Leila Aaltonen, Kaarina Oksanen ja Raija Oikarinen kokoontuvat keskiviikkoisin kirkolle tekemään käsitöitä ja kahvittelemaan.
”Aina pitää olla virkkuukoukku mukana” – Silmukkasiskot neulovat töppösiä kastettaville vauvoille
Joukko naisia kokoontuu kerran viikossa tekemään käsitöitä Rekolan kirkolle. Heidän käsissään syntyy muuun muassa vauvoille kastetöppösiä. Jos naisten kaikki vuoden aikana käyttämä lanka sidottaisiin yhteen, se yltäisi Talllinnaan asti.
Noin viidentoista naisen joukko kokoontuu säntillisesti joka keskiviikko puoli kymmeneltä Rekolan kirkolle tekemään käsitöitä. Taukoja ei pidetä.
– Kesällä meille tulee lisäksi näitä muuttolintuja muun muassa Portugalista, kertoo Raija Oikarinen viitaten joukon ulkosuomalaisiin.
Naisjoukolla on hallussaan kirkon kerhohuoneen avaimet, joten käsitöiden synty ei ole seurakunnan työntekijästä kiinni. Naisten sormissa muotoutuu sukkia, huiveja, tyynynpäällisiä, koreja, pitsiliinoja, jopa peflettejä, joissa lukee havainnollisesti: Päin pyllyä.
Käsitöiden tekniikka vaihtelee virkkauksesta kankaanpainantaan. Jokainen tekee sitä, mitä parhaiten taitaa.
Osan materiaaleista naiset tuovat kotoaan. Pirjo Ulma kertoo keräilevänsä nappeja ulkomaanmatkoilta.
Toisinaan he listaavat, mitä tarvitaan, ja diakoniatyöntekijä Siru Rantanen metsästää isoja lankaeriä tarjouksista.
Yhden vuoden aikana lankaa menee noin 40 kiloa. Jos kaikki vuodessa käytetyt langat sitoisi yhdeksi pitkäksi ketjuksi ja sen alkupään solmisi Helsingin Kauppatorille, langan voisi pingottaa lähes Tallinnaan asti.
Suurin osa käsitöistä myydään Rekolan seurakunnan lähetys- ja diakoniatyön tueksi. Naiset myös varmistavat, että jokainen seurakunnan työntekijä saa työt aloittaessaan, lopettaessaan ja merkkivuosia juhliessaan sukat.
Seurustelua ja siunattuja sukkia
Porukan yhteishenki on niin hyvä, että ryhmän nimi piti vaihtaa.
Aiemmin keskiviikkoaamuna kokoontuvan käsityöryhmän nimi oli Lähimmäisenrakkaus silmukoiksi. Naiset kokivat toisiaan kohtaan niin vahvaa sisaruuttaa, että he halusivat antaa itselleen uuden, paremmin heitä kuvaavan, nimen. Ryhmän nimeksi tuli Silmukkasiskot.
– Täällä tulee tehtyä käsitöitä vähemmän kuin kotona, sillä seurustelu ja kahvinjuonti vievät aikaa. Koko ajan kun höpötetään, niin saa jatkuvasti purkaa tekemäänsä, Pirjo Ulma huomauttaa.
– Kovin vaikeaa käsityötä tänne ei kannata ottaa mukaan, Leena Sjölund vahvistaa.
Se pappi sanoi niin kauniisti, että nämä tossut ovat kuin timantteja.
– Pirjo Ulma
Silmukkasiskot pitävät joka tapauksessa huolen siitä, että jokainen Rekolan seurakunnassa kastettava vauva saa jalkaansa pienet kastetöppöset. Pikkuruisten valkoisten tossujen tekeminen on valtavan pikkutarkkaa työtä, mutta se palkitsee.
Kastetöppösiä on tehty Rekolassa noin seitsemän vuoden ajan. Lähes kaikissa muissakin Vantaan seurakunnissa vapaaehtoiset neulovat sukkia kastettaville.
Vauvan lisäksi tossut lämmittävät pienen ihmisen lähipiiriä. Erään kerran pappi oli napannut tossut mukaansa mennessään kastamaan vauvaa ensikotiin. Äiti oli ollut alakuloinen, mutta nähdessään tossut hän oli ilahtunut.
– Se pappi sanoi niin kauniisti, että nämä tossut ovat kuin timantteja, Pirjo Ulma muistelee.
– Nämä ovat tavallaan siunattuja tossuja.
Käsillä tekeminen on elämäntapa
Kati Mark on ottanut työn alle ihka ensimmäisen kastetöppösensä ja kaipaa apua yksityiskohdissa. Edessä on kompastuskivi: tossun koriste. Pirjo Ulma auttaa häntä eteenpäin.
– Halusin tulla pois mukavuusalueeltani, Mark sanoo.
Siksi hän käsitöistä nauttiikin: ne ovat jatkuvaa aivotyötä ja ongelmanratkaisua.
Lapsuuden Unkarissa innokas virkkaajaäiti johdatti Markin käsitöiden maailmaan.
– Aloin opetella viisivuotiaana. Ei silloin ollut lankoja niin kuin nykyään, hyvä kun oli joku lanka, Mark muistelee.
Kotona virkattiin kasapäin ruusuja, joista sitten koottiin liinoja ja sängynpeittoja.
– Muut ryhmäläiset huomasivat heti, että neulon eri tavalla kuin he. Heistä se tuntui monimutkaiselta, minä taas olen oppinut tämän jo lapsena. Minkä lapsena oppii, sen kyllä osaa.
Käsityöt ovat kaikille ryhmäläisille elämäntapa.
– En osaa olla jouten. Telkkaria katsoessanikin teen käsitöitä. Muuten tulee huono omatunto, Aila Fagerlund sanoo.
– Aina pitää olla virkkuukoukku mukana.
Lähes kaikilla on ollut taitava äiti tai mummo, joka on neuvonut, miten ensimmäiset silmukat luodaan ja miten tehdään kantapää. Nyt silmukkasiskot ovat perinteen jatkajan paikalla.
Aila Fagerlund on oikein urakoinut.
– Minulla on viisi lastenlasta, ja olen opettanut heidät kaikki virkkaamaan.
Tule tekemään kastetöppösiä
Silmukkasiskot keskiviikkoisin klo 9.30 Rekolan kirkolla, Kustaantie 22.
Käsillä hyvää -ryhmä keskiviikkoisin klo 14 Hakunilan kirkolla, Hakunilantie 48.
Kastesukkatalkoita Korson kirkonkulmassa, Merikotkantie 4. Lisätietoja: Saana Tourunen p. 050 599 9068 tai saana.tourunen@evl.fi.
Tikkurilassa vapaaehtoiset tekevät sukkia kotonaan ohjeiden mukaan. Lisätietoja: Johanna Jakonen p. 050 310 5020 tai johanna.jakonen@evl.fi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Käsityö on kaunis myös keskeneräisenä, sillä virheiden sietäminen kuuluu elämään
Hyvä elämäPappi Sari Kokkonen järjestää näyttelyn kesken jääneistä käsitöistä Hakunilan kirkolla Vantaalla. Keskeneräisiä töitä voi viedä kirkolle avajaispäivään 3. syyskuuta saakka.
Lohtuhuivi lämmittää surevaa – leskille annettavia huiveja neulotaan porukalla nyt myös pääkaupunkiseudulla
Ajankohtaista Ajankohtaista
