Ruuskanen: Läheinen ihmissuhde syntyy murtumasi, ei kiiltokuvasi kautta

Ruuskanen: Läheinen ihmissuhde syntyy murtumasi, ei kiiltokuvasi kautta

Jos haluaa ihmisiltä ihailua, voi olla ihan hyvä pysytellä sileässä ja ehjässä pinnassa. Jos haluaa todellista kiintymystä, tulisi näyttää jotakin ihan muuta.

Kuka lohduttaisi Nyytiä? on Tove Janssonin lapsille suunnattu kuvakirja rakastumisesta ja rakkauteen suostumisesta. Yhtä paljon se on myös aikuiselle kertomus kaipuusta ja yksinäisyydestä. Siinä Nyyti näyttäytyy yksinäisenä ja pelokkaana hahmona. Vasta kun hän saa yhteyden kaltaiseensa, kenties vieläkin suojattomampaan Tuittuun, kykenee hän ”selän kääntämisen” sijaan avautumaan ihmisille ja maailmalle. Nyytin uskallus olla tarpeen tullen rohkea ja ylittää omat rajansa on avain rakkauteen. Yllykkeenä toimii Tuitun lähettämä avunhuuto pullopostin muodossa.

Kun etsimme yhteyttä ihmisiin, rakastettua, kumppania tai ystävyyttä, on meille nykyään tarjolla monenlaisia kommunikointivälineitä pullopostin lisäksi. Nykyaikaisilla nettialustoilla esittelemme elämäämme ja itseämme. Monilla meistä on luonnollinen tarve näyttää itsestämme tietynlainen puoli. Riippuu ihmisestä minkälainen, mutta usein kuitenkin jollain tavoin editoitu ja siloteltu. Jos esitetään puutteita tai heikkouksia, niin nekin esitetään usein huumorin, tyypillisesti itseironian keinoin.

Todellista murhetta, surua, yksinäisyyttä ja kauhua alustoilla on vaikea esitellä. Enkä sanoisi että pitäisikään. On äärimmäisen hyvä osata suojata itseään. Mutta vaarana on, että paraatipuoli jää meihin ainoaksi ulottuvuudeksi silloinkin, kun astumme ulos alustoilta ulkomaailmaan.

Usein suuret ystävyydet tai rakkaustarinat saavat alkunsa siitä, kun näkee toisessa murtumakohdan.

Paljon riippuu tietenkin siitä, mitä ihmisiltä haluamme. Jos haluamme heiltä ihailua, voi olla ihan hyvä pysytellä sileässä ja ehjässä pinnassa. Mutta jos haluamme todellista kiintymystä, tulisi meidän näyttää jotakin muuta. Osoittaa murtuma, jonka kautta meistä näkyy jotain oleellista.

Kun näytämme heikkoutemme tai tuomme julki haavoittuneisuutemme, avaamme samalla väylän toiselle ihmiselle tulla lähelle. Kun näytämme itsestämme jotain murtunutta, annamme tarttumapintaa toiselle ihmiselle. Liian kiiltävästä ja silotetusta on vaikeampi saada otetta.

Usein juuri suuret ystävyydet tai rakkaustarinat saavat alkunsa siitä, kun näkee toisessa murtumakohdan, sellaisen, jonka itsessäänkin tunnistaa. Ja kun kaksi haavoittunutta kohtaa, se voi olla paitsi liittymisen ja jakamisen kohta, myös alku jollekin, jota ihmissuhteeksi kutsutaan.

Niin se oli Nyytillä ja Tuitullakin. Yhteiset kokemukset yksinäisyydestä, pelosta ja haavoittuvuudesta toivat ja lopulta sitoivat heidät yhteen. Tuittu viestitti rohkeasti kaipuutaan, Nyyti uskalsi ylittää omat pelkonsa. Molemmilla oli taito pysähtyä ja tarttua rakkauteen.


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi