Suonpää: Elämälle kiitos
Kolumnisti heräsi hienossa maassa, josta moni koittaa tehdä vielä paremman paikan.
Aurinko, kahvin tuoksu ja puhelimessa piippaava viesti omalta tyttäreltä, ”onneksi nähään pian”. Tänään oli helppo herätä, mutta vaikea kirjoittaa kolumnia.
Kolumni toimii, kun sen aloittaa tiukalla kritiikillä, haukkuu jonkun, oli se joku tätä ansainnut tai ei. Koska lukijakin on yleensä valmiiksi vihainen, hyppää hän innosta kiljuen mukaan kolumnistin kritiikkiin. Juttua jaetaan, jotta lukija pääsee haukkumaan sitä samaa kohdetta, jota kolumnistikin on parjannut. ”Juuri näin! Tyhmiä ovat vanhauskoiset ja rasistit ja maahanmuuttoviranomaiset ja se Juha Sipilä vasta tyhmä onkin.”
Rasistit ovat tietysti väärässä aina, samoin homofobiset, islamofobiset ja sovinistit. He ovat siksi helppoja aiheita. Ja kun kirjoittaa kirkolliseen lehteen, ei aiheista toki ole muutenkaan pulaa. Me olemme kirkossa väärässä niin kovin usein. Erityisen väärässä ovat ne, jotka uskovat Jeesukseen toisin kuin minä.
Kaava on oikeastaan yllättävän helppo. Viha myy, myös minun tekstejäni, siinä kuin iltapäivälehtiäkin. Kun aamulla yllätyksekseni huomasin, etten jostakin syystä ole tänään vihainen kenellekään, iski writer’s block, valkoisen paperin kammo. Tyhjä ruutu tuijottaa miestä, jolla ei ole mitään sanottavaa, kun ei keksi, ketä tänään haukkuisi.
Onneksi minulla on vihaa varastossa. Kolumnipaikalle voi aina lähettää valmiiksi kirjoitetun varatekstin. Minulla on muutamia sellaisia, joista jokaisessa kerrotaan, että muut ovat väärässä ja vähän pilkataankin heitä. Hyvin kirjoitettu varateksti on niin ajaton, etteivät lukijat sen enempää kuin lehden päätoimittajakaan todennäköisesti huomaa, ettei tämä nyt ihan ajankohtaista ollut. Väärinajatteluun puuttuminen on ajankohtaista aina.
Tänään en keksinyt, missä muut olisivat väärässä ja minä oikeassa.
Pahin syyllinen aamun hyvänolontunteeseen oli Spotify. Kun olin lähtenyt kaupungille, se päätti jostakin syystä soittaa minulle Liisa Tavin kappaleen Gracias a la Vida – Elämälle kiitos. Siinä minä sitten seisoin keskellä kauneinta Helsinkiä, auringonpaisteessa, kuuntelemassa kiitosvirttä, joka saa kyynisimmänkin iloitsemaan: olen elossa. Edes tieto siitä, että kappaleen alkuperäinen levyttäjä Violeta Parra itse asiassa ampui itsensä pian levyn julkaistuaan, ei pilaa päivääni. Olkoon vain itsemurhaviesti, mutta silti se on kaunis ja kiitollisuutta täynnä. Elämälle kiitos – sain siltä paljon. Ehkä tuo ei ollut Violeta Parrallekaan huonoin mahdollinen hetki kuolla.
Tänään en keksinyt, missä muut olisivat väärässä ja minä oikeassa. Tänään mikään ei ole pielessä. Minulla on töitä toimittajana ja kiukkuisena kolumnistina, lasteni äiti on kasvattanut lapset rakastamaan myös isäänsä, ulkona paistaa aurinko. Suomi on hyvä paikka elää ja täynnä ihmisiä, jotka haluavat siitä vielä paremman. Koko maailma menee koko ajan parempaan suuntaan, vaikka minun onkin sitä usein vaikea huomata.
Elämäni on täynnä ihmisiä, jotka ovat minua viisaampia, jotka tekevät oikein ja joilta minä voin oppia paljon. Tänään tuntuu, että moni rakastaa minua enemmän kuin ansaitsisin. Ehkä sen voi edes kerran sanoa ääneen.
Tylsää tai ei, mutta tänään olen onnellinen mies. Elämälle kiitos.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Suonpää: Suomi itsenäistyi väärin
Kolumnisti PuheenvuorotSuomi täytti eilen sata vuotta, mutta kukaan ei huomannut sitä. Ensimmäinen itsenäistyminen tapahtui nimittäin sopimattomalla tavalla.
Suonpää: Pitäkää Pridenne
Puheenvuorot
Suonpää: Arvot eivät palanneet politiikkaan
Puheenvuorot