon mukaan jatkoakin seuraa. Viime leirillä kaikki viihtyivät, ruoka oli hyvää ja ilmat – no, niille ei mitään mahda. Riparivaarista oli mukava katsoa nuoria, jotka lauloivat ja kuuntelivat psalmeja mielellään. Iltarukoushetkessä nuoret ja riparivaari lauloivat samasta kirjasta.
Tikkaselle, niin itsenään kuin riparivaarinakin, yhdessäolo on kaikesta tärkeintä. Ja niinpä yksi asia on varma: riparilta kotiin lähteminen on aina haikeaa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tulevaisuuden ripari on enemmän nuorten näköinen
Hyvä elämäUudessa rippikoulun opetussuunnitelmassa korostuu nuorten osallisuus. Tämä vuoden riparilaiset Viivi-Maaria Ulenius ja Jonathan Dogbe toivovat, että ainakaan kunnon leiriviikosta ei luovuta.
