null Muunsukupuolinen Pietari Jetsonen, 22, lainasi uuden nimensä raamatulliselta esikuvaltaan: molemmat kielsivät Jumalan kolmesti ennen kuin ryhtyivät uskollisiksi seuraajiksi – ”Haluan olla queer-Pietari”

Muunsukupuolinen Pietari Jetsonen, 22, lainasi uuden nimensä raamatulliselta esikuvaltaan: molemmat kielsivät Jumalan kolmesti ennen kuin ryhtyivät uskollisiksi seuraajiksi – ”Haluan olla queer-Pietari”

Pappi piirsi kastemaljan vedellä ristin teologian opiskelija Pietari Jetsosen otsaan ja siunasi nimenmuutoksen kirkossa. ”Kastekaavasta muokattu tilaisuus oli niin kaunis, että itkin melkein silmät päästäni.”

Kolmannen itsemurhayrityksensä jälkeen Pietari Jetsonen pelkäsi kauan vettä. Tuona iltana hän seisoi rannalla märässä, kylmässä ja painavassa toppatakissaan tekoonsa puuttuneen naisen halattavana, kunnes ambulanssi saapui. Jetsonen oli 16-vuotias.

Illasta seurasi lähes viisi kuukautta suljetulla osastolla ja kaksi vuotta kuntoutuskodissa. Hän oli silloin vielä Sanna Helena Jetsonen, itse­inhon ja hämmennyksen täyttämä seurakunta­nuori, joka oli oppinut ”persukirkkoherran” johtamassa seurakunnassa Kuopion maalaiskunnassa ja läheisiltään, että heterotyttöys oli hänelle ainoa mahdollinen elämäntapa. Eikä hän pystynyt ­siihen.

– Lopetin itsemurhan yrittämisen, kun ymmärsin, ettei Jumala halunnut minun kuolevan.

18-vuotiaana Jetsonen hankki vasempaan käsi­varteensa tatuoinnin. Kalpeaan ihoon on isketty risti ja virren 960 ensimmäinen säkeistö: ”­Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun”. Ihossa teksti on englanniksi. Nilkassa näkyy kristinuskoa symboloiva kalatatuointi.

– Halusin tehdä itsestäni passiivis-aggressiivisen lähettilään. Olen samalla linjalla kristinuskon levittämisessä kuin apostoli Pietari.

Jetsonen muutti kolme vuotta sitten isolle kirkolle Helsinkiin, jossa hän opiskelee teologiaa. Kukaan hänen tuntemansa sukulainen ei ole opiskellut yliopistossa, ja hänen tietääkseen vain yksi lähisukulainen on käynyt lukion. Ainoasta sisaruksesta eli isoveljestä tuli metsä­koneenkuljettaja.

– On tullut monesti mieleen, että mitä minä heinähattu teen yliopistossa. Kouluttaudun, koska haluan omistautua Jumalalle, joka on ainoa pysyvä asia elämässäni.

Koulutus erottaa Pietari Jetsosen Jeesuksen 12 oppilaaseen kuuluvasta apostoli Pietarista, joka oli ilmeisesti oppimaton mies.

Elämä pyöri filminä mielessä, kun pappi siunasi uuden nimen

Pappi piirsi kastemaljan vedellä ristin 22-vuotiaan Pietari Jetsosen otsaan Huopalahden kirkossa viime lokakuussa. Neljä ystävää siunasi Jetsosen yhdessä papin kanssa.

– Olin tapellut nimenmuutoksesta sisäisen päiviräsäseni kanssa ja kaipasin siunausta isolle asialle. Kastekaavasta muokattu tilaisuus oli niin kaunis, että itkin melkein silmät päästäni, Jetsonen kertoo.

– Mielessä pyöri filmi koko elämästäni. Tunsin, että kaikki on nyt hyvin. Jumala siunaa sen, että olen Pietari ja opiskelen papiksi.

Pietari Jetsonen käy Huopalahden kirkon messuissa kerran tai pari viikossa.

Pietari Jetsonen käy Huopalahden kirkon messuissa kerran tai pari viikossa.

Jetsonen ylistää Haagan seurakuntaa liberaaliuden kehdoksi, jossa hänet on otettu hyvin vastaan. Yksi pappi kehui Pietaria väkeväksi nimeksi, toinen kertoi nimenmuutoksesta hänen puolestaan muille seurakunnan työntekijöille ja kolmas tuli tueksi esittelemään uutta nimeä muille vapaaehtoistyöntekijöille, joiden porukkaan Jetsonen kuuluu.

Jetsonen alkoi pohtia sukupuoli-identiteet­tiään tosissaan vasta Haagan seurakunnassa. Hän tutustui siellä transprosessia läpikäyvään seurakuntalaiseen, joka kertoi rintojenpoistostaan. Rintakehän maskulinisaatioksi kutsuttu leikkaus kuulosti Jetsosesta ihanalta.

– Olin jo lapsena outolintu, jota tyttöjen leikit eivät kiinnostaneet ja jota pojat eivät huolineet porukkaansa. Olen aina tiennyt, että ihastun vain naisiin, mutta aikaisemmin minulla ei ollut sanoja sukupuolikokemukselleni.

Pietari Jetsonen striimaa vapaaehtoistyönä messuja eli lähettää niitä Huopalahden kirkosta suorana verkkoon.

Pietari Jetsonen striimaa vapaaehtoistyönä messuja eli lähettää niitä Huopalahden kirkosta suorana verkkoon.

Jetsonen käy parhaillaan läpi omaa transprosessiaan. Muunsukupuolinen tuntuu nyt omimmalta identiteetiltä. Hän sai luvan muuttaa nimensä virallisesti Sanna Pietari Helena Jetsoseksi, kun perusteli sen vastaavan kokemustaan sukupuolesta, johon kuuluu sekä maskuliininen että feminiininen puoli.

– Kutsumanimen muuttaminen Pietariksi helpottaa sosiaalista kanssakäymistä. Minut tulkitaan usein mieheksi, joten kun sanoin nimekseni Sanna, minulta saatettiin kysyä, että ai Santeri?

Nimi muistuttaa koiramaisen uskollisesta opetuslapsesta

Pietari Jetsonen nimesi itsensä apostoli Pietarin mukaan, koska kallioksi kutsuttu Jeesuksen opetuslapsi on hänen esikuvansa.

– Olen miettinyt, että minunkin on pakko olla kiveä, sillä muuten olisin hajallaan kuin hiekka.

Toiseksi apostoli Pietarin ”koiramaisen lojaali” Jeesuksen seuraaminen puhuttelee Jetsosta. Nimen valintaan on kolmaskin syy:

– Pietari kielsi pääsiäisenä Jeesuksen kolmesti ja minä yritin päästä hengestäni kolmesti. Se oli mitä suurinta Jumalan kieltämistä. Itsemurhayritysten jälkeen minusta tuli vahva Jeesuksen seuraaja, jollainen apostoli Pietarikin oli.

Jetsosen missio on tuoda kirkkoa sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä yhteen.

– Haluan olla queer-Pietari.

Muokattu 19.4. Pietari Jetsonen kommentoi vain tuntemiensa sukulaisten opiskelutaustaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: