Ruuskanen: Oman menneisyyden demoneja ei kannata kohdata aamuyön tunteina

Ruuskanen: Oman menneisyyden demoneja ei kannata kohdata aamuyön tunteina

On hyvä katsoa silmästä silmään totuutta siitä, että jotkut mahdollisuudet ovat elämässä ohitse. Mutta tähän tilintekoon ei kannata ruveta aamuyön tunteina, koska silloin ahdistus voittaa.

Ennen kuin avaat silmäsi, ennen ensimmäistäkään ajatusta, sydämesi hakkaa. Rintaa puristaa. Se on saapunut taas, aamuyön ahdistus. Ympärillä voi olla ihan pimeää, tai huone voi kylpeä varhaisessa valossa. Voi olla, että vieressäsi nukkuu toinen, voi olla, että ei. Silloin pahan olon tunne hiipii ennen kuin ehdit avata silmiäsi tai ajatella ensimmäistäkään ajatusta.

Aamuyön ahdistukselle on tyypillistä sen lamauttava voima ja kohtuuttomat mittasuhteet. Ajatukset saattavat juuttua hyvin pieniin huoliin tai murheisiin, menneeseen tai tulevaan. Yhteistä ajatuksille ja mielikuville on voimakas tunne omasta epäonnistumisesta tai kelpaamattomuudesta. Suden hetkellä mielen ja kehon valtaa voimattomuus, tunne, ettei selviä eikä kestä.

Alkaa sisäinen tuomarointi, oikeudenkäynti, jossa nykyisyydessä oleva minä ottaa mittaa menneisyyden minästä.

Jotkut kiduttavat itseään aamuyön tunteina käyden mielessään läpi kuvia menneestä elämästään, varsinkin niitä kohtia, joissa he ovat tulleet väärin kohdelluksi. Toiset taas käyvät läpi elämänsä suurimpia luopumisia ja menetyksiä, kolmannet juuttuvat ajatuksissaan niihin elämän valintatilanteisiin, joissa he ovat tehneet mielestään väärän valinnan.
Jokin osa meissä on viimeistään keski-iässä niin haavoittunut ja monin tavoin rikki, että materiaalia tällaiseen on yllin kyllin.

Oleellista on, että tämä sisäinen dialogi, vuoropuhelu menneisyyden kanssa, sijoittuu niihin tunteihin, kun kaikki vuorovaikutus on minimissään. Silloin voimamme ovat vähissä, ja kaikki toiminta on ympärillämme sammunut. Alkaa sisäinen tuomarointi, oikeudenkäynti, jossa nykyisyydessä oleva minä ottaa mittaa menneisyyden minästä. Psykiatri Carl Jungin sanoin: ”Keski-iässä ihminen joutuu viimein kohtaamaan omat demoninsa.”

Jossain vaiheessa on välttämätöntä tehdä tiliä menneisyyden kanssa. On hyvä katsoa silmästä silmään totuutta siitä, että jotkut mahdollisuudet ovat elämässä ohitse. Elämästä on voinut tulla toisenlainen kuin olisi halunnut ja tarvinnut. On pyrittävä sietämään, että menneisyydessä on tullut tehtyä valintoja, jotka eivät ole vieneet omaa tai muiden elämää oikeaan suuntaan. Tai on itse tullut väärinkohdelluksi ja satutetuksi.

Yritän siirtää lempeästi mutta lujasti demoneitani syrjään ja kehottaa niitä tulemaan keskustelemaan vähän paremmalla ajalla.

Toinen juttu on, kannattaako näitä vuoropuheluita menneisyytensä ja historian kanssa käydä silloin, kun maailma ympärillä nukkuu ja on tukitoimissaan varsin niukka. Aamuyöstä oman nykyisen maailman ja elämän muistutukset ovat todella vähissä. Kellumme omassa sängyssämme, kuin avaruuteen heitettyinä kiduttavan puheen vankeina, vailla kontaktia muihin ihmisiin tai arkirutiineihin.

Itse yritän muistaa tämän, kun rintalastaa puristaa, ja kaikki näyttäytyy himmeässä valossa lohduttomalta. Yritän siirtää lempeästi mutta lujasti demoneitani syrjään ja kehottaa niitä tulemaan keskustelemaan vähän paremmalla ajalla. Haavoittava puhe on sen verran vaativaa kuultavaa, että kannattaa varustautua siihen toisella tavalla. Haluan olla kokonaan hereillä.

En halua olla yksin. Vaadin paikalle ainakin koiran, mieluummin lisäksi ystävän. Jonkun, joka katsoo minua lempein, rakastavin silmin. Haluan nähdä puita ja taivasta. Vielä kupillinen kahvia ja sitten voin olla valmis keskustelemaan menneisyyteni minän kanssa.

Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi