Labyrintissä kulkeminen voi olla pyhiinvaellusta tai itsensä kuuntelemista – lauantaina sitä voi kokeilla Otaniemessä

Labyrintissä kulkeminen voi olla pyhiinvaellusta tai itsensä kuuntelemista – lauantaina sitä voi kokeilla Otaniemessä

Labyrintti on simppeli mutta toimiva hengellinen harjoitus, sanoo pappi Kati Pirttimaa.

Rististä se alkaa – ja kahdesta tuhannen litran säkillisestä nyrkinkokoisia kiviä. Alvarinaukio Aalto-yliopiston kampuksella on tähän aikaan vuodesta tasaisen vihreä nurmikenttä, mutta elokuun viimeisenä lauantaina paikalla on kivistä rakennettu labyrintti. Pop up -henkeen toteutettava labyrintti on osa Tapiolan seurakunnan järjestämää Pientä pyhiinvaellusta. Labyrintti tehdään klassisen mallin mukaan: ensin maahan ladotaan ristikuvio ja sen ympärille lisätään kaarevia kehiä.

Samantapainen labyrinttikuvio löytyy Suomessa muutamien keskiaikaisten kivikirkkojen seinämaalauksista. Sipoon kirkossa labyrintin keskelle ristikuvion viereen on kuvattu ihmishahmo. Sitä on selitetty eri tavoin. Monien tutkijoiden mukaan maalaus kuvaa perinteistä leikkiä, jossa pojan kuului noutaa tyttö labyrintin keskeltä.

Labyrintin keskellä seisovan hahmon voi nähdä myös perille päässeenä pyhiinvaeltajana, sillä labyrinttiä pidetään pyhiinvaelluksen symbolina. Keskiajan Euroopassa labyrintin kiertäminen oli pyhiinvaelluksen korvike niille, joilla ei ollut mahdollisuutta lähteä pitkälle ja vaativalle matkalle. Labyrinttikuvioita tehtiin kirkkojen lattioihin ja puutarhoihin, ja niiden läpi kuljettiin rukoillen, joskus polvillaan. Kuuluisa on esimerkiksi Ranskassa Chartresin katedraalin lattiassa oleva labyrintti.

Labyrintissä ei ole umpikujaa

Nyt koronaepidemia rajoittaa matkustamista ulkomaille, ja monen haaveet ja suunnitelmat ovat jäissä. Alvarinaukiolla labyrintin paikkaa mittaileva pappi Kati Pirttimaa sanoo, että aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen uutta. Labyrintissä voi tehdä erilaisen matkan.

Eikä eksymistäkään tarvitse pelätä. ­Labyrintissä on vain yksi ainoa reitti kuvion keskelle ja sieltä pois. Ne rakennelmat, joissa taruissa ja elokuvissa harhaillaan, eivät ole labyrinttejä vaan sokkeloita.

– Labyrintissä ei ole umpikujaa, koska Jumalan ohjaamassa elämässä ei ole umpikujaa, vaikka joskus siltä tuntuisikin, Pirttimaa sanoo.

Mutta mitä labyrintissä kulkiessa tapahtuu tai pitäisi tapahtua?

– Perinteinen kristillinen tapa kulkea labyrintti on niin, että sisään mennessä keskitytään asioihin, joista halutaan luopua. ­Keskustassa pysähdytään Jumalan läsnäoloon. Ulos kulkiessa mietitään, mihin suuntaan halutaan elämässä lähteä ja mihin Jumala kutsuu. Mutta labyrintin voi vaeltaa ihan mistä tahansa katsomuksesta käsin tai vain hiljentyäkseen. Voi pysähtyä kuuntelemaan, mitä itsessä tapahtuu ja kuinka jaksaa. Jokainen löytää itse oman tapansa ja tahtinsa kulkea, Pirttimaa tiivistää.

– Niin kuin hengelliset harjoitukset usein ovat, myös labyrintti on simppeli mutta toimiva.

Stressinhallintaa ja huolien käsittelyä

Tapiolan seurakunnan diakonissa ­Merita Hietanen innostui labyrintistä nähtyään sellaisen Edinburghin yliopiston kampuksella. Siellä se toimii opiskelijoille stressinhallinnan apuvälineenä.

– Labyrinttiä voisi soveltaa monella tavalla, vaikkapa sururyhmissä. Sisäänpäin kulkiessa muistellaan menetettyä ja palatessa mietitään, miten elämä jatkuu tästä eteenpäin, Hietanen kertoo.

Hietasen ja Pirttimaan mukaan labyrintti sopii hyvin myös kaikenlaisten huolten käsittelyyn. Mietteet jäsentyvät pikkuhiljaa keskustaa kohti kulkiessa, ja perillä ne saa jättää Jumalalle. Keskustasta palataan tähän hetkeen toivon kanssa.

Alvarinaukion labyrintti puretaan Pienen pyhiinvaelluksen jälkeen. Sen kiville on kuitenkin luvassa pysyvä sijoituspaikka Velskolan kurssikeskuksessa, jonne rakennetaan pysyvä labyrintti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi