Ruuskanen: Viestit ulkoisen todellisuuden muutoksista saapuvat hitaasti sisäiseen todellisuuteen

Ruuskanen: Viestit ulkoisen todellisuuden muutoksista saapuvat hitaasti sisäiseen todellisuuteen

Sisäisessä maailmassa saatamme olla yksinäisiä ja arvottomia, vaikka kaikki ulkopuolella todistaisi päinvastaista. Ristiriitaa kannattaa hahmottaa aamu-uutisilla.

”Se ei koskaan ollut herätessäni ensimmäinen ajatukseni”, nainen kertoo minulle, ”…eikä edes toinen.” Hän jatkaa: ”Yleensä vasta kolmas ajatus oli se, että minusta on tullut äiti ja minulla on lapsi.” 

Saman tyyppisestä ilmiöstä kertoi vastikään leskeksi jäänyt: ”En muistanut, että hän oli kuollut, en edes silloin kun hapuilin hänen käsivarttaan, ajattelin tyytyväisenä, että hän oli keittämässä aamukahvia. Ja sitten muistin, ja pudotus oli aina yhtä kauhea.” 

Samoin pitkään masentuneena ollut ihminen voi herätä aamu toisensa jälkeen pelkoon siitä, ettei selviydy tulevasta päivästä, vaikka hän olisi jo selättänyt sairautensa. 

Nämä esimerkit kertovat siitä, miten hitaasti viestit ulkoisen todellisuuden muutoksista saapuvat perille sisäiseen todellisuuteen.  

Me ihmiset liikumme kahdenlaisessa toisiinsa nivoutuneessa todellisuudessa, ulkoisessa ja sisäisessä. Niiden välinen tasapaino on hyvin herkkä. Mitä kauempana todellisuudet ovat toisistaan, sitä vaikeampi meidän on hahmottaa elämäämme.  

Kuinka sitten voimme pyrkiä tasapainoon? 

Voimme avata korvamme niin sanotuille aamu-uutisille. Ei, en tarkoita aamuteeveetä tai aamun uutiskatsausta radiosta. Omien aamu-uutisten kuuntelemisessa on kyse sisäisen maailman tilannekatsauksesta. Ymmärrämme itseämme paremmin, jos tajuamme sen ristiriidan, joka mielen ja ulkoisen todellisuuden välillä on. Se auttaa meitä käsittämään, ettemme ole niin nopeita kuin luulemme. Että kestää aikaa ennen kuin maailmat synkronoituvat keskenään.  

Kun sisäinen maailma saavuttaa ulkoisen todellisuuden kiinni, on helpompi olla.

Siksi olisi tärkeää antaa aamuisin aikaa sille, että näiden kahden todellisuuden välille muodostuu silta. Antaa todellisuuden hitaasti siilautua mieleen. Sillä vaikka molemmat maailmat ovat niiden kokijalle yhtä tosia, on kuitenkin niin, että muiden ihmisten kanssa jaamme pääsääntöisesti ulkoisen todellisuuden. Siksi on tärkeää välittää tietoa sisäisestä maailmasta läheisilleen, kertoa: ettei ole vielä toipunut, ettei ole vielä päässyt yli tai ettei ehkä koskaan pääsekään. Sisäisessä maailmassa saatamme olla yksinäisiä ja arvottomia, vaikka kaikki ulkopuolella todistaisi päinvastaista. Mutta sitä ei kukaan voi tietää, ellemme kerro. 

Kun sisäinen maailma saavuttaa ulkoisen todellisuuden kiinni, on helpompi olla, eikä olo ole niin ristiriitainen. Tai kuten alussa kertomani nainen myöhemmin kertoi: ”Minun ei tarvitse enää muistuttaa itseäni siitä, että olen äiti, sillä siitä on tullut osa minua.”  Tai kumppaninsa menettänyt, joka kertoo, että menetyksestä on tullut osa häntä eikä hänen enää tarvitse pudota kuoleman suruun yhtä jyrkästi jokaisena aamuna. Tai kun masennuksesta toipuneen oma viesti on vuosikausien jälkeen muuttunut muotoon: ”Ei mitään hätää, mitä tahansa eteen tänään tuleekin, minä selviän kyllä.” 


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi