Lapinlahden psykiatrisen sairaalan pappi Kaisa Välttilä on osa paikan 180-vuotista historiaa.
Sairaalapappi kulki potilaiden vierellä ja iloitsi heidän paranemisestaan – nyt eläkkeellä oleva Kaisa Välttilä puolustaa kiivaasti Lapinlahden perintöä
Lapinlahden sairaala täyttää tänä vuonna 180 vuotta. Sen kohtalo on yhä auki.
Helsingin läntisessä kantakaupungissa, Lapinlahdessa avautuu jalojen lehtipuiden, nurmikon ja puutarhaistutusten ympäröimä alue. Promenadin päässä on Carl Ludvig Engelin suunnittelema arvorakennus, jossa toimi 160 vuoden ajan psykiatriseen hoitoon keskittynyt Lapinlahden sairaala.
Sairaalarakennuksen sijaintia on alusta lähtien määrittänyt ympäröivä luonto. Hankkeen isä, Suomen suuriruhtinas Nikolai I ajatteli, että luonnon läheisyys tulisi vaikuttamaan potilaiden paranemiseen. 1800-luvulla mielen sairauksien käsitettiin olevan ruumiista lähtöisin olevia ja parantumattomia. Vaaralliseksi mielletyt potilaat eristettiin yhteiskunnan vaatimuksesta vankilamaisiin olosuhteisiin. Lapinlahden sairaala edusti kuitenkin päinvastaista ajattelua, ja valmistuessaan vuonna 1841 se oli ensimmäisiä paranemiseen tähtääviä psykiatrisia sairaaloita Euroopassa.
Sairaalan entinen pappi Kaisa Välttilä, 83, aloitti työnsä vuonna 1986. Samana vuonna Lapinlahden sairaalan toiminta uhattiin siirtää alueelta ensimmäistä kertaa pois. Välttilä tiesi alkaa vastarintaan, sillä hän oli aiemmin ollut mukana taistelussa toisen Engelin suunnitteleman arvorakennuksen, silloisen Kruununhaan ihotautiklinikan puolesta.
Olen aina ollut sitä mieltä, että tarvitaan tällaisia paikkoja, joissa ihminen saa sairastaa kipunsa.
– Kun uhka lakkautuksesta tuli, ryhdyin välittömästi vastarintatoimintaan. Se oli aika kivaa, se yhdisti. Osa henkilökunnasta oli pikkaisen ihmeissään ja kysyi, että mitäs tämä on, kun yhdessä potilaiden kanssa aletaan näin. Pro Lapinlahti -liike lähti pian käyntiin, kertoo eläkkeellä oleva Kaisa Välttilä kotonaan Kruununhaassa.
– Jotkut käyttivät aikanaan sanontaa ”mene Lapinlahteen”, mikä tarkoitti samaa kuin että mene hornan tuuttiin. Kun Pro Lapinlahti aloitti, Lapinlahden hengestä ja ympäristöstä alettiin tiedottaa ja sitä alettiin puolustaa. Silloin ajateltiin pikemminkin, että Lapinlahteen päästään.
Kaisa Välttilä on yhä aktiivisesti mukana yhdistykseksi vuonna 1988 rekisteröidyssä Pro Lapinlahdessa. Pro Lapinlahden visiota alueesta toteuttaa tällä hetkellä voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen yritys Lapinlahden Lähde Oy. Yhdistykset haluavat nähdä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin keskuksena.
Sairaala lakkautettiin vuonna 2008. Viime vuodet siellä on toiminut joukko kulttuuri- ja hyvinvointialan ammattilaisia sekä muun muassa kaikille avoin kahvila ja museo. Alueen tiloja voi vuokrata kansalaislähtöiseen mielenterveyttä edistävään toimintaan. Helsingin kaupunki päättänee Lapinlahden kohtalosta lähivuosina.
– Olen aina ollut sitä mieltä, että tarvitaan tällaisia paikkoja, joissa ihminen saa sairastaa kipunsa ja joissa ymmärretään ja annetaan rauha, Välttilä sanoo.
Lapinlahden sairaalahankkeen taustalla oli ajatus mielisairaanhoidon nostamisesta inhimilliselle tasolle.
Lapinlahden sairaalahankkeen taustalla oli ajatus mielisairaanhoidon nostamisesta inhimilliselle tasolle.
Lapinlahden sairaalahankkeen taustalla oli ajatus mielisairaanhoidon nostamisesta inhimilliselle tasolle.
Lapinlahden sairaalahankkeen taustalla oli ajatus mielisairaanhoidon nostamisesta inhimilliselle tasolle.
Lapinlahden sairaalahankkeen taustalla oli ajatus mielisairaanhoidon nostamisesta inhimilliselle tasolle.
Hiljainen huone perustettiin potilaiden pyynnöstä
1900-luvulla psykiatrinen hoitaminen oli murroksessa. Hoitomenetelmät ja lääkehoidot kehittyivät, ja ajatus mielisairauksien parantumattomuudesta siirtyi lopullisesti unholaan. Yksilö- ja ryhmäterapia otettiin sairaaloissa ensimmäistä kertaa käyttöön. Kaisa Välttilän aloittaessa Lapinlahdessa oli ylilääkärinä Kalle Achté. Hänen aikakauttaan 1968–91 on kuvattu yhteisölliseksi.
– Kalle Achté oli niin ihana ja avaramielinen. Hän antoi minulle täysin vapaat kädet suunnitella työni miten haluan, entinen sairaalapappi kertoo.
– Aloitin tutustumalla taloon sisältäpäin. Menin kirjastoon runopiiriin, tutustuin potilaisiin, henkilökuntaan ja toimintatapaan. Tein toimintaterapiassa muiden mukana käsitöitä ja tyynyliinoja.
Potilaiden taideteoksia löytyy eläkkeellä olevan sairaalapapin kotoa kunniapaikalta.
Kaisa Välttilä ei ollut innostunut seremoniallisesta toiminnasta, mutta ajatteli voivansa palvella potilaitaan teologina parhaiten. Sairaanhoitaja ja teologian kandidaatti sai Lapinlahdessa psykiatrista koulutusta ja pappisvihkimyksen.
– Sen minä jo sairaanhoitajana oivalsin, että tärkein tehtäväni on olla ihmistä lähellä. Senkin takia ajattelen, että teologina voin olla enemmän potilaille kuin toimenpiteitä suorittavana, lääkekaapilla juoksevana hoitajana. Kyllä minä mielestäni ihan oikeaan olen suunnistanut siinä elämässä, jota haluan toteuttaa.
– Siihen aikaan Lapinlahdessa oli ollut sellainen politiikka, että ei pidetä kovin näyttäviä kirkollisia tilaisuuksia, sillä esimerkiksi ehtoollisen vietot hiljaisella viikolla ahdistivat potilaita. Kalle Achté sanoi, että uskontoa ei tarvitse sairaalassa sulkea pois. Aloin siis toimittaa ehtoollisia aika rohkeasti.
Minä yritin kuljettaa masentuneita ja puhumattomia ihmisiä kukkivien lehmusten alla, vaikka he eivät olisi jaksaneetkaan.
Välttilän kodista löytyy runsaasti potilaiden tekemiä maalauksia ja piirroksia, joista kullakin on oma tarina. Puisessa rasiassa on Välttilän keräämiä runoja. Runojen parantavan voiman vuoksi hän kutsuu runokokoelmaa apteekkihyllyksi.
– Tapani tehdä työtä kumpuaa osin itsestäni. Koulutus ja kaikki elämä, kaikki kohtaamiset poikivat jotain uutta. Paranemista edistää kaikki sellainen, jossa ihminen pääsee avautumaan ja toteuttamaan itseänsä.
– Runopiirissä luimme runon ääneen ja keskustelimme siitä nousevista ajatuksista. Joku saattoi purskahtaa itkuun. Mikäli tällaista tapahtui, pidimme jälkikäteen työnohjaustilaisuuden, jossa tarvittaessa käsittelimme tapauksen henkilökunnan kanssa.
Sairaalapapin viikko-ohjelmaan kuului runoryhmän lisäksi pastorin piiri, jossa keskusteltiin kirkkovuoden teemoista. Siellä Välttilä soitti toisinaan levysoittimella musiikkia. Hän mielsi itsensä potilaiden kanssakulkijaksi ja pyrki tekemään työtään heidän toiveita kuunnellen. Eräs toiveista oli hiljainen huone tai kappeli.
– Kun kerroin henkilökunnalle hiljaisen huoneen tarpeesta, he sanoivat, että hyvänen aika, lentokentillä on hiljainen huone, tottakai psykiatrisessa sairaalassakin pitää olla.
Itäsiivestä löytyi sopiva huone, joka kunnostettiin ja vihittiin hiljaiseksi huoneeksi vuonna 1995. Ahkerassa käytössä olleen huoneen ovi oli aina auki ja pääsy oli vapaa koko sairaalalle henkilökuntineen. Maanantaiaamuisin pidettiin rukoushetki ja kerran kuussa vietettiin ehtoollista.
Puut, puistot ja puutarha toivat lohtua
Ennen sairaalahanketta Lapinlahti oli niemi, josta löytyi lähde. Etsiessään sopivaa paikkaa sairaalalle kiinnittivät arkkitehti Carl Ludvig Engel ja lääketieteen professori Carl Daniel von Haartman huomiota Lapinlahden rantaan, joka oli sopivan etäisyyden päässä kaupungista. Sairaalarakennuksen ympärille suunniteltiin suojaisaa, vehmasta luontoa, jonka istuttaminen tulisi olemaan osana potilaiden sairaala-arkea.
Paikka on tällä hetkellä kolmanneksen pienempi alkuperäisestä, mutta poikkeuksellisen rikas kasvilajisto kukoistaa edelleen. Puisto ja puutarha olivat tärkeässä osassa potilashoidossa, ja niiden parantava vaikutus on tullut myös potilaiden kertomuksissa ilmi.
– Luonto saneli hyvin paljon minunkin työtäni. Minulla oli viikoittain sellainen ryhmä, jossa seurasimme säätä ja vuodenaikaa. Oli millainen sää tahansa, me menimme ja teimme pienen kierroksen siellä ihanassa luonnossa. Minä yritin kuljettaa masentuneita ja puhumattomia ihmisiä kukkivien lehmusten alla, vaikka he eivät olisi jaksaneetkaan, Kaisa Välttilä kertoo.
– Kerran yksi masentunut potilas piti kättä kaivosta tulevan veden alla ja sanoi: "Ihana tämä vesi". Se oli kauhean paljon, että joku saa jonkun havainnon ja kertoo siitä.
Vanhat valokuvat, runot ja potilaiden tekemät taideteokset haastatteluhetkeä varten esille kaivanut Välttilä liikuttuu muistoista.
– Olen saanut kokea niin upeita hetkiä näiden potilaiden kanssa yhdessä. En missään maailmassa ole tavannut niin viisaita ja syvällisiä ihmisiä kuin Lapinlahdessa.
Kaisa Välttilän kunnostamassa juhlasalissa pidettiin kirkollisia tilaisuuksia sekä potilaiden toiveisiin perustuneita tapahtumia.
Lähteenä käytetty myös teosta Väkevät sielut – Tarinoita Lapinlahden sairaalasta. Tarja Heiskanen, Mirja Vallisaari ja Katja Liuksiala. Into Kustannus, Helsinki 2021
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mielenterveyskuntoutujien pyöräilytapahtumassa iloitaan liikunnasta – ”Ei ole terveitä, on vain huonosti tutkittuja”, sanoo diakoni Aapo Rikala
AjankohtaistaOlarin seurakunta ja Pro Lapinlahti mielenterveysseura järjestävät elokuun lopulla Pyörällä päästään -tapahtuman, jossa poljetaan yhdessä Niittykummusta Lapinlahden Lähteelle ja takaisin.
