null Rippikoulussa puhutaan myös seksistä

Rippikoulun seksuaalikasvatukseen kuuluu myös eettinen pohdinta, kertoo pastori Riikka Wikström. Kuva: Suvi Sievilä

Rippikoulun seksuaalikasvatukseen kuuluu myös eettinen pohdinta, kertoo pastori Riikka Wikström. Kuva: Suvi Sievilä

Hyvä elämä

Rippikoulussa puhutaan myös seksistä

Nuoria kiinnostaa, mitä heiltä seurustelukumppanina odotetaan.

Korson seurakunnan riparilla Holman kurssikeskuksessa on vietetty ihmissuhdeiltaa. Nuoret ovat kirjoittaneet värikkäille tarralapuille ajatuksiaan: "Rakkaus on perseestä." "Voiko seksistä kieltäytyä, jos seurustelee?" "Voi tulla raskaaksi nuorena, jos ei tiedä, mitä tekee." Seurustelun lisäksi on pohdittu myös perhettä ja ystävyyttä.

Nuoriso- ja rippikoulupappi Riikka Wikström on ripareita vetäessään huomannut, että kaikki rippikoululaiset eivät kykene vielä keskustelemaan seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä kiusaantumatta tai hihittelemättä. Siksi on luontevampaa puhua samalla muistakin tärkeistä ihmissuhteista.

Ihmissuhdeillan aikana nuoret esittivät nimettöminä kysymyksiä, jotka heitä kiinnostivat ja askarruttivat. Sen jälkeen kysymyksiä pohdittiin yhdessä.

– Nuoret näkevät, että kaikilla on samanlaisia kysymyksiä. He eivät ole yksin niiden kanssa, Wikström kertoo.

Hänen mukaansa nuoria kiinnostaa ennen kaikkea se, mitä vastakkaisen sukupuolen edustajat heiltä odottavat.

– Usein nuoret kuvittelevat, että odotukset liittyvät ulkonäköön, että pitäisi olla hyvännäköinen tai pitäisi olla tietty ruumiinrakenne. Kun he kuulevat toistensa kommentteja, he yllättyvät. Toiveet ovatkin paljon suloisempia. Usein toivotaan, että seurustelukumppanilla olisi hyvä sydän ja hän olisi lempeä ja empaattinen.

 

Kun rippikoulussa käsitellään seksuaalisuutta, ydinviestin pitäisi Riikka Wikströmin mielestä olla, että jokainen on hyväksytty ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Wikström on kuitenkin huomannut, että nuorilla saattaa olla hyvinkin toisenlainen käsitys siitä, mitä kirkko opettaa.

– Eräänä päivänä aivoriihessä mietittiin, mikä on syntiä, ja nuoret saivat heitellä asioita. Tosi moni niistä liittyi seksiin, mainittiin esimerkiksi esiaviollinen seksi ja masturbointi. Jostain ne stereotypiat vaan tulevat.

Usein toivotaan, että seurustelukumppanilla olisi hyvä sydän ja hän olisi lempeä ja empaattinen.

Millaisena minä kelpaan tässä porukassa ja näille aikuisille? Se on nuoren peruskysymys myös silloin, kun rippikoulussa käsitellään seksuaalisuutta ja ihmissuhteita, kertoo kirkkohallituksen kasvatuksen ja perheasioiden apulaisjohtaja, teologian tohtori Jarmo Kokkonen.

– Hyväksytyksi tulemisen kokemus on usein paljon tärkeämpää kuin rippikoulun tiedollisen läksyn suorittaminen, hän painottaa.

 

Seksuaalisuuden, seurustelun ja sukupuoli-identiteetin käsittely on kirjattu rippikoulusuunnitelmaan, ja Kokkosen mukaan nuoret myös odottavat aihepiirin käsittelyä.

– Nuori odottaa intuitiivisesti, että käsittelytapa on jotakin muuta kuin se, mikä tulee häntä vastaan koulun terveyskasvatuksessa.

Kokkosen mielestä rippikoululla voi olla paljonkin uutta annettavaa, jos ryhmä on riittävän turvallinen. Silloin nuorella on mahdollisuus kuulla toisilta nuorilta aitoa puhetta.

– Usein nuori luulee, että kaikki muut ovat häntä kokeneempia. Turvallisessa ryhmässä nuori uskaltaa sanoa, että en ole koskaan seurustellut tai minulla ei ole vielä kokemusta.

Aito puhe purkaa myös sukupuolten välisiä stereotypioita. Usein tytöt haluavat tietää, ajattelevatko pojat oikeasti vain tyttöjen muotoja.

– Kun ryhmissä keskustellaan seurustelun pelisäännöistä, sekä tytöt että pojat pitävät tärkeimpinä asioina rehellisyyttä, luottamusta, puhumista ja asioista sopimista, Kokkonen kertoo.

Kokkosen mukaan seksuaalisuus ja toisen ihmisen sylissä koettu intiimi läheisyys on pohjimmiltaan pyhää. Kirkon ihmiskäsityksen mukaan ihmisruumis on pyhä, ja sitä tulee varjella. Toisen ihmisen intimiteetin loukkaaminen on aina pyhäinhäväistys.

– Samalla pyhyyden taju varjelee lankeamasta moralismiin ja pikkutarkkoihin sääntöihin. Pyhää ei voi ottaa haltuun. Pyhyys ja rakkaus ovat lahjoja ja salaisuuksia, jotka eivät ole ihmisen määriteltävissä. Tämä olisi hyvä muistaa myös avioliittoa koskevassa keskustelussa.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

"Ihmiset ovat omanlaisiaan ja niin sen kuuluukin olla", sanoo kirkolle sukupuoli- ja seksuaalioppaan toimittanut Heli Pruuki

Hyvä elämä

Kirkossa työskentelevä pari- ja seksuaaliterapeutti ajattelee, että vain harvoja asioita kannattaa tuomita suoralta kädeltä. Onko porno yksi niistä?



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.