Mortti Aittokoski ohjaa pelastusvene Emmiä, kun päällikkö Anni Muukkonen johtaa merellistä avustustehtävää.
Ripeän toiminnan joukot auttavat merihädässä – ”Helteellä kaikki saippuakipot lähtevät merille”
Kirkko ja kaupunki hyppäsi pelastusveneeseen keskellä Espoon Meripelastajien kiireistä kesää. Vilkas huviveneily pitää vapaaehtoiset pelastajat hommissa. Meripelastuksessa kiehtovat vesille pääsy, yhteishenki ja jännitys.
Olemme ehtineet vitsailla parin minuutin ajan Espoon Meripelastajien laiturin trooppisesta mikroilmastosta Haukilahden rannassa, kun päällikkö Anni Muukkosen, 45, radiopuhelimen särinä keskeyttää juttutuokion.
– Tuliko lähtö?
– Juu nyt mennään.
Paukkupelastusliiveihin sonnustautunut miehistö nostelee ripeästi viimeiset tavarat laiturilta kolmetoistametrisen pelastusvene Emmin uumeniin. Moottori murahtaa käyntiin ja köydet irrotetaan laiturista.
Mortti Aittokoski, 30, ottaa kuskin paikan ohjaamon oikeasta etulaidasta. Ohjaaminen on tuttua hommaa neljän kauden kokemuksella, mutta Emmi-alus on tuore kalustohankinta ja vaatii siksi keskittymistä.
Miehistön harjoittelija Sally Kurppa, 16, istuu Aittokosken viereen navigoimaan.
– Aloitin joskus 12–13-vuotiaana. Iskä oli näissä hommissa Helsingissä ennen kuin synnyin, niin hän keksi laittaa hakemuksen mun puolesta, Kurppa kertoo.
Kansimiehenä toimii kahdeksan vuoden kokemuksella päällystöharjoittelija Otto Kiiski, 22, apunaan Patrik Niemi,15.
Niemi on laivapoppoon kuopus ja suorittaa nyt ensimmäisiä partioajojaan.
– Kerran kun tultiin omalla veneellä kotilaituriin, näin Espoon meripelastuksen hinaavan jotain venettä. Pohdiskelin perheen kanssa, että voisinko päästä mukaan. Kävin laiturilla kysymässä ja sieltä sanottiin, että haku on auki, Niemi muistelee.
– Kun pääsin mukaan, olin ihan haltioissani. Täällä mä tykkään olla. Olen ollut junnutoiminnassa nyt kaksi vuotta ja siirryn syksyllä miehistöön harkkariksi.
Sally Kurppa, Patrik Niemi ja Otto Kiiski ovat vesillä kuin kotonaan. Kaikki kolme ovat Espoon Meripelastajien nuorisotoiminnan kasvatteja.
Pelastusveneen päällikkö Anni Muukkonen kuuntelee tarkkaan, kun radiopuhelimeen kantautuu avunpyyntö purjeveneeltä.
Pelastusvene Emmi on hankittu Espoon Meripelastajille vastikään yksityisen lahjoittajan turvin. ”Aiempi veneemme oli niin helppo ohjata, että siinä ei oppinut mitään. Emmi tuo tervetullutta haastetta”, arvioi Anni Muukkonen.
Pelastusvenettä ohjataan perinteisen, rattia muistuttavan ruorin sijaan erilaisilla vivuilla. Jettien eli sivusuihkujen avulla vene voidaan pitää paikallaan tehtävän aikana tai kääntää ketterästi akselinsa ympäri.
Merellinen avustustehtävä
Ajamme Haukilahden satama-altaasta Miessaarenselälle. Synkkiä pilviä nousee etelästä päin ja aurinkoinen hellepäivä muuttuu hetkessä painostavan harmaaksi.
Anni Muukkonen puhuu vuoroin radiopuhelimella miehistölleen ja vuoroin veneen sisäpuhelimesta merivartiostolle sekä apua soittaneelle veneelle. Yltyvän tuulen humina vaikeuttaa yhteydenpitoa.
– Nyt ei ole hätätilanne, vaan kyseessä on merellinen avustustehtävä. Etsimme konevikaista purjevenettä, joka pitää todennäköisesti hinata satamaan, Muukkonen kertoo luuri korvallaan.
Meripelastajat skannaavat tottuneella silmällä edessä avautuvaa selkää, jolla suhaa ristiin rastiin veneitä ja leijalautailijoita. Todennäköinen kohde kelluu vähän matkan päässä kahden laivaväylän risteymäkohdassa.
Muukkonen tarkkailee purjevenettä kiikareilla ja huomaa sen kyljessä tuoreen Trossi-tarran. Se kertoo, että vene maksaa Suomen Meripelastusseuralle palvelusta, joka takaa hinausavun.
– Hyvä heille, sillä hinauksen tuntihinta Emmillä kipuaa sinne 320 euroon.
Tuuli aiheuttaa pieniä lisähaasteita hinausoperaatioon.
Kun lähestymme purjevenettä, Sally Kurppa siirtyy navigointipaikalta kannelle laskemaan köyttä. Englanninkielisten purjeveneilijöiden kanssa sattuu pieniä kommunikaatiokatkoksia, mutta he näyttävät onnellisilta, kun apu saapuu.
– Selvisikö kotisatama? Otetaan ensin perään, laitetaan 15 tai 20 metriä köyttä. Kiinnitetään kylkeen vasta satama-altaan suulla, kun tässä on tätä tuulta, Muukkonen kuuluttaa radiopuhelimeen, jotta kannella olijat kuulevat tuulen suhinan läpi.
Mortti Aittokoski kikkailee ruorissa kaasulla ja sivusuihkuilla eli jeteillä niin, että pelastusalus pysyy paikallaan purjeveneen nokan edustalla samalla, kun meripelastajien kansimiehistö kiinnittää sen hinaukseen.
Meidän kiireaika on silloin, kun on aurinkoa ja hellettä. Silloin kaikki saippuakipot lähtevät merille.
Satamaa lähestyttäessä purjevene siirretään pelastusveneen kylkeen, mikä onkin tarkkaa hommaa, sillä kevyt hinattava saattaa helposti ajelehtia vetäjän ohi.
– Pistetään kiinni siihen kakkosknaapiin ja fendarit väliin, Otto Kiiski ohjeistaa kansimiehistöä merislangilla, jota kaikki näyttävät ymmärtävän vaivattomasti.
Purjehtijat ovat yhtä hymyä, kun vene saadaan saateltua omalle satamapaikalleen.
Sally Kurppa ja Patrik Niemi huolehtivat hinausköydestä takakannella. ”Jos en tiennyt mitä nyt tapahtuu, mikä on suunnitelma, kävin kysymässä. Homma rullasi aika hyvin”, arvioi Niemi, jolle hälytyskeikka oli meripelastajauran kolmas.
Mortti Aittokoski seuraa puikoista, kun Sally Kurppa kiinnittää purjevenettä pelastusveneen kylkeen. Pelastusvenettä pitää ajaa samaa tahtia köyden mitan päässä ajelehtivan purjeveneen kanssa, jotta kiinnitys onnistuu.
Avustustehtävästä laaditaan kirjallinen tosite, johon merkitään hinattavan veneen nimi ja rekisteri.
Kiireisimpiä ovat helleviikot
Avustuskeikan jälkeen hikinen miehistö kerääntyy Emmin takakannelle hörppimään kivennäisvettä. Lämpötila hipoo kolmeakymmentä sekä ulkona että Emmin ohjaamossa.
– Meidän kiireaika on silloin, kun on aurinkoa ja hellettä. Silloin kaikki saippuakipot lähtevät merille, Anni Muukkonen naurahtaa.
Usein Espoon Meripelastajat hoitavat juuri konerikkoisten veneiden hinauksia tai irrottavat merihätään joutuneita karikoista. Totisemmissa tilanteissa pelastetaan myös veden varaan joutuneita.
Juuri edellisenä päivänä sama miehistö lähti keikalle viranomaisten avuksi etsimään uupunutta leijalautailijaa vedestä.
– Kyllä siinä sai vähän henkseleitä paukutella. Alueella oli jo useita viranomaisia paikalla etsimässä kun saavuttiin, ja meidän Sally äkkäsi lautailijan heti, Muukkonen kertoo ylpeänä.
Emmin miehistöllä on riittänyt helleviikolla töitä. ”Eilinen ihmisen pelastustehtävä oli urani tähän mennessä mielenkiintoisin”, Sally Kurppa kertoo.
Edullinen ja henkiä pelastava harrastus
Espoon Meripelastajat on Suomen Meripelastusseuran alainen vapaaehtoisyhdistys, jonka tehtävänä on partioida merellä ja avustaa viranomaisia meripelastustehtävissä. Toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla, sosiaali- ja terveysministeriön myöntämillä STEA-avustuksilla sekä lahjoituksilla.
Suomen Meripelastusseuran alaisia vapaaehtoisyhdistyksiä on Espoon lisäksi muun muassa Helsingissä, Hämeenlinnassa, Pirkanmaalla, Vaasassa, Kotkassa, Oulussa, Kuopiossa, Mikkelissä ja Joensuussa.
Yhdistyksiä on ympäri Suomen, myös sisävesillä. Niiden alukset tunnistaa kyljen SAR-kirjainyhdistelmästä, joka merkitsee search and rescue, eli etsintä- ja pelastustoiminta.
Suomen Meripelastusseuran mukaan vapaaehtoiset meripelastajat suorittavat vuosittain noin pari tuhatta tehtävää ja pelastavat useita kymmeniä ihmishenkiä.
Vapaaehtoiseksi meripelastajaksi voi hakea veneilytaustasta riippumatta, sillä yhdistykset kouluttavat miehistönsä kattavasti. Tärkeintä ovat hyvät ryhmätyötaidot, into sekä valmius ajalliseen sitoutumiseen.
Harrastuksena meripelastus on edullinen, sillä Espoossa kausimaksu on 42 euroa, eivätkä varustehankinnatkaan ole pakollisia.
– Jotkut parin euron puutarhahanskat on hyvä olla. Meillä on Espoossa hyvä tilanne, sillä yhdistyksellä on yhteisiä kuoriasuja ja kuivapukuja. Kun on kansimiestasolla, saa tilata omat, mutta aika moni käyttää noita, mitä meiltä kaapista löytyy, kertoo Anni Muukkonen.
Kaikkien Espoon Meripelastajien liiveissä on SAR-tunnus. Kun harjoittelija nousee miehistön jäseneksi ja mahdollisesti siitä eteenpäin aina päällystöön asti, hän saa lisäksi liiveihinsä arvoaan merkitsevän tunnuksen.
Mereltä ei meinaa malttaa pysyä poissa
Anni Muukkonen on ollut vapaaehtoisena Espoon Meripelastajien toiminnassa vuodesta 2011 lähtien. Päällikkötehtävissä hän on toiminut seitsemän vuotta.
– Olen veneillyt lapsesta saakka, mutta sitten menin naimaan maakravun. Oli pakko keksiä joku kustannustehokas tapa päästä vesille. Enkä meinaa malttaa poissa pysyä, Muukkonen kertoo.
Jotain piti keksiä, pakko oli päästä merelle.
Muukkonen vannoi talvella ottavansa vain kaksi päivystysviikkoa ja maksimissaan 30 meripäivää, jotta ehtisi palautua ja tehdä myös palkkatöitä.
– Nooh, kolme päivystysviikkoa tulin ottaneeksi ja meripäivätkin paukkuvat jo yli. Taitaa olla 31. päivä veneellä ja kautta on jäljellä vielä kolme kuukautta.
Myös muut miehistön jäsenet ovat sitä mieltä, että kaiken liikenevän ajan voisi viettää vesillä.
– Meillä on perheessä ollut vene pitkään, muttei enää muutamaan vuoteen. Jotain piti keksiä, pakko oli päästä merelle, toteaa Mortti Aittokoski.
– Kun nousen miehistön harjoittelijaksi, tulen olemaan täällä niin paljon kuin vain saan, Patrik Niemi kertoo.
”Mielenkiintoisin tehtävä, jolla olen ollut, oli maastopalon sammutus. Se ei ole rutiinia, vaan täytyi mennä ihan vaan koulutuksen pohjalta”, Otto Kiiski kertoo. Kiiski perehtyy tällä hetkellä päällystöharjoittelijana miehistön johtamiseen.
Partiointi on palkitsevaa ja yhteisöllistä
Avustustehtävän lopuksi päällikkö Anni Muukkonen pitää purkutilaisuuden, jossa jokainen miehistön jäsen saa kertoa, miten tehtävä sujui.
Miehistön näkemykset eroavat siinä, miten vene olisi kannattanut kiinnittää ja hinata, mutta lopputulokseen he ovat tyytyväisiä.
– Hyvin ajettu ahtaassa paikassa, Otto Kiiski kehuu Mortti Aittokoskea.
– Mä vähän sähläsin sen hinausköyden kanssa, Sally Kurppa sanoo.
– Etkä sählännyt. Jos tuntui, että huusin sulle radiopuhelimen kautta, se johtui kovasta tuulesta eikä sun tekemisestä. Kansityöskentely oli juuri sopivan reipasta ja harkittua, sitä oli ilo seurata, Muukkonen arvioi.
Keskustelun kannustavasta sävystä käy selväksi, että miehistön jäsenet ovat kuin yhtä suurta perhettä.
– Yhteishenki on sellainen, että on mukava olla. On hyvä ilmapiiri, ja kun tykkää tehdä, niin siinähän se menee sujuvasti, Patrik Niemi tokaisee.
– Kyllä se hitsaa yhteen, kun kesäisin käytännössä asutaan viikkoja meidän saaressa, saunotaan ja nukutaan riippumatoissa, Muukkonen kertoo.
Tehtävän jälkeen miehistö suuntaakin saaritukikohtaansa Herrökobbenille grillaamaan.
Tyytyväinen miehistö huilaa kotilaiturissa Haukilahdessa hiostavan tehtävän jälkeen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Meripelastaja Anni Muukkonen: ”Veneily saaristossa on kuin olisi kirkossa”
Hyvä elämäMeripelastusaluksen päällikön Anni Muukkosen mukaan kovassa myrskyssä on hyvä tuntea tervettä pelkoa.
