Irma Koski esittelee tekemiään sukkia ja lapasia. Hän on huomannut, että kutominen on hyvää puuhaa vaikka yöllä, kun ei saa unen päästä kiinni.
Käsillä tekeminen tuo hyvän olon – Irma Koski kutoo iltaisin itsensä levolliseksi
Itse tehtyjen käsitöiden antaminen lahjaksi on tapa jakaa rakkautta ja lämpöä. Espoolainen Irma Koski lahjoittaa itse kutomiaan sukkia ja lapasia myös tuntemattomille.
Karakalliolainen Irma Koski nostelee olohuoneen pöydällä olevasta pahvilaatikosta esille monenlaisia sukkia, tossuja ja lapasia. Raidallisia, kuviollisia, pitkävartisia, tummia, värikkäitä, vaaleita, isoja ja pieniä. Kaikki on tehty tarkasti ja huolella. Lisäksi ruskeassa lankakorissa on paljon erivärisiä lankakeriä. Koski on käsityöihminen, siitä ei ole epäilystäkään.
– Äitini teki käsitöitä, ja hän opetti niiden tekemistä minulle, Irma Koski kertoo.
Olen virkannut nuorena kapiopitsit, kutonut mattoja ja jopa nyplännyt. Mutta ompeleminen ei ole minun juttuni. Se ei suju minulta.
Irma Koski tekee paljon käsitöitä varastoon. Ostaessaan lankoja hän ei vielä tiedä, kenelle niistä syntyy sukat tai lapaset.
– Annan tekemiäni käsitöitä esimerkiksi syntymäpäivälahjaksi. Vaikka niiden saaja kutoisi itsekin, minun sukkani eivät ole samanlaiset kuin hänen tekemänsä.
Käsityöt ovat Irma Kosken tapa jakaa lämpöä ja rakkautta läheisilleen. Kodin seinällä ja kirjahyllyssä olevat lukuisat valokuvat muistuttavat lähellä asuvien lasten perheistä ja etenkin neljästä lastenlapsesta.
Käsitöiden tekemisellä on tutkimusten mukaan myönteisiä vaikutuksia aivotoimintaan. Sen on huomannut myös Irma Koski.
– Kaikilla meillä on suruja ja murheita. Minä rauhoitan mieleni iltaisin kutomalla. Kun ajatukseni ovat kiinni käsityössä, huolet ja murheet jäävät taka-alalle. Etenkin kuvioneuletta tehdessä ajatukset on keskitettävä ohjeen seuraamiseen, hän huomauttaa.
Hänelle kutominen tuo myös apua huonounisuuteen. Tunti tai kaksi kutomista nojatuolissa auttaa saamaan unen päästä kiinni ennen aamunkoittoa.
Kirkon käsityökerho on aivan ihana! Siellä oppii aina uutta.
Kutominen on Irma Kosken tapa olla mukana seurakunnan vapaaehtoistyössä. Hänen ja monen muun tekemiä käsitöitä myydään Leppävaaran kirkolla pääsiäisen ja joulun alla. Tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Koski käy viikoittain Leppävaaran seurakunnan käsityökerhossa. Se on hänelle tärkeä harrastus. Tänä syksynä siellä tehtiin muun muassa sukkia, kaulahuiveja ja muita tarpeellisia neuleita asunnottomille. Tuotteet jaettiin niitä tarvitseville Asunnottomien yössä.
Talkoilla syntyvät myös Leppävaaran seurakunnassa kastettaville vauvoille lahjoitettavat pienet sukat. Viime vuonna niitä tehtiin 350 paria.
– Kirkon käsityökerho on aivan ihana! Siellä oppii aina uutta. Jos en osaa tehdä jotakin, voin soittaa jollekin ja kysyä neuvoa. Esimerkiksi sukan kantapään tekemiseen paneuduimme kerhossa muutama vuosi sitten, sanoo Koski, joka osaa nyt tehdä kantapään kahdella eri tavalla.
Koski on mukana myös marttojen toiminnassa. Viime vuonna hän oli mukana marttojen valtakunnallisessa kampanjassa, jossa kudottiin Suomi 100 vuotta -pipoja vauvoille. Karakallion martat lahjoittivat sinivalkoisia vauvapipoja Jorvin sairaalan synnytysosastolle.
Karakappelissa järjestetään 28. lokakuuta messu, jossa on lupa kutoa ja virkata. Käsityömessu on tarkoitettu nimenomaan alan harrastajille. Sinne Irma Koskikin aikoo mennä. Vastaava messu on järjestetty kerran aiemmin.
– Ajattelin kutoa messussa joko sukkaa tai tossuja. Kovin pitkiä puikkoja sinne ei voi ottaa mukaan, ettei töki niillä vahingossa vieressä istuvaa, Koski pohtii.
Hänen mielestään käsitöiden tekeminen sopii hyvin messuun. Käsillä tekeminen ei hänen mielestään haittaa saarnan kuuntelemista – päinvastoin, se auttaa keskittymään jumalanpalveluksen sanomaan.
Käsityömessu Karakappelissa su 28.10. klo 13. Täällä saa kutoa ja virkata. Messun jälkeen kirkkokahvit.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lohtuhuivi lämmittää surevaa – leskille annettavia huiveja neulotaan porukalla nyt myös pääkaupunkiseudulla
Ajankohtaista AjankohtaistaHartioille tuleva villahuivi on konkreettinen tapa muistuttaa, että ihminen ei ole surussaan yksin.
