Vaikeina hetkinä Saimi Hoyer ammentaa voimaa metsästä ja ihmissuhteista.
Saimi Hoyer ei halua katkeroitua: ”Elämässä tulee vastaan niin kukkuloita kuin soita. Välillä olen uponnut, mutta sitten olen taas noussut ylös”
Sienimetsä ja laaja ihmisten rihmasto ovat kannatelleet Saimi Hoyeria vaikeina aikoina.
Maanantai-iltapäivät olivat äidin ja kouluikäisen Saimin yhteistä aikaa. Silloin heillä oli tapana herkutella voileipäkekseillä, homejuustolla ja hyvällä suklaalla sekä puhua elämästä ja päivän tapahtumista.
– Kutsuimme niitä tuokioita äidin kanssa sinisiksi hetkiksi, kertoo yrittäjä Saimi Hoyer. Hänen äitinsä oli näyttelijä Soila Komi.
Ilmaisu viittaa talvi-illoille tyypilliseen lyhyeen ajanjaksoon, jolloin laskevan auringon valo värjää maiseman taianomaisesti sinertäväksi.
Sinisinä hetkinä Hoyer pitää myös äidin kanssa viettämiään pitkiä kesälomia vanhalla Oravalan mökillä. Siellä Saimi ja äiti kävivät uimassa, sienimetsässä ja lukivat yhdessä kirjoja.
– Äiti luki minulle paljon. On äidin ansiota, että kielellinen ilmaisuni on sellaista kuin on.
Äiti kuoli toissa kesänä sairastettuaan Lewyn kappale -muistisairautta usean vuoden ajan. Ikävä on edelleen kova. Kyyneleet vierivät Hoyerin poskille, kun hän muistelee äitiä ja tämän kuolemaa.
– Äidin lähtö oli raju prosessi. Hän ehti sairastaa kymmenen vuotta. Sairauden edetessä poistuivat kaikki piirteet, jotka tekivät hänestä hänet.
Parina viimeisenä vuonna äiti eli omissa maailmoissaan eikä kyennyt enää muodostamaan lauseita. Hoyerista vaikutti kuitenkin siltä, että äiti tunnisti loppuun saakka tyttärensä ja puolisonsa, näyttelijä Jyrki Nousiaisen, sekä muutamat pitkäaikaiset ystävänsä.
Elämän kukkulat ja suot
Kuluva syksy on ollut muutosten aikaa Saimi Hoyerin elämässä. Hänen kuopuksensa, Hektor, muutti elokuussa Punkaharjulta Helsinkiin ja aloitti siellä lukion. Myös esikoinen, Kaspar, asuu ja käy lukiota pääkaupungissa.
– Elämän kiertokulkuun kuuluu, että lapset jättävät jossain vaiheessa kodin. Ero heistä on kuitenkin tuntunut aika rajulta.
Hoyer asuu nyt Punkaharjulla Vaaran kylässä kahdestaan Waltti-koiran kanssa.
Tyhjän pesän syndroomaa Hoyer ei ole ehtinyt potea, sillä innokkaalle sienestäjälle ja sieniyrittäjälle syksy on kiireistä aikaa. Hoyer on järjestänyt pitkin Suomea erilaisia sienitapahtumia, kuten sieniristeilyjä, -retkiä ja -viikonloppuja.
Saimi Hoyer Hoyer on järjestänyt tänä syksynä pitkin Suomea erilaisia sienitapahtumia, kuten sieniristeilyjä, -retkiä ja -viikonloppuja.
Päätyönään Hoyer kiertää puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa yrittäjyydestä, läsnäolon voimasta, heittäytymisestä ja itsensä kehittämisestä. Myös mallin työt, joista hän tuli tunnetuksi 1990-luvulla, jatkuvat.
Viime vuosikymmen on tuonut Hoyerin elämään useita isoja haasteita.
Vuonna 2013 Hoyerilla todettiin IgG-vasta-ainepuutos, joka on harvinainen perinnöllinen immuunipuutostauti. Diagnoosin saamiseen meni neljä vuotta, joiden aikana Hoyer oli useita kertoja sairaalahoidossa.
Muutama vuosi diagnoosin jälkeen Hoyerin avioliitto päättyi eroon. Vuosi eron jälkeen hänen esikoisensa loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa. Samaan aikaan läheisessä ystäväpiirissä oli useita vakavia sairastumisia.
Toissa keväänä Hoyerin osittain omistama ja johtama historiallinen hotelli Punkaharju ajautui konkurssiin, ja Hoyer joutui luopumaan siitä.
– Olen välillä miettinyt, että minkä takia juuri minua kohdellaan tällä tavalla.
Vaikeat kokemukset ovat sytyttäneet halun auttaa muita
Kaikilla tapahtumilla on elämässä jokin tarkoitus, Saimi Hoyer ajattelee. Ilman sairastumista Hoyer tuskin olisi muuttanut rakkaalle Punkaharjulle kevättalvella 2012.
– Tai ehkä olisin muuttanut vasta eläkkeellä, jos olisin silloin vielä elossa.
Hotellin konkurssi on pakottanut Hoyerin opettelemaan pysähtymistä ja lepäämistä.
Omat vaikeudet ovat myös herkistäneet hänet muiden ihmisten hädälle. Hoyer on toiminut jo useiden vuosien ajan tukihenkilönä immuunipuutosta sairastaville ja heidän perheilleen.
– Olen saanut oman sairauteni kanssa paljon vertaistukea. Nyt pystyn antamaan sitä muille.
Saimi Hoyer asuu Vaaran kylässä Punkaharjulla. Talvella kotoa on seitsemän kilometriä lähimpään naapuriin. Kesäisin kylässä asuu enemmän väkeä.
Viime vuonna Hoyer aloitti yhteistyön Aivosäätiön kanssa.
– Autan heitä keräämään varoja muistisairauksien tutkimiseen. Koen sen todella tärkeäksi.
Oman elämän käänteet ovat tarjonneet aineksia myös puhujan työhön. Omakohtaiset tarinat näyttävät koskettavan yleisöä.
– Elämässä tulee vastaan niin kukkuloita kuin soita. Välillä olen uponnut, mutta sitten olen taas noussut ylös.
Tärkeiden ihmisten rihmasto
Vaikeissa elämäntilanteissa Saimi Hoyeria on kannatellut vahva läheisistä ihmisistä muodostuva verkosto – tai rihmasto, kuten Hoyer sitä mieluummin kutsuu.
Isän kanssa Hoyerilla on aina ollut läheiset välit. Äidin kuolema on vahvistanut heidän suhdettaan entisestään.
– Luotan isään kuin kiveen. Hän tietää elämästäni ihan kaiken ja kaverinikin tietävät sen. Joskus joku on sanonutkin, että älä sitten kerro tätä asiaa Jyrkille.
– Minun onneni on läheiset suhteet vanhempiini, kaikilla sellaisia ei ole. Olen pyrkinyt luomaan samanlaiset suhteet myös omiin poikiini.
Saimi Hoyer ajattelee, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. – Tiedän, että jossain on aina back up ja siellä jossain ollaan minua varten.
Vaikka lapset eivät enää asu Hoyerin kanssa, yhteyttä pidetään tiiviisti puolin ja toisin. Haastattelupäivän aamuna Hoyer on jo ehtinyt jutella molempien lastensa kanssa puhelimessa. Edellisen illan Hoyer vietti kuopuksensa seurassa.
Myös välit entiseen puolisoon ja lasten isään, Thomas Hoyeriin, ovat hyvät.
Läheinen Hoyerille on myös Savonlinnassa asuva kummitäti ja isän sisko, Mape.
– Äidin lähdettyä hän on ottanut vähän kuin äidin roolin elämässäni.
Edesmenneet rakkaat kulkevat mukana
Monen tavoin Saimi Hoyer muistelee pyhäinpäivänä edesmenneitä rakkaitaan.
Äidin kuoleman jälkeen myös muut, aiemmin elämästä poistuneet, läheiset ovat heränneet Hoyerin ajatuksissa eloon uudella tavalla.
– Kumpikin isoäitini sekä hoitotäti, joka oli minulle hyvin rakas, ovat tulleet vahvasti takaisin elämääni. Syksyllä he ovat olleet lähes päivittäin mielessäni.
Usko oli tärkeä asia Hoyerin äidille ja äidinäidille. Hoyer muistaa, että lapsena rukous kuului iltarutiineihin.
Myös Hoyer uskoo Jumalaan. Hän ajattelee, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen jossain muodossa.
– En ole koskaan ajatellut, että kuolema olisi lopullinen ja että ihmistä ei enää olisi sen jälkeen.
Tämä ajatus tuo Hoyerille lohtua.
– Tiedän, että jossain on aina back up ja siellä jossain ollaan minua varten.
Jännittävä elämänvaihe
Saimi Hoyer viihtyy Punkaharjulla. Kotona metsän keskellä hän tuntee olonsa turvalliseksi, vaikka lähimpään ympärivuotiseen naapuriin on matkaa seitsemän kilometriä.
– Helsinkiläiset ystäväni ovat joskus ihmetelleet, enkö pelkää olla siellä yksin. Enemmän minua pelottaa, mitä voi sattua Mannerheimintiellä.
Helsingistä Hoyer kaipaa runsasta kulttuuritarjontaa sekä perhettä ja ystäviä. Onneksi työt tuovat hänet usein pääkaupunkiin.
Helsingistä Saimi Hoyer kaipaa ihmisiä ja kulttuurimenoja. Äidin vanha työpaikka, Kansallisteatteri, on hänelle rakas paikka.
Helsingissä on myös Kansallisteatteri, jossa äiti teki elämäntyönsä.
– Minun oli äidin lähdön jälkeen todella vaikea mennä Kansallisteatteriin, koska tunsin kaikkialla hänen läsnäolonsa. Nyt se on minulle lohdullinen paikka.
Hoyer täytti kesäkuussa 50 vuotta. Hän ajattelee elävänsä jännittävää elämänvaihetta.
– Punnitsen tulevaisuuden valintoja. Kun mieli tyhjentyy vanhasta, alkaa syntyä uusia ideoita.
Vaikeisiin asioihin ja muistoihin Hoyer ei halua jumittua eikä katkeroitua.
– Ilman kaikkia kokemuksiani en olisi minä enkä osaisi arvostaa yhtä lailla jokaista aamua. Ajattelen myös, että olen jokaisen vastoinkäymisen jälkeen hieman viisaampi.
Kuka
Saimi Hoyer, 50, on yrittäjä, puhuja ja malli sekä Metsähallituksen kansallispuistokummi.
Mitä
Pyhäinpäivänä Hoyer muistelee äitiään ja muita edesmenneitä rakkaita.
Motto
Hämmenny pienistä ihmeistä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun ohjaaja Klaus Härön äiti kuoli, lääkäri sanoi, että suru on kasa hiekkaa, joka pitää kantaa pois
Hyvä elämäPalkitun elokuvaohjaajan uusin teos sisältää omaelämäkerrallisia elementtejä, sillä siinäkin isä suree puolisoa ja poika äitiä.
