
Omaiset surevat murhattua pappia William Sirajia Peshwarissa Pakistanissa sunnuntaina 30. tammikuuta.
Suomen Lähetysseuran kumppanikirkon pastori kuoli aseellisessa hyökkäyksessä Pakistanissa
Mikään ryhmittymä ei ole ilmoittautunut tekijäksi. Open Doors -järjestön mukaan Pakistan on maailman kahdeksanneksi eniten kristittyjä vainoava maa.
Moottoripyörällä liikkuneet hyökkääjät avasivat tulen kahta pappia kohti Pakistanin luoteisosassa Peshawarin hiippakunnassa sunnuntaina 30. tammikuuta. Toinen papeista kuoli välittömästi. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters sekä Suomen Lähetysseura.
Ampumavälikohtaus tapahtui sunnuntaina iltapäivällä Peshawarin kaupungin kehätiellä, kun pastorit William Siraj ja Patrick Naeem olivat palaamassa autolla kotiin jumalanpalveluksen jälkeen.
Pastori Siraj kuoli välikohtauksessa. Pastori Naeem haavoittui, mutta pääsi jo sunnuntaina kotiin sairaalasta.
Mikään taho ei ole ilmoittanut olevansa iskun takana. Pakistanin poliisi aloitti välittömästi laajan etsintäoperaation Peshawarin alueella.
Peshawar sijaitsee Afganistanin rajan tuntumassa Pakistanin luoteisosassa. Uutistoimisto Reutersin mukaan rajan tuntumassa on viime päivinä nähty useita iskuja turvallisuusjoukkoja vastaan. Monien iskujen takana on ollut sunni-islamistinen Pakistanin Taliban eli Tehreek-e-Taliban Pakistan.
Suomen Lähetysseuralla on läheiset suhteet Peshawarin hiippakuntaan, sillä se on Lähetysseuran merkittävin yhteistyökumppani Pakistanin työssä.
Pakistan on muslimivaltainen maa, jossa kristittyjä on eri arvioiden mukaan vain noin 2–4 prosenttia väestöstä. Vaikka maan perustuslaki suojaa myös kristittyjä, he ovat hyvin halveksittu ja vainottu vähemmistö. Open Doors -järjestön julkaiseman World Watch -listauksen mukaan Pakistanissa vainotaan maailman kahdeksanneksi eniten kristittyjä.
Suomen Lähetysseuralla on läheiset suhteet Peshawarin hiippakuntaan, sillä se on Lähetysseuran merkittävin yhteistyökumppani Pakistanin työssä. Peshawar on yksi Pakistanin kirkon kahdeksasta hiippakunnasta. Pakistanin kirkko on vuonna 1970 perustettu protestanttisten kirkkojen yhteenliittymä, johon kuuluu anglikaaneja, presbyteerejä, metodisteja ja luterilaisia.
Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson on ollut yhteyksissä Pakistaniin ja esittänyt surunvalittelut Peshawarin hiippakunnan piispalle Humphrey Petersille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

”Avun saaminen perille on elämän ja kuoleman kysymys” – Myanmarin sotilasjuntta ei sääli pakolaisia ja iskee julmasti siviileihin, myös kirkkoihin
AjankohtaistaPakolaisille hankitaan radiopuhelimia, jotta heitä pystytään varoittamaan Myanmarin armeijan iskuista. Pääkaupunkiseudun seurakuntien tuella ihmisille toimitetaan ruokaa ja lääkkeitä.
