Ruuskanen: Vaikeuksien jälkeen on saatava kyyhöttää itse rakennetussa vankilassa

Ruuskanen: Vaikeuksien jälkeen on saatava kyyhöttää itse rakennetussa vankilassa

Kun kaikki on vihdoin hyvin, voi tuntua kaikkea muuta kuin vapaalta.

Elämänmuutoksen jälkeen emme aina tunnekaan vapautta ja helpotusta, vaan jotain ihan päinvastaista. Rachel Cusk sanoittaa tämän tiivistetysti romaanissaan Ääriviivoja: ”Ihmiset joskus vapauduttuaan hakeutuvat ensimmäiseksi johonkin uuteen versioon entisestä vankilastaan. Toisin sanoen kyvyttömyys muuttua riistää heiltä sen, minkä he olivat suurella vaivalla hankkineet.”

Työnohjaajani ilmaisi saman asian joskus toisella tavalla: ”Jos ihminen on ollut tarpeeksi pitkään kyykyssä, hän ei voi hetkessä suoristaa selkäänsä. Tai jos sen tekee, jotain voi mennä peruuttamattomasti rikki.”

Eletty elämä, vaikeat olosuhteet ja vaativat ihmissuhteet muovaavat meitä. Joskus meillä on harhakäsitys, että kun olosuhteet muuttuvat ja vaikkapa vaikea ihmissuhde päättyy, voimme palata siihen, missä olimme ennen suhdetta. Näin ei ole, sillä olemme väistämättä myös itse muuttuneet suhteen myötä. Mitä pitempään vaikea ihmissuhde on kestänyt ja mitä vaikeampi se on ollut, sitä enemmän olemme itse muuttuneet.

Sinä päivänä, kun hän suoristaa selkänsä, se on komeata katseltavaa.

En tarkoita vain vaikeaa parisuhdetta ja sen päättymistä eroon. Tarkoitan myös sitä, kun uuvuttava ja loputtoman tuntuinen teini-ikä loppuu siihen, että ovi sulkeutuu eikä lapsi enää ota yhteyttä. Tai sitä, kun kymmenen vuoden omaishoito lopulta loppuu odotettuun kuolemaan. Tai sitä, kun vaikeasti vammainen lapsi vihdoinkin saa osa-aikaisen hoitokotipaikan ja vanhempien päivittäinen arki helpottuu. Tai kun syöpäkontrolli vihdoinkin on puhdas. Näitä tarinoita saan kuulla perheneuvonnan vastaanotolla, ja näitä saan todistaa ystävä- ja perhepiirissäkin. Elämäntilanteita, jotka ovat täynnä vaikeuksia, uhrautumista, taakkoja, pelkoa ja syyllisyyttä.

Kun vihdoin jotain elämässä muuttuu, niin juuri silloin jotain menee myös helposti rikki. Kun on uskaltanut irtautua tai joutunut tahtomattaan uuden elämän eteen. Kun kaikki on oikeastaan hyvin ja tietää, että nyt pitäisi tuntea helpotusta ja vapautta, voikin käydä ihan toisin. Helpotuksen sijaan tunnearsenaaliin saattaa kuulua tyhjyyttä, onttoutta, väsymystä ja pettymystä. Pahimmillaan edessä voi olla itsesyytösten ja häpeän täyttämä elämänvaihe.

Mutta yhtä usein kuin olen todistanut kuoppaan putoamista, olen todistanut myös sitä seuraavaa vaihetta. Siksi ajattelin antaa neuvon: Jos lähipiirissäsi on joku, jonka elämä sopii edellä olevaan kuvaukseen, anna hänen suoristautua rauhassa. Anna hänelle aikaa opetella uutta elämää, anna hänelle aikaa käsitellä kaikkea mitä on tapahtunut raskaiden vuosien aikana. Älä pakota häntä nauttimaan ja olemaan vapaa saman tien. Anna hänen vähän aikaa asua itse rakentamassaan vankilassa, sillä se voi aluksi olla hänelle tarpeen ja turvallinen. Tällaisen ihmisen äärellä on hyvä olla kärsivällinen, sillä sinä päivänä, kun hän suoristaa selkänsä, se on komeata katseltavaa.

Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi