Mikaelinkirkon Päivä surulle -tapahtuman musiikkiteatteriesityksessä Anna Brummer esittää itseään sairaalamuusikkona.
Sairaalamuusikko Anna Brummer laulaa ja soittaa kalimbaa saattohoitopotilaille: ”Elämän ja kuoleman rajalla oleva ihminen tarvitsee toisen ihmisen läsnäoloa”
Anna Brummer toivoo, että tulevaisuudessa ihmisen hoivatahtoon kirjaamat musiikkitoiveet oikeasti toteutuvat.
Anna Brummer, toimit saattohoitokoti Terhokodissa sairaalamuusikkona. Mikä on sairaalamuusikko?
– Sairaalamuusikon tehtävä on välittää potilaalle helpotusta, lohdutusta ja virkistystä musiikilla. Musiikin kuuleminen lieventää ihmisen hankalaa oloa ja antaa uutta virikettä. Musiikki saattaa olla myös ihana avaus keskustelulle ja muistelulle. Musiikki luo suoran yhteyden tunteisiin.
– Alalle kouluttautunut sairaalamuusikko työskentelee sairaalaympäristössä, ja hän tuo potilaalle musiikin sellaisella tavalla, joka on itselle luontevaa. Minä laulan potilaille ja soitan kalimbaa eli sormipianoa.
Mitä teit ennen kuin aloit laulaa ja soittaa saattohoitokodissa?
– Olen toiminut aiemmin musiikin varhaiskasvattajana ja kanttori-urkurina. Perimmäinen syy musiikin opiskelulleni oli se, että halusin tutkia, miksi musiikki tekee ihmismielelle niin hyvää ja miksi se on välttämättömyys – minun mielestäni musiikki on välttämätöntä elämässä.
– Opiskellessani pääsin käytännön harjoitteluun Terhokotiin. Siellä tajusin, että sairaalamuusikon työ on hyvin merkityksellistä, ja että minulla riittää rahkeita siihen. Terhokodissa sain tutkia musiikin vaikutusta ihmismieleen ja nähdä työni tuloksia. Se oli todella mielenkiintoista.
Minkälaista työsi on käytännössä?
– Olen saattohoitokodissa potilaita varten, ja teen läheistä yhteistyötä yksikön henkilökunnan kanssa. Kun menen aamulla osastolle, saan tietää, keitä potilaita voin kohdata. Henkilökunta on miettinyt, keille musiikki on hyödyksi.
– Laulan ja soitan potilaiden toivelauluja. Saatan kysyä, minkälaisesta musiikista potilas pitää tai mitä hän mielellään kuuntelee ja sen perusteella ehdotan lauluja.
– Kaikki sairaalamuusikot eivät toimi samalla tavalla, mutta minä tapaan potilaat heidän huoneissaan. Saatan myös päivän aluksi tai lopuksi soittaa aulassa tai päiväsalissa pianoa, jolloin soitto kantautuu potilashuoneisiin.
– Jos potilas on muistisairas tai menettänyt puhekykynsä, hänen läheisensä voivat kertoa minulle, mikä on potilaan mielimusiikkia. Toivon, että tulevaisuudessa ihmisen hoivatahtoon kirjaamat musiikkitoiveet oikeasti toteutuvat.
Afrikasta alkunsa saaneessa kalimbassa on kaunis ja rauhoittava ääni.
Mitä lauluja elämän ja kuoleman rajalla oleva yleensä haluaa kuulla?
– Tätä on vaikea sanoa, sillä suosikki riippuu ennen kaikkea potilaan iästä. Monesti ihmiselle merkityksellistä on musiikki, joka on ympäröinyt häntä kouluikäisenä ja nuorena aikuisena.
– Minä kohtaan sairaalamuusikkona kaikenikäisiä, ja siksi musiikkitoiveet menevät laidasta laitaan. Iäkkään potilaan laulutoive voi olla Nocturne tai Suojelusenkeli.
– Aloin käyttää työssäni korona-aikana kalimbaa, kun oli laulukielto. Minun kalimbassani on yhdeksän pientä metallikieltä, ja sitä soitetaan peukaloilla. Teen sillä äänimaisemia ja improvisoin. Kalimban soitto ylittää kulttuurirajat ja sillä voi lähestyä myös potilaita, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä.
Miten potilaat suhtautuvat lauluun ja soittoon?
– Muutokset potilaassa ovat näennäisesti pieniä, mutta aistin ne: kasvot, jotka ovat viestittäneet jännitteisyyttä tai kriittisyyttä, muuttuvat levollisiksi.
– Aistin myös potilaan liikuttumisen. Hän voi myös kyynelehtiä tai ruveta avoimesti itkemään. Havainnoin, tekeekö itku potilaalle hyvää. Voin kysyä, että haluaako hän minun jatkavan vai lopettavan. Useimmat potilaat, jotka eivät puhu, osaavat peukuttaa. Joskus vastaus voi olla vain se, että käsi nousee hiukan.
– Joskus potilas haluaa kertoa minulle, mihin hänen toivomansa musiikki liittyy tai miksi se on niin merkityksellistä hänelle. Minun tehtäväni on laulaminen ja soittaminen, mutta jään usein keskustelemaan potilaan kanssa.
”Kiirettä ei saa heijastaa, kun käy tapaamassa kuolevaa ihmistä”, sanoo Anna Brummer.
Miten kohdataan ihminen, jonka kuolema on lähellä?
– Kiirettä ei saa heijastaa, kun käy tapaamassa kuolevaa ihmistä. Häneltä voi vaikka kysyä, mitä voisin tehdä sinun hyväksesi. Kuolevan ihmisen kanssa voi puhua tavallisista arjen asioista, että mitä ruokaa oli tänään tai oliko ulkona tuulista. Olen huomannut, että jos potilas on jaksanut seurata televisiota, niin uutisista puhutaan ja varsinkin urheilusta.
– Jos potilas alkaa puhua syvällisemmistä asioista, pitää kuunnella ja asettua samalle aaltopituudelle. Moni kuoleva potilas toivoo, että pääsisi vielä käymään omassa kodissaan.
Mitä elämän ja kuoleman rajalla oleva ihminen tarvitsee?
– Elämän ja kuoleman rajalla oleva ihminen tarvitsee toisen ihmisen läsnäoloa. Useimmiten hän kaipaa sitä. Ei voi sanoa, että kaikki tarvitsevat, mutta yleensä ihminen toivoo sitä.
– Minulle tulee lämmin mieli siitä, kun näen ystävien ja sukulaisten käyvän tervehtimässä potilasta. Aika paljon on myös yksinäisiä kuolevia. Sen takia on hyvä, että parantumattomasti sairaiden osastoilla on koulutettuja vapaaehtoisia, jotka käyvät heidän vierellään ja lievittävät yksinäisyyden kokemusta.
– Laulu ja soitto eivät ole vain musiikin ammattilaisille varattu alue. Vapaaehtoiset ja hoitajat ovat kertoneet, että jos osastolla ei ole kiire yöaikaan, he saattavat hyräillä potilaan vuoteen äärellä.
Päivä surulle -tapahtuma la 19.9. klo 12–16 Mikaelinkirkossa, Emännänpolku 1. Päivä on tarkoitettu kaikille, jotka joutuvat tai haluavat pysähtyä surun tunteen äärelle. Tapahtumassa voi käsitellä surua musiikkiteatterin, työpajojen ja äänirentoutuksen avulla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Monen on vaikea puhua kuolemasta silloinkin, kun se on lähellä – ”Aikuisen ihmisen elämään kuuluu hyväksyä se, että elämällä on alku ja loppu”
Hyvä elämäVantaan seurakuntien johtava sairaalapappi Satu-Elina Ansas toivoo, että ihmiset antaisivat surulle ja kuolemaan liittyville rituaaleille aikaa.
