Kirjailija Sanni Isometsä ajattelee, että lukemalla on mahdollista päästä muiden ihmisten ajatteluun. ”Sieltä voi löytyä yllättävän samanlaisia pelkoja ja toiveita sekä yhteyden ja erillisyyden kokemuksia.”
Sanni Isometsän puoliso kuoli yllättäen – ”Minulla oli hirveä pelko siitä, että unohdan ja toinen katoaa kokonaan”
Puolisonsa menettänyt esikoiskirjailija toivoo, että kuolleista läheisistä voisi puhua yhtä avoimesti kuin elävistä rakkaista. Hänen perheessään lapsen isä on mukana arkisissa keskusteluissa ja muistoissa.
Mies tuli sunnuntai-iltana kotiin kaveriporukan mökkireissulta. Kuume nousi korkealle samana iltana.
Kolmen päivän kuluttua Sanni Isometsä ehdotti, että puoliso menisi lääkäriin. Terveysasemalla ohjeistettiin lepäämään ja juomaan lämmintä.
Loppuviikosta puoliso näytti voivan paremmin, joten hän vei ja haki lapsen päiväkodista. Iltapäivällä he potkivat jalkapalloa pihassa.
Seuraavana yönä Isometsä heräsi siihen, että mies kouristeli hänen vieressään. Kokeneena hoitajana hän käänsi miehensä kylkiasentoon ja soitti apua.
Puoliso ei enää palannut kotiin.
Katoamiskertomus on kirja kuolemasta
Sanni Isometsän esikoisromaani Katoamiskertomus (2026 S&S) käsittelee kuolemaa. Kirja on yksi tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista ja ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi.
Kirjoittaminen on kulkenut Sanni Isometsän elämässä mukana siitä lähtien, kun hän alkoi lapsena kirjoittaa päiväkirjaa.
– Elämän ihmetteleminen kirjoittamalla on ollut minulle luontainen tapa olla maailmassa.
Niinpä Isometsä alkoi kirjoittaa havaintojaan ja ajatuksiaan ylös heti puolisonsa kuoleman jälkeen. Aluksi muistiinpanojen tarkoitus oli säilyttää ja tallentaa muistoja puolisosta ja yhteisestä elämästä.
– Minulla oli hirveä pelko siitä, että unohdan ja toinen katoaa kokonaan.
Tekstimäärän kasvaessa Isometsä ymmärsi työstävänsä ajatuksistaan kirjaa.
– Itselleni tärkeää ei ollut kertoa yhtä tarinaa tai toistaa kokemustani sellaisenaan. Minulla oli valtavasti kysymyksiä, jotka tuntuivat liian suurilta käsiteltäväksi yksin ja omassa päässäni.
Neljän vuoden kirjoitusprosessi antoi mahdollisuuden pitää kuolleet läheiset lähellä, ”ajatella kuolleiden kanssa”.
– Tarvitsin teoksen muotoa ja tyhjää tilaa, jotta pystyin tavoittamaan sen, mitä halusin sanoa.
Kristinuskosta ja lääketieteestä etsitään vastauksia miksi-kysymyksiin
”Menneisyys voi vuotaa nykyisyyteen tavoilla, joita emme osaa ennustaa”, kirjoittaa Sanni Isometsä Katoamiskertomuksessa.
Hieman yllättäen kirjaan päätyi myös kauan sitten koettu menetys.
– Kirjoitin melko pitkään ennen kuin tajusin kirjoittavani hallinnan menettämisestä.
Isometsän lapsuudenperheeseen kuuluivat vanhemmat ja kaksosveli. Kun Isometsä oli yhdeksänvuotias, hänen isänsä kuoli yllättäen.
Minä koin pitkään häpeää siitä, että kaipaan vieläkin isää, vaikka hänen kuolemastaan on jo pitkä aika. Vasta kirjoittaminen antoi hänen poissaololleen muodon.
Isän kuoleman seurauksena Isometsän perusturvallisuuden tunne järkkyi. 25 vuotta myöhemmin puolison kuolema nosti pintaan saman turvattomuuden.
– Olin tavallaan unohtanut, että elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Olin laskenut puolisoni kanssa rakentamani elämän ja yhteisten unelmiemme varaan. Ei sitä joka päivä ajattele, että oma puoliso voi kuolla ihan yhtäkkiä.
Lapsen elämään turvaa ja järjestystä tuovat vanhemmat.
– Heille lapsi esittää miksi-kysymyksensä ja pyytää selityksiä.
Aikuisten maailmassa samankaltaista tehtävää voivat toimittaa Sanni Isometsän mukaan esimerkiksi kristinusko tai lääketiede. Kirjassaan Isometsä tarkastelee niitä samankaltaisina ajatusrakennelmina.
– Työskentelin monta vuotta sairaanhoitajana teho-osastolla, jossa lääkärit olivat vähän kuin Jumalasta seuraavia. Ajattelemme helposti, että heillä on kaikki keinot pitää ihminen elossa, mutta eihän se aina mene niin. Kukaan ei voi hallita kaikkea.
Lukemalla voi päästä toisten ihmisten ajatteluun
Kirjoittaessaan Katoamiskertomusta Isometsä luki paljon.
– Erityisesti minua puhutteli ranskalaisen filosofin Maurice Blanchot’n ajatus kuolemasta. Hänen mukaansa kuoleman kokeminen on mahdotonta ja siksi se pysyy vieraana.
Filosofian lisäksi Isometsä palasi lukemaan lapsuudessa opittuja Raamatun kertomuksia. Raamattua on hänen mukaansa vaikea ohittaa, kun kirjoittaa kuolemasta.
Omiin kysymyksiinsä Isometsä ei kuitenkaan ole löytänyt vastauksia kristinuskosta.
– En tiedä, onko oleellista se, mihin juuri minä uskon – ehkä jonkinlaiseen yhteiseen tietoisuuteen, energian kiertokulkuun.
Isometsälle lohtua ja järjestystä tuovat tähtitaivaan katsominen, lukeminen ja kuolleiden ajatteleminen.
Suomalaisessa yhteiskunnassa kuolemalle ei ole tilaa, Sanni Isometsä ajattelee. Surukin pitäisi työstää pois ja mennä suhteellisen pian eteenpäin.
Isometsä ajattelee toisin.
Hän toivoisi, että kuolleista läheisistä olisi mahdollista puhua yhtä avoimesti kuin elävistä rakkaista.
– Että voisi jakaa oman muistonsa niin, ettei se heti tyrehdytä keskustelua.
Myös Isometsän lapsuudenkodissa isän kuolemasta vaiettiin. Hän arvelee sen ainakin osittain johtuneen stigmasta, joka 1990-luvulla liittyi itsemurhaan ja mielenterveysongelmiin.
Isometsä kertoo kirjan kirjoittamisen kasvattaneen hänen empatiakykyään ja auttaneen häntä ymmärtämään, että jokainen suree tavallaan. Kaikki eivät kaipaa yhteistä keskustelua.
Sanni Isometsän Taisto-kissa on sekarotuinen.
Erityisen tärkeää kuolemasta olisi kuitenkin hänen mukaansa puhua lapsen kanssa.
– Muuten asiat jäävät hähmäisiksi, ja vanhempanakin voi olla vaikeaa löytää omille tunteilleen sanoja. Minä koin pitkään häpeää siitä, että kaipaan vieläkin isää, vaikka hänen kuolemastaan on jo pitkä aika. Vasta kirjoittaminen antoi hänen poissaololleen muodon.
Katoamiskertomus on tuonut Isometsän lapsuudenperheen jäseniä lähemmäksi toisiaan. Hän ajattelee, että kirjallisuus voi tarjota puuttuvat sanat ja olla eräänlainen kädenojennus.
– Lukemalla voi päästä toisten ihmisten ajatteluun. Sieltä voi löytyä yllättävän samanlaisia pelkoja ja toiveita sekä yhteyden ja erillisyyden kokemuksia.
Oman lapsensa kanssa Isometsä on halunnut toimia toisin kuin hänen lapsuudenperheessään toimittiin. Lapsen isä kulkee heidän mukanaan arjessa.
– Saatamme satunnaisesti puhua vaikka hänen lempiruuistaan tai muistamme jonkun yksittäisen anekdootin. Sillä tavalla kuollut on yhä olemassa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirjailija Jyrki Kiiskinen vaatii pojille oikeutta olla herkkiä – ”Empatian opettelu on ollut suurin harjoitukseni isänä”
Hyvä elämä HengellisyysJyrki Kiiskinen, 63, on tullut isäksi kolme- ja viisikymppisenä. Hän tarkastelee uudessa romaanissaan isyyttä Raamatun kautta ja kysyy, voiko sukupolvelta toiselle siirtyvän väkivallan ketjun katkaista.
