Ruuskanen: Kun pelko astuu rakkauden taloon, on jokin vialla
Askel pelon maanperälle ei tarkoita välttämättä kaiken loppua. Mutta se tarkoittaa aina sitä, että vuorovaikutuksessa on jotakin vialla.
Koirani Lahja pelkää ukkosta. Jo ennen ensimmäistä jyrähdystä sen häntä painuu maata kohti. Kuminan alkaessa, se ryhtyy läähättämään. Kun ensimmäinen salama välähtää, ryntää se sängyn alle. Ainoa ajatukseni on se, miten saisin helpotettua sen oloa olemalla itse mahdollisimman turvallinen ja rauhallinen. Ei tulisi mieleenikään väheksyä tai mitätöidä sen pelkoa, puhumattakaan että suuttuisin sille.
Kun ihminen pelkää, on pelko usein luonteeltaan niin sanotusti psykologista. Se ilmenee usein levottomuutena, murehtimisena ja jännittyneisyytenä. Tällainen pelko kohdistuu usein johonkin sellaiseen asiaan mikä saattaa tapahtua – ei niinkään siihen mitä on tapahtumassa.
Kun olemme keskellä uhkaavaa tilannetta, tilanne on toinen. Silloin pelko on konkreettista ja fyysistä: Sydän hakkaa, suu kuivuu ja jaloista katoavat voimat. Joitain pelko koskee vatsaan, toisia taas puristaa rinnasta. Kehon viesti on selvä: jokin vaara uhkaa.
Uhkatilanteessa voi toimia kolmella tapaa. Voit paeta, taistella tai jähmettyä, ja joissakin tilanteissa viimeisenä mainittu tarkoittaa antautumista. Jähmettymisen myös sanotaan olevan tuskallisin, koska silloin menetämme toimintakykymme ja lamaannumme.
Me ihmiset kestämme konflikteja eriasteisesti. Mutta on sellaista riitelyä, jota ei kestä kukaan.
Riitatilanteissa lamaantuminen ilmenee niin, että uhatuksi itsensä tunteva ei kykene puolustautumaan joko verbaalisesti tai ei kykene lähtemään tilanteesta. Kun kyseessä on kahden ihmisen välinen riita, jähmettyneenä oleva pyrkii olemaan mahdollisimman huomaamaton ja pieni, ettei vaan ärsyttäisi toista. Jottei toinen provosoituisi fyysiseen tai henkiseen väkivaltaan. Antautunut osapuoli jähmettyy paikalleen, heikentää äänensä tai on vaiti kokonaan. Hän pyrki tukahduttamaan itkunsa ja kääntämään kasvonsa poispäin.
Me ihmiset kestämme konflikteja eriasteisesti. Mutta on sellaista riitelyä, jota ei kestä kukaan. Tai, jota ei tulisi kestää. Nimittelyä, halveksuntaa ja julmuutta ei pidä sietää.
Perheneuvojalta kysytään usein mikä on normaalia riitelyä, eikä siihen ole koskaan yksiselitteistä vastausta. Ihmiset hiovat toisiaan eri tavoin. Joillekin pareille konfliktit ovat tapa löytää tasavertaisuus ja tasapaino. Joidenkin temperamentti on erilainen kuin toisella, joissain suhteessa rakastetaan kovemmalla äänellä. Mutta yksi asia on selvää: kun pelko astuu rakkauden taloon, on jokin vialla. Pelko on merkki siitä, että raja on ylitetty. Se raja on jotakin, mikä molempien pitäisi tunnistaa, ja jota osapuolten ei tulisi väheksyä.
Kun näet pelkoa toisen silmissä, peräänny. Keskity kaiken tavoin siihen, että et ole uhkaava. Jos et pysty siihen, niin jätä toinen rauhaan ja lähde pois. Jos olet se, joka pelkää, keskity asettamaan raja. Se tarkoittaa sitä, että ilmaiset sanallisesti, ettet kestä tilannetta. Jos se ei riitä, lähde tilanteesta pois. Se, että raja on ylitetty, ei tarkoita välttämättä kaiken loppua. Mutta se tarkoittaa aina sitä, että vuorovaikutuksessa on jotakin vialla. Että jotain pitää tehdä toisin.
Sillä kun pelko asettuu taloksi, on sitä tosi vaikea saada pois. Käy niin kuin koiralleni vuosien myötä. Kun se on kerran pelästynyt kunnolla ja joutunut keskelle rajuilmaa, riittää nykyään pienikin jyrähdys saattamaan sen tolaltaan. Ennen kuin pelko asettuu taloksi, on syytä miettiä, mitä tulisi tehdä toisin ja mikä on mennyt vikaan. Mikä on edeltänyt tilannetta, jossa toisen täytyy alistaa ja toisen pelätä?
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Puhuminen ei aina auta – pahimmillaan terapia saa sietämään sellaista, mitä pitäisi paeta
PuheenvuorotOn tärkeää erottaa vaikeudet, joihin on vain sopeuduttava ja tilanteet, jotka voi muuttaa.
